Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Paikkaavatko sisaruussuhteet puuttuvia kaverisuhteita?
06.09.2010 |
Ekaluokkalainen hitaasti lämpenevä tyttöni löysi ekana päivänä koulusta uuden ystävän, ja on nyt kuukauden ollut pääasiassa hänen kanssaan välitunnit ja kyläiltykin on puolin ja toisin. Nyt tämä ystävä oli leikkinyt koko päivän kolmannen tytön kanssa, eikä lapseni ollut mahtunut leikkiin.
Ratkaisimme lapsen kanssa asian kutsumalla tämän kolmannen tytön huomenna meille leikkimään, hän on aikaisemmin ilmaissut halua tutustua tyttööni.
Sydämeni on nyt huolesta raskas, olin itse yksinäinen koulussa enkä haluaisi sen periytyvän lapselleni. Olen siis ehkä vähän yliherkkäkin tämän asian suhteen. Lasten suhteet muotoutuvat ja kaveruudet varmaan vasta hakevat muotoaan. Näin koetan lohduttaa itseäni.
Lapseni kokonaiskehityksen kannalta ajattelen kuitenkin olevan hyväksi, että hänellä on sisaruksia, joiden kanssa leikki sujuu. Olenko tässä oikeilla jäljillä - paikkaavatko toimivat sisaruussuhteet pahimmassa tapauksessa mahdollisesti puutteellisiksi jääviä kaverisuhteita? Lohduttakaa mua nyt vähän tässä asiassa.
Tokikaan en lapselleni huoltani osoita. Keinoja vain koetamme keksiä.
Kommentit (6)
eivät vain "oikeiden" ystävien korvikkeita.
Tietysti olisi ihanteellista että ystäviä olisi enemmän, mutta jos ei ole niin kyllä sisaruksista on ihan oikeasti apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaverit vaihtuu. Harvalla on enää aikuisena kaverina se ekan luokan bestis. Itse kasvoin eroon lapsuusystävistä lukiossa.
mutta on nekin tyhjää parempia...ite tekisin kaikkeni että lapset saa paljon kavereita ja muutamia hyviä ystäviä, aika säälittävää sekin että aikuisella ihmisellä ainoa ystävä on oma puoliso ja lisäksi ehkä sisarus ja äiti.
mutta on nekin tyhjää parempia...ite tekisin kaikkeni että lapset saa paljon kavereita ja muutamia hyviä ystäviä, aika säälittävää sekin että aikuisella ihmisellä ainoa ystävä on oma puoliso ja lisäksi ehkä sisarus ja äiti.
että lapsi sosiaalistuisi normaalisti, temperamenttinsa ehdoilla toki, ja oppisi vuorovaikutustaitoja siten että myöhemmässä elämässään löytäisi tavan olla omana itsenään ihmisten lähellä.
En arvosta ystävyyksiä lukumäärän, vaan laadun perusteella. Lapseni ei koskaan tule olemaan laumassa viihtyvää sorttia. Eikä siinä sinänsä minusta ole mitään säälittävää. Se voi esimerkiksi teini-iässä jopa suojata häntä pahimmilta hölmöilyiltä.
Tämmöisestä kehityksellisestä näkökulmasta tätä asiaa siis pohdin, en välitä "ystävistä" statussymboleina. Meizilläkin on facebookissa vaan 31 kaveria.
Sisaruksia ei voi valita ja ystävyys sisarusten kesken on väistämättä erilaista kuin ystävysten kesken. Sisaruus tuottaa suhteeseen niin paljon muuta lisäksi, ystävyys on jotain erilaista - sielujen sisaruutta. Mutta jos lohtua kaipaat, niin joo, onhan se kiva, että edes sisarukset pysyvät jos ei kavereita saa.
Terveisin ystäviään rakastava viisilapsisen perheen kasvatti
Alue: Aihe vapaa
koska aina olisi hyvä, jos luokalla olisi monta kaveria. Jotkut lapset kun "pariutuu" kaverinsa kanssa liika - ovat aina välituntisin kaksin yms. on kurja katsoa sitten kun toinen on pois vaikka sairauden takia, tai toinen löytää uuden kaverin.