Tajusin kamalan jutun: olen 42 v, enkä taida olla koskaan itsenäistynyt!

Yleensä lapset ovat tärkeysjärjestyksessä kumppanin edellä.

kyllä lapseni ovat minulle tärkeitä ja elämässäni etusijalla. Koska he eivät pärjää ilman minua, mieheni kyllä pärjää ilman minua. Mutta MINÄ en ole lapsistani riippuvainen.



ap

kumppani on lapsia tärkeämpi. Lapsethan ovat sen parisuhteen hedelmiä.

minkä voit löytää (ja määritellä) vain itse. Se sen paradoksi onkin. Kukaan ei tavallaan voi taluttaa sinua oman itsenäisyytesi äärelle, koska se on vain sinun. Vähän niinkuin unet yöllä: kukaan muu ei voi nähdä samaa.



Mutta tässä muutama "liikennemerkki" matkalla itsenäisyyteesi, minun matkaltani jaettavaksi



- älä ohjaudu ulkoa käsin. Jos kaikkien mielestä jouluna pitää olla joulukuusi, mieti ja kuulostele ihan omassa mielessäsi, tahdotko joulukuusen. Itsenäisyys ei ole myöskään sitä että en ota joulukuusta kun kaikilla muilla on - silloinhan on yhtä riippuvainen muiden mielipiteistä. Vaan kuuntele, mitä todella itse tahdot elämältä



- itsenäistyminen ei merkitse sitä, että ei tarvitse toisia ihmisiä tai että pitää olla yksin. Vaan että säilyttää rajansa, ei liu'u vesivärimäisesti toiseen ihmiseen. Ei rupea muuttumaan jokaisen ihmisen mukaan kameleonttimaisesti, vaan säilyttää rajansa ja omat ajatuksensa, tunteensa, arvonsa ja moraalinsa. Toisaalta ei myöskään polje toista: että vain minulla on väliä. itsenäisellä ihmisellä on myös varaa antaa itsestään, koska ei tarvitse pelätä että muut "syövät" minut.



Tässä jotain. Kommentoi jos haluat

Ei minulla ole tarvetta hankkia joulukuusta vain sen vuoksi, että "niin kuuluu tehdä".



Mutta kyllä, olen kameleonttimainen. Mukaudun toiseen ihmiseen. Olen aina ajatellut, että se osoittaa vain joustavuutta. Että minussa on kaikki ne puolet, käytän niitä vain eri tilanteissa eri painotuksella.



Mitä muita määritelmiä on?



ap

vai onko aihe liian syvällinen tähän aikaan illasta?



ap

Sain itse tuosta pohdittavaa. Hmm. Tosi vaikea ottaa kantaa tuohon itsenäistymisasiaan, ja siihen miten voisit sitä työstää eteenpäin. Toisaalta olen itsekin sitä mieltä, että jokainen meistä on riippuvainen jostakin. Vaikka olisi kuinka itsenäinen, voi silti TARVITA toista. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa, että olisi kykenemätön esimerkiksi vaativaan päätöksentekoon, tai ettei selviäisi tiukassa paikassa (vaikkapa jossain kriisitilanteessa). Itsenäisyyden määritelmä on loppujen lopuksi aika monitahoinen.

Olen samaa mieltä. Mutta jos ja kun minulla on tätä pientä mustasukkaisuusongelmaa, niin minun pitää saada tämä asia itselleni selväksi.



ap

niin, onko siitä "riippuvaisuudesta" ollut sinulle jotain haittaa?



Voisin esittää sinulle kysymyksen:

Oletko lapsena saanut olla oma itsesi? Onko lapsuutesikodissa annettu sinun olla mitä olet vai onko siellä vallinut jollain tavalla ilmapiiri, johon lapsi on joutunut mukautumaan? Esimerkiksi vahvasti uskonnollisesti leimautunut, väkivaltainen, poissaolevat vanhemmat, alkoholismia, tai "vain" liian kovia vaateita lapsen suoritukselle?



Jos lapsi kasvaa "epäsuotuisissa" oloissa (mitä varmaan moni tekee, kun alkaa miettimään, mikä edes on täydellisen suotuisaa), niin hän hyvin helposti omaksuu asioita, joissa mukaudutaan ulkopuolisiin vaatimuksiin ja näin hän kasvaa huomaamattaan riippuvaiseksi ympäristöstään tai lähellä olevista ihmisistään.

Sitä ei välttämättä edes huomaakaan, voi hyvin kuvitella olevansa hyvinkin normaali ihminen (ja mitä se on?).

Uskon kuitenkin, että ihminen voi juuri kasvunsa kriisivaiheissa alkaa tiedostamaan näitä puutteita itsessään ja kasavamaan oikeaan suuntaan, enenmmän omaksi itseksi. Itse asiassa luulen, että sellaisia ideaalilapsuuden eläneitä on joukossamme aika vähän. Ja ehkäpä kokonaiseksi ihmiseksi kasvaminen onkin koko elämän prosessi, eikä vain sen lapsuuden tehtävä.

Ihminen on sitkeä.



Mutta on tärkeää, että näitä asioita pohtii, jotta muutos tulee mahdolliseksi, ei niinkään se, että tajuaa olevansa jonkun entisen vanki ja jää sitten siihen rypemään, että "minä nyt vain olen tällainen kun minulla on sellainen ja tällainen tausta"

pelasit pelin ja menetit kaiken. Et saa takaisin miestäsi etkä lapsiasi. Sinulle jäi käteen vain sinut "itsenäisyytesi" kanssa.



Nyt on aika itkeä.

Olet oikeassa. Meillä aikuisten tarpeet meni lasten tarpeiden edelle. Mutta sen osan elämästäni ole käsitellyt eikä se minua enää vaivaa.



En ole tosin ajatellut, että tuo tausta vaikeuttaisi itsenäistymistä...? Se kyllä vaikuttaa kameleonttimaisuuteen, mutta vaikuttaako se siihen, miten itsenäistyy?



ap

on sitä, että imee ympäristöstä vaikutusta itseensä, koska ei juuri tunnista niitä oman itsensä rajoja. Ei siis ole sellaisia asioita, joita MINÄ ITSE HALUAN JA TAHDON ELÄMÄLTÄNI (kuten joku joulukuuseen vertasikin) vaan ne oman itsen halut voivatkin oikeasti olla jostain aivan muualta peräisin lopulta, vaikka kovasti aina kuvitteleekin, että näin minä tahdon.



Toki, tilanteisiin sopeutuminen, toisten kuunteleminen ja heidän kunnioittamisensa saattaa vaikuttaa toimintaan myös niin, että toimii vastoin omaa luonnettaan, koska joskus meidän vaan on oltava joustavia yhdessä eläessämme, mutta se tulee hyvästä tahdosta, se ei ole mukautumista, jossa sinä itse mukaudut muiden tahtoon. Mukautuminen siihen, mitä toiset tahtovat on tilanne, jossa et oikeastaan edes itse tiedä, mitä tahtoisit oikeasti.