Pelkään että tästä ei selvitä, liian rankkaa

Asun vajaa puolen tunnin matkan päässä kotkasta ja minulla myös pienet lapset (3kk ja 1v).

Ja uskon että näette tuonpuoleisessa. Ihana asia että pidät isän lasten muistoissa.



Jäitkö hirveään velkavankeuteen konkurssin vuoksi? Se on todella harmillista että tuollaisesta (miehesi) ahdingosta ei saa yliotetta. Ei ajatella toisia ollenkaan. Mutta se oli miehesi ratkaisu ja varmaan hänkin nähtävästi ollut todella ahdistunut, eikä ole nähnyt mitään ulospääsyä tilanteesta.



Oliko auto omassa pihassa vai kauempana? Ja jälkeenpäin ajateltuna oliko mitään ennusmerkkejä luettavissa? Monesti kuulemma noissa tilanteissa ei ole mitään ennakoitavissa, vaan tulevat täysin yllätyksenä. Nyt on tärkeää, ettet syyllistä itseäsi millääntavalla. Se oli hänen ratkaisunsa :`(

Meillä mies "vain" yritti itsemurhaa. Nyt on koko ajan pelko sydämmessä josko yrittää uudestaan. Taloudelliset vaikeudet meilläkin teon takana.



Ainakin mielenterveysseuran kriisikeskuksesta saat ilmaista keskusteluapua.

Itsemurha on niin suuria asia käsiteltäväksi, että moni hyväkin tuttava menee niin jäähän, etteivät uskalla edes leskeä ja lapsia lähestyä. Siksi ei kannata lukea liikoja ihmisten reaktioista, hekin nimittäin saattavat vain olla hämmentyneitä ja pois tolaltaan.



Koita saada vertaistukea, edes netin tai puhelimen kautta. Itsemurhan tehneiden läheisillä on oma yhdistys ja sitä kautta voit saada vertaistukea myös lapsillekin. Jossain tämän kevään (?) Kaksplus- tai Vauva-lehdessä tai Perhe-lehdessä oli pitkä juttu perheestä, jossa isä oli tehnyt itsemurhan. En muista mikä lehti se oli tai mikä numero, mutta juttu jäi mieleeni.

Uskon, että suurin syy kaihtamiseen on pelko. Ihmiset eivät tiedä miten lähestyä sinua. Eivät tiedä mitä sanoa.



Tarvitset kyllä apua. Miten esim. neuvola. Saisiko sitä kautta apua?

SANOA MITÄÄN! Tartu kädestä, halaa, mikä vain tulee luonnostaan sinulta. Älkää jättäkö yksin!



Vie lasagne mennessäsi, tarjoudu siivoamaan tai muuta vastaavaa.

ja autan erittäin mielelläni jos/kun tänne muutat! Hoidan lapsia, juttelen kanssasi, lähden vaikka elokuviin jos haluat ihan muuta ajateltavaa!



Isäni teki itsemurhan, joten voin hieman samaistua tunteisiisi ja oloosi, vaikkei näitä voi verratakaan. Minulla oli sentään mieheni tukena. Lapset eivät tiedä, kuinka pappa kuoli...



Voimia sinulle ja jos apuni kiinnostaa, sovitaan kuinka vaihdetaan yhteystietoja!

mutta muuttoon sinun on saatava apua, pyydä sukulaiset apuun. voimia.

http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/

Otan osaa suruusi.



Minä myös olen sitä mieltä, että menetyksenne on niin valtava, että ihmiset sen vuoksi kaihtavat. Ja monet varmasti myös tuntee pistoksia, että olisivatko voineet jotenkin auttaa jo aiemmin.





Hurjasti voimia teille kaikille.



Tässä yksi linkki lisää:



http://www.nuoretlesket.fi/

En kuitenkaan usko, että sinua halveksitaan. Luultavasti tulkitset tilannetta kielteisesti. Välttely johtuu luultavammin siitä, että noin suurta surua kohdannutta ihmistä on vaikea kohdata, ihmiset eivät tiedä, mitä sanoisivat ja miten osanottoaan ilmaisisivat.



Toivon, että selviät, vaikka helppoa se ei varmasti ole.

hirveetä ja kauheeta mutta



yritäs nyt vaan jatkaa elämää!



uusi mieskin varmaan ilmestyy...

Hae apua, ihan oikeasti. Koeta saada rutiinit pysymään. Se auttaa lapsia. Jonakin päivänä on paremmin, lupaan sen, vaikka nyt ei vielä siltä tunnukaan.



Sitä selviää, kun ei ole vaihtoehtoja.

älä yritä marttyyrina jaksaa, ei sinun tarvitse.

ihmiset nyt vaan valitettavasti pelkäävät kohdata surevia kun eivät tiedä mitä sanoa ja miten käyttäytyä. Tämän ovat kokeneet kaikki joilta on läheinen kuollut.

kuten kirjoititkin että päivästä toiseen, rutiinit auttaa ja ovat lapsille hyväksi. Uskon että selviät koska olet äiti, sinulla on maailman tärkeimmät ihmiset huolehdittavanasi. Muista välillä myös itseäsi. Ei ihmiset halveksi ym.eivät vaan tiedä mitä sanoa. Itsemurha on vaikea käsitellä, se jättää kysymyksiä ja keskeneräisiä asioita. Saathan apua esim.psykologilta jotta pääset avautumaan ja puhumaan, itkemään ihan rauhassasi. Täältä lähtee energiaa!

Voi jeesus että täällä on taas empaattisia ihmisiä! Olkaa vastaamatta jos ette parempaan pysty.

Voi aloittaja, voimia sinulle suureen suruusi! Lämmin osanotto. Voimia jaksaa ja ymmärtää.



Itsellä on ollut samankaltainen tilanne, rakkaista rakkain teki itsemurhan ja tiedän sen tunteen minkä niin moni ihminen tarkoittamattaankin tuo julki.. Itsemurhan tehneen läheistä kartellaan, ei uskalleta oikeastaan sanoa yhtään mitään. Ikään kuin itseaiheutettu kuolema olisi mitään muuta kuolemaa kummallisempi.



Hae itsellesi apua selviytyäksesi, itsemurhan tehneiden läheisten vertaistukiryhmään tai mihin tahansa kriisiterapiaan!

Onko sinulla ystäviä? Niitä todellisia ystäviä, jotka ovat läsnä menetyksestä huolimatta? Puhu, ole, mene..



Suru muuttaa kyllä muotoaan, kiivaasta kivusta, tiukasta kuristusotteesta se hiljaa aikojen kuluessa muuttuu polttavaksi kaipuuksi.. kauniiksi muistoiksi.



Iloitse siitä, että sinulla oli kunnia miestäsi rakastaa ja saada hänen kanssaan ihanat lapset.



Minun rakkaani itsemurhasta tulee 3 vuotta. Yhä edelleen kaipaan. Enkä koskaan unohda. Reilu vuosi meni minulla pahimmassa surussa. Ensimmäiset kuukaudet kuoleman jälkeen elin sellaisessa sumussa, mustassa, etten ole koskaan sen kuvitellut olleen mahdollistakaan.. Pari vuotta kuoleman jälkeen luin kirjan Surunauhalla sidotut. Suosittelen sinullekin. Siinä kirjassa on sanomaa yllin kyllin ymmärrettäväksi.



Rakas ihminen, muista aina, että sinä et olisi voinut tehdä mitään estääksesi miestäsi lähtemästä. Se oli yksin hänen päätöksensä. Jos hän tietäisi mihin teidät jätti, ei hän sitä olisi tehnyt.



Voimia surussasi jaksaa elämää eteenpäin!

Mutta se on liian raskasta yksin.

Itkettää keskellä päivääkin ja mentävä ulos, ettei lapset hätäänny ja ihmettele miksi äiti itkee.



Lapset vasta 3kk, 1 ja 3 vuotiaat.

otan tosiaan osaa ja toivotan koko sinun perheelle voimia!ajan kanssa saat arjen pyörimään ja opit nauttimaan elämästä.se vaatii kovasti työtä ja toipuaksesi sinun on pyydettävä apua!en osaa edes kuvitella kuinka rankkaa sinulla on..