Ihmetyttää äidit, jotka elävät vain ja ainoastaan perhe-elämää

Siis on haluttu perustaa perhe, ja elää myös perheenä?



Minulle ja miehelleni perhekeskeisyys on hirveän tärkeää. Emme ole kuvailemassasi tilanteessa, meillä ei ole lapsenvahteja olemassa, eikä siis mahdollisuuttakaan mihinkään kummempaan. Mutten ole koskaan kokenut sitä ongelmaksi. Sen olen kokenut ongelmaksi, että mies jossain vaiheessa keskittyi liikaa kavereihinsa, siis teki pitkää työpäivää ja lisäksi vielä auttoi kotona ystäviään. Meillä ei ollut aikaa perheelle yhdessä. Mutta puhumalla siitä selvittiin, se vaati vaan pienen pysähdyksen kiireen keskellä :)



Meitä on moneen junaan, ja onneksi on myös niitä jotka satsaavat perheeseen täysillä. Se on kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä tukipilareista.

tottakai minä ja miehenikin satsaamme perheeseemme, mutta minun mielestäni on tärkeää myös esim. hoitaa parisuhdetta, ja saada välillä arjen keskelle jotain arjesta poikkeavaa.



Käymme siis mieheni kanssa noin kerran tai kaksi kuussa leffassa ja syömässä tms. Ja siltikin koen, että haluamme myös elää perheenä. (Parisuhteen hoitohan on yksi tapa hoitaa myös perhettä)

Ja siis ihmettelen ihmisiä, jotka uppoutuvat vuosiksi vain ja ainoastaan niihin lapsiin, siis niin totaalisesti, etteivät osaa ystäviensäkään kanssa puhua mistään muusta kuin lapsista.



ap

että mun mielestä on ihan tervettä, että ihmisillä on hiukan muutakin elämää kuin perhe.



Meillä mies tekee reissutöitä eli hänellä on väkisinkin muuta elämää. Mäkin toki käyn töissä ja kaipaan aikuisten seuraa. Lisäksi voin mennä omia menojani aina kun mies on kotona. Harvemmin tosin lenkkiä isompaa menoa on, mutta silti mulla on tietoisuus, että voin mennä milloin vain.

elänyt tätä perhe-elämää näillä ehdoilla nyt 18 vuotta ;) kahdenkeskisiä hetkiä pois kotoa tuohon mahtuu ehkä 5, ja nekin liiton alkuajoilta. En halunnut väittää, ettettekö tekin eläisi MYÖS sitä perhe-elämää, mutta on myös meitä joille VAIN se perhe-elämä riittää. Siihen että saadaan puhuttua päivän asiat jne ei tarvita koko päivää, eikä poissaoloa kotoa. Sen ajan ottaminen arjessa on meillä ollut riittävän hedelmällistä. Tosin lasten kasvaessa, ja lapsiluvun kasvaessa sen ajan löytämiseen on pitänyt keksiä uusia keinoja :)

Mutta minä olen aina ollut aika "yksinkertainen" tyyppi, en ole koskaan viihtynyt baareissa, ja laivallakin viihdyn parhaiten lasten kanssa. En todellakaan kaipaa mitään hetkiä muualla kuin kotona (ansiotyön lisäksi), se vaan on luonteessa :)

vanhempien yhteinen aika on nimenomaan perheen etu: vanhempien pitää saada viettää aikaa myös kahdestaan, jotta jaksaisi arkea ja jottei suhde kärsisi. Meillä on tosin niin pieni vauva, ettei meitä nyt juuri huvita suuremmin kahdestaan käydä missään, on meillä yhteistä aikaa kun vauva nukkuu. :)



Riippuu varmasti ihmistyypistä, että miten suhde voi vaikkapa kymmenen vuoden päästä, jos vanhemmilla ei ole yhteistä aikaa juuri ikinä.

Vai sitä etteivät koskaan tee mitään perheen kesken? Näissä on minusta eroa. En minäkään sitä voi ymmärtää jos perhe ei koskaan käy vaikkapa ulkona syömässä, matkusta mihinkään tms.



Sen sijaan tuo on minusta kummallinen myytti että kaikkien pitäisi jotenkin hoitaa parisuhdettaan kahdenkesken. Ei kaikilla ole sellaiseen mahdollisuutta ja minusta se kaikkein tärkein parisuhdeaika on kuitenkin se arki. Ei suhdetta pelasteta millään kynttiläillallisilla kerran vuodessa jos arki on täyttä paskaa. Mutta uskottelemalla että se on jotenkin ensisijaisen tärkeää sillä luodaan vain turhia paineita perheille joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Ei kaikki sellaista kaipaa eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

puhutko ap just meistä mut periaatteessa sopii. Haluja tehdä muutakin kuin olla lasten kanssa olisi kyllä mut hoitajia tosi vaikea saada vaikka niitä periaatteessa olisikin. Ei kukaan jaksa/halua olla meidän lasten kanssa. Matkustetaan kyllä kerran vuodessa että ehkä et ole mun ystävä. Mut nyt on itsekin jo tottunut siihen et tää on nyt tätä. Nähdään vaan lapsiperheitä lasten kera ja suunnitellaan et jos kesällä joku ilta voitais tehdä jotain pari tuntia ilman lapsia mut tuskin onnistuu. Ja koska lapset aina vaan vanhempien kanssa niin ei ne yhtäkkiä osaa olla jonkun muun kanssa -edes paria tuntia. Hullua mut näin se vaan on. Meidänkin lapsi huutais hysteerisenä jos en olis paikalla. Niin, et kukaan hoitaja ei jaksais. Oli hetken pph:lla mut pph pyysi et hoito lopetettais ja niin tehtiin. Lopetin työt ja olen siis lasten kanssa taas kotona...

näkövinkeelistä. Se mikä sopii itselle pitäisi sitten sopia myös muille. Olen aian vierastanut sitä ajatusta, että muka tiedän mitä joilain puuttuu ja miät heidän pitäisi tehdä. Tämä toisxten asioiden vatvominen on kamalinta mitä naisissa tiedän. Kahdenkeskistä aikaa voi vietää oikein hyvin myös kotona. Ei tarvitse lähteä laivalle, ravintolaan tai johonkin muuhun viihdepaikkaan. Jotkut sitä vaankeksivät tekmistä ilman noita keskivertoihmisten virikepaikkoja. Meillä esimerkiksi laitetaan kotona paljon parempaa ruokaa kun jossain ravintolassa, enkä sitä tee vain minä vaan myös mieheni. Keskustelemme, katselemme elokuvia, joita olemme tallentaneet, ei tarvitse kioskista vuokrata,

tapaamme ystäviä kotonamme tai kyläpaikassa,liikumme, harrastamme seksiä jne. Elämämme voi näyttää kapakoissa, laivoilla, tanssilavoilla yms paikoissa kävijöistä tylsältä, mutta sitä se ei ole. Olemme molemmat töissä, joten arvostamme todella kotona vietettyä aikaa.

irtiotto kotiympyröistä on aina yllättävän piristävää!

ap:n esimerkkiin. Hyvä kun on edes kaikkeen tarpeelliseen. Siksi ollaan "vain" kotona.

kun väitetään, että on vain yksi oikea tapa elää. Mutta saahan sitä ihmetellä toisten elämää, ja usko vain huviksesi, että kyllä sitä ihmetellään toisin päinkin, että mikä ihme siinä on, kun toiset juoksee kaiken maailman menoissa jatkuvasti.



Ja se, että toinen sanoo, että lapsenvahteja heillä kyllä olisi, ei mitenkään takaa sitä, että niitä oikeasti olisi. Ainakin meillä on mummo kyllä lähellä, mutta hänellä on periaatteena, että lapset ovat illalla omassa kodissa vanhempiensa kanssa. Eli ei iltavahtia sieltä. Toinen mummo taas valittaa joka armaan kerta, kun hänen päivänsä ovat niin täynnä, ja kuinka niitä ja niitä lapsenlapsia pitää aina ottaa hoitoon. Ei sinnekään tunnu hyvältä lapsia työntää, kun oikeasti kuulostaa siltä, ettei ne jaksa.

Jokainen määrittelee sen oman onnellisuutensa ja oman tapansa elää. Mä en ole koskaan kaivannut sitä, että mennään kaupungille viettämään aikaa kuluttamalla elämyspalveluja, vaan mä olen kaikkein tyytyväisin kun tehdään kotona yhdessä juttuja. Onnellisia ollaan. :)



Joten ap, mitäs jos alkaisit hyväksyä sen ajatuksen, että jokainen elää omaa elämäänsä ja tekee siitä sellaista kuin haluaa.

ja jokainen elämänvaihe on erilainen. Kun on riittävän kauan saanut tulla ja mennä voi hetkeksi rauhoittua kotiinkin - tietäen, että taas joskus tulee se aika jolloin on vapaa menemään jos haluaa. Mua ihmetyttää ja huvittaakin suuresti ap:n huoli siitä mitä hänen kaverinsa tekee kun lapset kasvaa isoiksi. Mitä järkeä on miettiä, mitä hän tekee kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä? Eihän kukaan elä niin, että valmistautuu siihen hetkeen kun lapset on lähteneet pesästä; SE se vasta kertoiskin että ei olla onnellisia juuri nyt.

Minä olen aina lasten kanssa kotona. En käy baareissa, en ystävien luona, enpä oikein missään. Päivät kuluu työssä, iltaisin en jaksa enää 10 tunnin päivän jälkeen lähteä mihinkään. Viikonloppu on liian lyhyt siihen, että käyttäisin aikani johonkin ilman lapsia. En raski ja toisaalta tuntisin syyllisyyttä jos jatkuvasti tekisin jotain ilman lapsia.



Mies kyllä harrastaa, kyläilee ja käy illanvietoissa. Ja ei hänelle edes sopisi se, että minä kävisin. Jos haluaisin viettää hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa, miehelle se tarkoittaa sitä, että saunaan, pano, juomista, baariin ja grillin kautta kotiin. Elokuvat ei häntä kiinnosta, paitsi jos kotona saa katsoa ja tissutella samalla kaljaa.



Työstä tehdään välillä virkistysmatkoja, yön tai kahden. En pääse niihinkään, kun mies ei suostu katsomaan lapsia.



Äskettäin hän sanoi näin "kuulitko radiosta, kun sanottiin että facebookista tulee koneisiin paljon viruksia?" "no, enpä kuullut" "jaa, eikö sinullekin riitä, että saat töissä sitä aikuista seuraa, joutaisit lopettaa koko facebook-höpötyksen". Tämä facebook on ainoa paikka, jossa vaihdan kuulumisia ystävien ja sukulaisten kanssa. Olen tätä kautta monta sukulastakin löytänyt ja saanut heihin yhteyden. Kuitenkin mieheni on sitä mieltä, että nämä joutaa katkaista ja saan aikuista juttuseuraa töissäkin...

Eli siinä kaventaa omaa elämäänsä, jos ei hae sisältöä useammasta asiasta.



Samalla lailla ihmettelen sellaisia työnarkomaaneja, jotka käyttävät likipitäen kaiken valveillaoloaikansa työhön.



Entä, jos sairastuu ja menettää työnsä? Elämä romahtaa.



Tai kuten ap sanoi: mitä äärimmäisyyksiin asti perhe-elämään keskittynyt ihminen tekee, kun lapset aikuistuvat ja muuttavat kotoa? Tai entä, jos tulee avioero? Jää leskeksi?



Sitä putoaa aika tyhjän päälle henkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisestikin.



En nyt sano, että ihmisen pitää ahnehtia kaikkea kaikesta ja aikatauluttaa elämänsä. Mutta minusta asioilla on hyvä olla edes jonkinlainen tasapaino.

Vai sitä etteivät koskaan tee mitään perheen kesken? Näissä on minusta eroa. En minäkään sitä voi ymmärtää jos perhe ei koskaan käy vaikkapa ulkona syömässä, matkusta mihinkään tms. Sen sijaan tuo on minusta kummallinen myytti että kaikkien pitäisi jotenkin hoitaa parisuhdettaan kahdenkesken. Ei kaikilla ole sellaiseen mahdollisuutta ja minusta se kaikkein tärkein parisuhdeaika on kuitenkin se arki. Ei suhdetta pelasteta millään kynttiläillallisilla kerran vuodessa jos arki on täyttä paskaa. Mutta uskottelemalla että se on jotenkin ensisijaisen tärkeää sillä luodaan vain turhia paineita perheille joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Ei kaikki sellaista kaipaa eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Ihan samaa mieltä ettei parisuhdetta pidetä yllä silloin tällöin olevilla kynttiläillallisilla vaan jatkuvasti arjessa.

mitä ap tarkoitat! Minäkin tunnen yhden naisen joka ei puhu muista asioista kuin lapsistaan. Mihinkään ei voi lähteä ilman lapsia, edes lenkille tai jumppaan. Saatika miehensä kanssa vaikka syömään.

Nyt tuli kutsu illanistujaisiin, joissa lapset olisivat mukana. Itse en ole taas tottunut viettämään iltaa niin, että lapset olisivat menossa mukana. Siis niin, että siihen kuuluu alkoholi ja myöhään valvominen. Käytännössäkin tuntuisi aika vaikealta, kun joutuisi iltamyöhään taksilla ajamaan kotiin. No tämä meni vähän asianvierestä.

Mutta kaikenkaikkiaan aika tylsä tyyppi pidemmän päälle. Minä kaipaan ainakin joskus aikaa ihan aikuisten kesken.Eikä aina jaksa puhua vain lapsista. Eivätkö ne lapset siitä traumatisoidu jos "joutuvat" olemaan hetken erossa äidistään. Siis kun kyse ei ole ihan pikkuvauvasta.

kuulostaa pahasti siltä, että olet miehen tossun alla :(



Miksi et vain ota sitä omaa aikaa? Lähdet, et siis kysy mieheltäsi lupaa, niihin työpaikan virkistysreissuille. Pakkaat tavarat ja lähdet, kyllä sun miehen täytyy omat lapsensa hoitaa, jos et ole paikalla! Lähteehän miehesikin kysymättä sinulta lupaa?

Tästä meillä on muutamiakin esimerkkejä tuttavapiiristä - perheen äidillä ei ole ollenkaan omia ystäviä, ja sitten nalkutetaan ja maristaan miehelle, jolla olisi omia ystäviä/menoja/harrastuksia.



Kyllä äidilläkin saa olla omia menoja, vaikka sitten kävisi joskus vain kahvilla ystävänsä luona - ilman lapsia. Siihen on varaa kaikilla. Jos vain heittäytyy marttyyriksi ja jää kodinhengettäreksi (ja pahimmassa tapauksessa lukitsee miehensäkin samaan tilanteeseen kieltämällä kaikki kaverit ja äijäin kanssa menemiset), jää helposti yksin.



En tarkoita, että mies saisi olla joka viikko menossa, tai että naisenkaan tulisi huidella baareissa kavereineen - mutta ystävyyssuhteita voisi perheellisenäkin vaalia muutenkin kuin lapsiperhetapaamisissa!



Mitä jos joskus tuleekin ero tai jää leskeksi - kyllä siinä aika tyhjän päälle putoaisi jos ei pidä yhtään huolta itsestään, omana itsenään, tai omista ystävyyssuhteistaan, vaan näkee itsensä ainoastaan perheensä jatkeena.

tottakai minä ja miehenikin satsaamme perheeseemme, mutta minun mielestäni on tärkeää myös esim. hoitaa parisuhdetta, ja saada välillä arjen keskelle jotain arjesta poikkeavaa.

Käymme siis mieheni kanssa noin kerran tai kaksi kuussa leffassa ja syömässä tms. Ja siltikin koen, että haluamme myös elää perheenä. (Parisuhteen hoitohan on yksi tapa hoitaa myös perhettä)

Ja siis ihmettelen ihmisiä, jotka uppoutuvat vuosiksi vain ja ainoastaan niihin lapsiin, siis niin totaalisesti, etteivät osaa ystäviensäkään kanssa puhua mistään muusta kuin lapsista.

ap

Mulla on yks tuttu joka on hoitanut 8v lapsiaan kotona, koskaan ei ole jättänyt lapsiaan hoitoon edes mummulle, koska "lapset pitää hoitaa itse". Ja siis miehensä kanssa eivät ole käyneet kaksin missään koko 8v aikana!! Elävät kyllä miehensä kans ihan erilaista elämää, mies kulkee baareissa ym, vaimo on kotona 24/7. Mies ei hoida juuri koskaan lapsiaan. Minäkään en baareissa käynnistä ja juomisesta välitä, mutta me käydään miehen kans usein elokuvissa ja syömässä.