Äitini on hamstraaja ja lapsessani alkaa olla samoja piirteitä

se on aika ymmärrettävää, kun ottaa huomioon että he elivät nuoruutensa sota- ja pula-aikana, jolloin kaikesta - ihan kaikesta - oli huutava pula. Siivosimme sitten kuolinpesästä kaksi lavallista roinaa, mukana mm. narunpätkiä, muovikasseja, tyhjiä muovisia jukurttipurkkeja, monta laatikollista nappeja (tiedän, niille olisi voinut olla käyttöäkin jossakin) jne.

Mun isäni on todellinen himohamstraaja. Kämppä on kuin suoraan noista ohjelmista. Kaikki säilytetään ihan tyhjistä kissanruokapurkeista lähtien. Mulla on myös samaa ongelmaa, mutta ainakin toistaiseksi olen pysynyt ainakin kohtuullisesti järjissäni. Kuitenkin esimerkiksi yksi mun varhaisimpia muistojani on se kuinka mulla oli järjettömän huono omatunto kun en enää juurikaan leikkinyt yhdellä lelulla, joka aikasemmin oli ollut lempileluni. Suhde tavaroihin ei vieläkään ole välttämättä terve, mutta hallinnassa nyt ainakin jotenkin.



Nyt olen huomannut selkeästi samoja piirteitäni tyttäressäni. Tyttö on vasta kuusi ja tietysti ne lapsen aarteet voi aikuisesta olla hyvinkin turhia, mutta kiintyy tavaroihin mun mielestä epänormaalin paljon. Saatan toki olla hieman hysteerinen isäni (ja omien) ongelmien takia. Esimerkiksi viime viikolla tyttö itki melkein tunnin kun olohuoneen (ruma ja vanha) pöytä hajosi. Hajoamisessa ei ollut mitään sen kummempaa draamaa eli ei voinut johtua siitä että olisi pelästynyt. Ei halua että mikään muuttuu.



Olen miettinyt miten pystyisin auttamaan tyttöä ja saamaan tavaroihin suhtautumisen normaaliksi tai ainakin normaalimmaksi ja muutosten sietokyvyn korkeammaksi. Jos on jotain vinkkejä niin mielelläni otan niitä vastaan. Aluksi ajattelin aloittaa ihan itsestäni. Käydä ne omat romukasat mihin olen kaikkea turhaa säilönyt läpi ja ottaa tyttöäkin ehkä siihen vähän mukaan. Näkisi siinä että kaikkea ei tarvitse eikä voi säilyttää. Molemmille vaikka joku laatikko mihin voi ns muistoja säilyttää ja jos ei siihen mahdu niin jostain täytyy luopua. Sitten kun olisin noi omat nurkat saanut putsattua niin voitaisiin yhdessä tytön kanssa käydä tytön tavaroita läpi. Laittaa ne rikkinäiset roskiin ja vauvanlelut vaikka kirppikselle. Vaatteista on oppinut nyt luopumaan kun ne on menneet kiertoon.

Sinänsä lohdullista lukea viestejänne, että tuttavani ei ole ainoa laatuaan. Hän kerää myös lähinnä vanhoja sanomalehtiä, myös vaatteita. Hänen vanhempansa kuolivat muutama vuosi sitten ja mitään ei mitään saa muuttaa, siivota, laittaa pois. Ja suuttuu mielettömästi, jos ehdotamme, että voisimme auttaa. Olemme yrittäneet puhua omista kirppismyynneistä ja siivouksesta, että saisimme hänetkin innostumaan. Ehei. Ei ota kuuluviin korviinsakaan. Tallessa ovat kaikki älöt tavarat mm. hänen äitinsä vanhat lakanat, jolloin pissa meni alle. Kuka ihme niillä mitään tekee. Yök. Samaten mitään vaatteita ei saa heittää pois. Kaapit on pullollaan tavaraa, vaatekaapissa kaikkea muuta kuin vaatteita. Ruuat, jauhopussit ja makaroonipussit pitkin lattiaa. Ja mitään ei voi tehdä auttaakseen. Olen ajatellut kysyä asiaa esim. paloviranomaisilta. Eiköhän tuo tavaran paljous ole paloturvallisuusriski jo vanhassa puutalossa. Hirvittävää, että ihmisen mieli menee niin viksalleen, että ei enää ymmärrä mikä on järkevää ja mikä ei.

Lähisukulaiseni on hamstraaja ja olen tosi kyllästynyt touhuun. Ei ota minkäänlaista apua tai ohjausta vastaan, on tosi "minäminä"-ihminen muutenkin. Keskellä kaunista päivää kaihtimet pitää olla kiinni, ettei "kukaan tuijota sisään". Lähistöllä ei ole muita taloja, ja sukulaisenkin koti mäen päällä... Säästää vanhoja leluja, vaatteita jne. yli 30 vuoden takaa, perusteena se että omat lapset voivat joskus tarvita. No harvemmin nykypäivän aikuiset kaipaavat 80-luvun muotia ja sen ajan ulkoilupukuja yms. lapsilleen!

On tosi kurja käydä hänellä kylässä, kun pöytään ei mahdu istumaan ja kaikkialla pursuilee arvoton roina.

Hamstraus kulkee geeneissä. Eli oikeasti onlöydettu "hamstraus"geeni.

Vierailija kirjoitti:

minusta on hauskaa, että osa vaihtaa kaikki kodin tekstiilit parin vuoden välein (siis lakanat, verhot, pyyhkeet jne.) ja heittää ne menemään kun samaan aikaan pidetään sairaana sitä, että säästää tavaroita.

On eri asia olla säästäväinen keräilijä kuin täyttää kotinsa jätteillä. Keräilystä on vielä pitkä matka sairauteen,

Siinä vaiheessa, kun huoneessa ei pysty liikkumaan eikä sitä pysty käyttämään muuhun kuin rojun varastointiin on homma karannut käsistä.

Siivoaminen on voinut olla mahdotonta jo vuosia. Mistään ei luovuta vaan lisää kannetaan sisään.

Vierailija kirjoitti:

montako talvitakkia sinulla on? Tai miten monta kahvilusikkaa on taloudessanne? Montako juomalasia? Ostatko wc paperia kerralla 2-4 rullaa vai 12?

Oletko karsinut omasta elämästäsi kaiken ylimääräisen, vai vaaditko sitä vain äidiltäsi ja lapselta?

Tuo äitisi tapaus näyttää aika selkeältä dementialta, sillä ei ole mitään tekemistä keräämisen kanssa sinänsä. Se on tarve pysyvyydelle.

Minulla on yksi talvitakki, kahvilusikoita on hopeisia 20 ja muita saman verran, yo-juhlissa ja rippijuhlissa täytyy lainata lisää. Juomalaseja on 15, vessapaperia ostan 6 rullan paketeissa. Sampoota on yksi, kuten hoitoainetta ja hammastahnaakin. Olin siivoamassa kaverilla jolla oli esimerkiksi 50 avaamatonta sukkapakettia, 14 pakettia avaamatonta laastaria, 8 kuumemittaria. Oli pitänyt aina ostaa uutta kun vanhaa ei löytynyt. Roskiin meni mieletön määrä vanhentuneita säilykkeitä, kahvipaketteja, paristoja, mausteita ja vanhentuneita lahjakortteja. Iso summa rahaa ihan hukkaan.

Minun äitini on hamstraaja ja siitä johtuen jo aikuiset lapseni eivät ole koskaan päässeet käymään mummolassaan. Tämä ei ole enää yhtään normaalia.

Risat lelut voi antaa toimintakeskuksiin korjattavaksi tai taiteilijoille taideprojekteihin.

Nukketohtori on ainakin Helsingissä muistaakseni. Voitte googlettaa Nukketohtori.

Äidin suhteen pitää vain odottaa koska hän on valmis ottamaan apua vastaan. Minkä ikäinen lapsi on? Alaikäisen elämää sä voit ihan käytännössä rajata. Asettaa määrät esim. monta pehmolelua saa omistaa. Jos haluaa jonkin uuden tavaran pitää luopua jostain vanhasta. Voitte kerätä risat vaatteet, lelut ja roskat roskiin yhdessä lapsen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini on hamstraaja ja siitä johtuen jo aikuiset lapseni eivät ole koskaan päässeet käymään mummolassaan. Tämä ei ole enää yhtään normaalia.

No mutta sehän on hienoa, ettei se mummo saa tavata lapsenlapsiaan edes kotinsa ulkopuolella. 

Miksi äidin tavarat on sun ongelma?

Mitä uskoisitte tapahtuvan, jos hamstraajan tavaroita veisi salaa tai puolisalaa roskiin? Jotenkin itsestä tuntuu, ettei äärihamstraaja voi itsekään tietää mitä omistaa? Onko kukaan kokeillut? 

Voisiko joku pitää huolta omista asioista kun näyttää menevän ääripäästä toiseen ja ihmisillä pitäisi olla vain armeijapakki, makuupussi, teltta eli leirintävarusteet ja heittää kaikki muu pois.

Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä ja ymmärrän kyllä että aina löytyy jotain poisheitettävää ja pyrin heittämäänkin aina siivotessa pois tavaraa. En tarkoita roskia vaan ihan käyttökelpoista tavaraa jota en itse enää tarvitse. Laitan myös kiertoon lahjoittamalla jotain tavaraa ja olen myynyt joskus kirpparilla, mutta koen helpommaksi lajoittaa tavarat jollekkin tai itse kirpparinpitäjälle, punaiselle ristille jne.

Itselläni on myös oltava varalla astioita enemmän kuin yksi, sillä on oltava vierasvara-astiat. Elän yksin omalla tavallani ja minulla on harrastusvälineet kotonani, minä olen taide ja käsityö ihminen, tykkään kokata. soittaa huilua tai pianoa, pitää varalenkkareita jos toiset kastuvat sateella.  En tykkää pelkistetystä sisustuksesta missä on vain pelkät huonekalut ja esillä... no ei juuri mitään, ehkä joku maljakko muovikukkineen, en pidä sisustuksesta joka saa tuntemaan, ettei minulla ole mitään tekemistä kotona ja alan levottomaksi. Käteni syyhyävät päästä luomaan jotain uutta neulevaatetta ja tunne hurmiota päästä itse keksimää millaisen puseron itselleni neulon tai virkkaan tai yhdistellen molempia tekniikoita ja vielä muutakin. Minulla pitää olla paljon värejä taiteessa ja käsitöissä langoissa. Olisin onneton jos en voisi toteuttaa itseäni.

Minä olin ajatellut, että onkohan minulla ihan turhaan liian monta yöpaitaa, eikö riittäisi jos on yksi päällä ja toinen pyykissä? Sitten iskikin sairaus jonka vuoksi yöpaidat likaantuivat useammin, eikä niitä enää ollutkaan liikaa. Siinä toteutui ajatus, että jotain ylimääräiseltä näyttävää voikin äkkiarvaamatta tarvita. Yöpaidat eivät kuitenkaan olleet pitkin huushollia, vaan pinossa vaatehuoneen hyllyllä. Samoin ajattelin eräästä villapuserosta, että pidänkö noin paksua villapuseroa koskaan vai hamstraanko sitä tarpeettomasti, mutta viime talvena se osoittautui parhaaksi puseroksi mitä minulla oli.

Vierailija kirjoitti:

Oikealla sairaalloisella hamstraajalla on mielen sairaus ja hän tarvii hoitoa.

ja tapaukset, jotka esiteltiin, ei edenneet mihinkään. Kumpikaan ei saanut kämppäänsä siivottua, saanut tapaansa muutettua, eikä ammattiapukaan auttanut.

Sitten joskus aikanaan, kun äitini saa jotain kotiapua, tilanne varmasti kärjistyy, hänen kotiinsa kun ei voi mennä siivoamaan tms. Saa nähdä, miten sitten käy.

ap.

Mitä v*ttua sä alistut äitisi valkankäytökke nyhräämällä satojen valokuvien kanssa ja auttamalla muutenkin? Se on edesauttamista. Sama kuin alkoholistille antais viinaa ettei sille tule paha mieli. Kaikki välit pois tuommoiseen ennen kuin oppii ihmisten tavoille.