Lue keskustelun säännöt.
Avioliitto on suurempi sitoutuminen kuin lapsi
19.10.2010 |
Lueskelin yöllisiä juttuja ja tuli mieleeni että olenkohan ihan yksin mielipiteeni kanssa kun ajattelen näin päin?
Lapsen yh:na ei tietenkään ole kiva olla, mutta harva siinä epäonnistuu kuitenkaan jos näin käy.
Ja onhan se nyt noloa olla naimisissa vaikkapa vain muutama kuukasi.
Kommentit (14)
että naimisiinkaan kun ei pääse heti joten sitä on harkittava tarkemmin (esteettömyystodistukset) kun taas lapsen pystyy tekemään tunnin tuttavuudellakin :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliiton voi aina purkaa, mutta kuka haluaa purkaa suhteensa lapseensa?
Lapseen sitoutuu kuitenkin aina vähintään 18 vuodeksi vaikka avioliitto voi olla lyhyt.
ap
Avioliiton voi aina purkaa, mutta kuka haluaa purkaa suhteensa lapseensa?
en suhdetta siihen lapseen. Selitin ehkä epäselvästi kun en tajunnut että kommenttini voi ymmärtää näinkin päin.
ap
Minulla ja avomiehelläni on kaksi lasta, mutta naimisiin en halua/uskalla mennä. Se tuntuu jotenki niin lopulliselta. Mä en nimittäin mene elämässäni kuin kerran naimisiin, jos sitäkään.
Ymmärrän myös täysin tämän mielipiteeni ristiriitaisuuden. Omistusasunnonkin hankimme yhdessä. Outoa, tiedän :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omistusasunnonkin hankimme yhdessä. Outoa, tiedän :D
että on yhtä suuri sitoutuminen kuin avioliitto :)
ap
että lapsen hankkiminen jonkun ihmisen kanssa on pienempi juttu kuin avioon meneminen sen saman ihmisen kanssa?
Onhan se tietysti niinkin että lapset saavat alkunsa JOSKU (ei aina) jopa vahingossa. Mutta sen alun jälkeen haasteita on minusta paljon enemmän mitä avioliitossa, eli jo raskaus ja synnytys, että se vauva saadaan tähän maailmaan, on pidempi ja haastavampi juttu kuin avioliittoon meneminen.
Mutta minä kyllä ajattelen niin, että kun minulla on mieheni kanssa lapsi, me olemme loppuikämme tekemisissä keskenämme lapsen kautta, riippumatta siitä olemmeko seurustelusuhteessa, naimisissa vai eronneet. Ja loppuikämme ja meistä eteenpäinkin meillä on tällainen yhteys, meidän sukumme ovat yhdistyneet tässä lapsessa. Eli jos joku jälkeläiseni viiden sukupolven päästä lähtee tekemään sukututkimusta, hän löytää sieltä tämän meidän perheen, riippumatta siitä eroammeko lapsen syntymän jälkeen.
PS. Emme siis ole nyt avioliitossa, kihloissa/avoliitossa olemme, mutta saa nähdä koska mennään naimisiin, tai mennäänkö ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen ystäväni avokki...
Hänen mielestään avioliitto oli liian sitovaa, eikä siis uskaltanut kosia.
Heillä kuitenkin oli jo talo- ja autolainat, koiria ja 3 lasta.
Pitkään harkittuaan kosi kuitenkin viimein.
Vasta 4:s lapsi syntyi avioliittoon.
Onhan se hyvä, ettei sitä ensimmäisenä naimisiin sännätä jokaisen kanssa, mutta toisaalta taas se ei ole kuin pala paperia. Normaali perusarki ei muutu siitä mihinkään. Samasta jääkaapista sitä edelleenkin haetaan maitoa ja tapellaan hammastahnatuubista. Tuohan se tietysti tiettyä henkistä ja aineellista turvaa.
Tarkoitin tietysti että lapsi voi JOSKUS saada alkunsa vahingossa, avioliittoon ei Suomessa joudu vahingossa. Tosin lapsikaan ei sitten lopulta synny vahingossa (paitsi ehkä miehen kannalta, jos mies kuulee koko raskaudesta vasta lapsen synnyttyä)...
Niin ja vielä siitä miksi minusta meidät on nyt yhdistetty loppuiäksemme, niin koska me molemmat olemme sitoutuneet lapseemme nyt 18-vuodeksi ja siitä eteenpäinkin, koko iäksemme. Jos kaksi ihmistä sitoutuu lapseen, niin totta kai olemme siten myös keskenämme tekemisissä. Jo niinkin, että vaikka toinen olisi kuollut, näkyy hänen piirteitä ja perintöä tässä lapsessa kuitenkin.
Ja biologiselta kannalta, minun perimä on nyt yhdistynyt tämän miehen perimään, eikä sitä saa enää purettua :D. Arpa on niin sanotusti heitetty. Jos minun geenit jatkuu meidän lapsen jälkeläisissä, se on siksi että ne yhdistyivät onnistuneesti tämän miehen geenien kanssa. Samalla lailla elämän historiassa on kaikkien ihmisten geenit yhdistyneet jonkun toisen ihmisen geeneihin, ja kuka se toinen on ollut on määrittänyt niiden geenien menestymistä. Ugh. Avioliitto on pientä tähän verrattuna :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ajattelumallin vuoksi avioeroissa lapset kärsivät. Kun saa lapsen, sitoutuu siihen, että myös puolisolla on aina täysivaltainen oikeus olla lapsen elämässä mukana ja sitä täytyy tukea aina, oli tilanne mikä hyvänsä - siis lapsen vuoksi!! Lapsi nimenomaan sitoo siihen puolisoon loppuelämäksi, se ei enää ole kummankaan tahdosta riippuvaista. Miten ap luulee, että hänen puolisonsa häviäisi hänen elämästään eron jälkeen, jos on yhteisiä lapsia? Sitoutuminen on vapaaehtoista, yhteinen vanhemmuus pysyy aina.
Itse olen sitä mieltä, että jos ei uskalla mennä naimisiin, on suhteessa jotain pielessä. Joko ei uskalleta kohdata niitä oikeita pelkoja ja toiveita joita parisuhteessa on (koska avioliiton "lopullisuus" pistää niitä kyllä miettimään) tai sitten yksinkertaisesti vain odottaa hetkeä milloin suhde loppuu. Mä en olis tehnyt lapsia miehelle, joka ei olisi suostunut kanssani naimisiin. Silloin suhde ei olis ollut riittävän vahva perheen perustamiseen. Lapseton pari voi hengailla ilman sitoumuksia vaikka loppuelämän, mut lapsia ei pidä laittaa maksamaan siitä, että vanhemmat alkaa miettiä haluaan elää toisen kanssa vasta kun lapset on jo tehty. Suhde kestää kriisit ihan eri tavalla, kun tietää että toinen on tietoisesti sitoutunut suhteeseen, eikä ole siinä vain koska on ollut ihan kivaa ja asiat vaan on menneet niin että yhdessä on oltu.
menin aikoinani (sala)naimisiin ammattikouluikäisenä jotta sain opintotukea.
Muuten en olisi voinut/jaksanut opiskella.
Erohan siitä suhteesta tuli, mutta kaikenkaikkiaan kannatti ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ap luulee, että hänen puolisonsa häviäisi hänen elämästään eron jälkeen, jos on yhteisiä lapsia? Sitoutuminen on vapaaehtoista, yhteinen vanhemmuus pysyy aina.
Maailman sivu on ollut olemassa isättömiä lapsia.
ap
eroaminen olis noloa. Jos mitään muuta syytä ei ole.
Lapseen sitoutuu kuitenkin aina vähintään 18 vuodeksi vaikka avioliitto voi olla lyhyt.