kotiRAUHAA halutaan...
Hellurei! Mitä tehdä kun yläkerran naapurit huutaa, kiroilee, kolistelee yms. metelöi vähintään kerran viikossa?? Meteli alkaa yleensä jo hyvissä ajoin kuuden maissa ja jatkuu myöhään yöhön... Isännöitsijä käski tehdä kirjallisen valituksen, jonka muutama muu saman talon asukas myös allekirjoittaa. Meteli kuitenkin kuuluu vain meille ja metelin aiheuttajien seinänaapuriin, eikä kahden asukkaan ilmoitus riitä. Alkaa pikkuhiljaa raivostuttaa... Useimmiten kuuluu vain naisen ääni, ja tosiaan kuuluu myös kaikki, mitä hän sanoo... Nyt on alkanut miehenkin ääni kuulua parin viime kerran aikana. Nainen kuulostaa lähes aina humalaiselta. Meneekö perheväkivallan piiriin, Saanko soittaa poliisit?? Ovelle en itse uskalla mennä, sen verran vihaisen kuuloisia ihmisiä on, kiroilu on erittäin voimakasta ja TODELLA kovaäänistä..
Kommentit (3)
Meille poliisit ovat tulleet (alakerran soittamina) jopa silloin, kun koko perhe oli nukkumassa...Lopulta koimme naapurin ajojahdin niin häiritseväksi, että muutimme pois. Uudessa asunnossamme alakerta ei ole ilmaissut häiriintyvänsä meidän olemassaolosta eli edelleen olemme sitä mieltä, että meidän tapauksessa vika oli asunnon äänieristyksessä. Elimme siis normaalia lapsiperhe-elämää ilman humalassa huutamista!
Juu, en tiedä onko yläkerrassa lapsia!! Täällä ei ainakaan äänieristyksen vika ole, koska meidän perheen äänet ei kuulu meidän alapuolella olevaan asuntoon. Ja tosiaan ei ole normaalia ääntä, kun huudetaan ja kiroillaan, ollaan kuultu kyseisen pariskunnan avioero aikomukset ja kaikki... Tänään kun laitoin ruokaa, mies huusi "painu v*ttuun h**ra!!" johon vaimo(?) vastasi "MItä V*ttua sä mulle alat raivoomaan??" Ja tosiaan nämä äänet kuuluu telkkarin äänen ylikin.
Todellakaan ei ole mistään ajojahdista kyse, ollaan jo aika monta viikkoa jaksettu kärsivällisesti kuunnella. Inhottavalta tuntuu, kun pitää edes poliisia ajatella, mutta toisaalta meno kuulostaa Todella pahalta ajoittain tuolla ylhäällä.
soittaa poliisillekin! Ja ehkä kandee sitten vedota niihin lapsiin niin tulevat katsoon...