Ihmetyttää äidit, jotka elävät vain ja ainoastaan perhe-elämää

mua ihmetyttää toinen ääripää. Ihmiset jotka eivät halua tai pysty viettämään tavallista arkea vaan koko ajan pitää olla jossain menossa ja jotain projekteja meneillään. Koko ajan pitää saada lastenhoitaja kun on kaikenlaista "supertärkeää" menoa. Tuntuu että tällaiset ihmiset eivät viihdy kotona ja parisuhteessa jos tavallinen arki tuntuu niin vastenmieliseltä että pitää paeta sitä koko ajan.Itse arvostan perhe elämää ja viihdyn kotona rakkaitteni kanssa mutta pidän myös siitä että joskus silloin tällöin voidaan miehen kanssa käydä ulkona syömässä tai shoppailemassa kaksistaan jotain kivaa. Yhteiset juttutuokiot ilman lapsia toisinaan ovat myös kivoja.

miten lapsi pärjää koulussa jos on aina tottunut siihen että on 24/7 äidin kanssa. Moni "kotiäiti" tekee lapselleen karhunpalveluksen, ja en kannusta hoitoon viemiseen, mutta esim. 5-vuotiaana viikonloppu mummollassa tm. tutussa paikassa tekee lapselle hyvää, ei pahaa.



Ja sekin että jos elää vain sitä elämää "me ja lapset" niin uskon kyllä että lasten lentäessä pesästä voi olla sopeutumisvaikeuksia. Jos ei ole muuta elämää, niin MITÄ sitä tekee kun kotona ei ole ketään ja kumppaninkin kanssa on vaan oltu isä ja äiti miehen ja vaimon sijasta viimeiset 20-vuotta...



Joku kirjoitti hyvin yllä, että sama pätee työnarkomaaneihinkin: on aivan sama mikä tai kuka on, mutta PITÄÄ olla monta eri "minää". Eli ei saa olla vaan äiti nimeltä maija, ei uraohjus nimeltä maija, ei vaimo nimeltä maija jne. vaan pitää olla monta eri "maijaa".



Minusta hyvä suhde on se, että kun lapset on pieniä elämä on kotikeskeistä. Mitä isommiksi lapset tulevat, sitä enemmän roolia saa työ ja harrastukset. Ei ole mitään pahaa jos vaikka lasten 10v, 7v ja 5v äiti on (osa-aika-)töissä, samalla harrastaa esim. viikossa kerran 2h espanjan kielikurssilla +käy kerran viikossa lenkillä/uimassa yksin/kaverin kanssa, sekä kerran kuussa viettää illan tai koko päivän miehensä kanssa.

Munkin mielestä on tärkeää hoitaa ystävyys ja kaverisuhteista eikä vaan hoitaa sitä omaa perhettä. 20 kirjoitti että sitä jää eron sattuessa ihan tyhjän päälle jos ei mm. ole pitänyt ystäviinsä mitään yhteyttä. Minä kyllä pidän ystäviini yhteyttä ihan sen takia että ovat mulle tärkeitä enkä etupäässä sen takia että sitten eron sattuessa mulla olisi olkapäitä. En tiedä mitkä motiivit kelläkin on ystävien suhteen, mutta ikäväkseni olen vuosien varrella huomannut että enemmän ajatellaan itsekkäästi ja halutaan suhteilta jotain hyötyä?. Mun mielestä ystävyys on sitä että halutaan olla tekemisissä ja jutellaan arkipäiväisistä asioista, vaihdetaan kuulumisia jne.

Juu, en tarkoittanut sitä että pitäis pitää yhteyttä ystäviin vain hyötymielessä. Totta kai itselleni ystävät olisivat ihan yhtä tärkeitä, oli perhettä tai ei.



Tarkoitin vain sitä, että Jos tulisi ero tai muuta, eikä olisi ollut niitä ystäyyssuhteita, niin olis aika yksinäistä... Ja hankalaa enää alkaa virvoittaa kauan sitten kuivuneita kaverisuhteita.



Olishan se nyt melko perverssi ajatus, että pitäisi ihmisiin yhteyttä vain siksi että jos vaikka joskus sattuis parisuhde loppumaan...? ;) Enkä todellakaan siis tarkoittanut sitä.



Jokainen ihminen tarvitsee kavereita, niitä ihan omia. Niin lapset kuin aikuisetkin. Minun lähipiirissäni vain moni kotiäiti tuntuu heittäytyvän niin perhe-elämänsä pyörteisiin, että unohtaa koskaan olleensakaan kenellekään mitään muuta kuin Äiti.

mutta OIKEASTI, mitähän tällaiset ihmiset tekevät sitten, kun lapsensa kasvavat isoiksi? Osaavatko enää elää omaa elämäänsä lainkaan...?

Silloin aletaan harrastamaan niitä juttuja, joille ei aiemmin ole ollut aikaa. Tavataan niitä lapsia ja autetaan niitä eri jutuissa. Kyllä siihen muutokseen ehtii sopeutua, sillä eihän ne lapset ihan yhtäkkiä isoiksi kasva.

Mitään pahaa ei ole siinä, että elää elämässä erilaisia vaiheita, ja niihin vaiheisiin kuuluu erilaiset asiat. Kyllä harrastuksia ehtii aloittamaan myöhemminkin, ystäviä ehtii hankkia myöhemminkin, jne. Ei kaikki elämä tarvi vielä olla kuolemaan asti valmiina.

tarpeeksi suurperheellinen kun lapsia on vain 5, mutta kyllä minulla on omaakin elämää ja miehen kanssa kahden kesken.

En todellakaan kaipaa elokuvia, vuokrafilmejä, baareja tai matkoja. Noita ei juurikaan harrastettu ennen lapsiakaan. Tai vuokrafilmejä kyllä, koska silloin ei neitistä saanut niin hyvin katsottavaa.



Vietämme mieluiten aikaa kotona. Joko koko perheen kanssa tai lasten mentyä nukkumaan miehen kanssa. Jos koti-illan vaihtoehtona on kökkiä pari tuntia elokuvissa, käydä drinkillä meluisassa baarissa ja maksaa vielä itsensä kipeeksi taksimatkalla kotiin niin koti voittaa 6-0.



Lapset ovat kyllä hoidossa lähes 9 t päivässä, joten heidän mökkihöperyydestänsä ei tarvitse huolehtia. Me molemmat aikuiset olemme siis töissä, mutta työasioista emme juurikaan voi tai halua puhua vapaa-ajallamme. Yritän ystävieni kanssa puhua politiikasta tai muusta maailmanmenosta joka minua kiinnostaa, mutta eipä tunnu keskustelu useinkaan oikein lähtevän kulkuun. Palaan siis usein lapsi-aiheeseen, josta tuntuu ystävieni olevan helpompi puhua.



Hieman jo odotan lasten kasvamista ja näiden ruuhkavuosien loppumista. En kuitenkaan usko että baari-illat silloinkaan kovasti lisääntyvät. Harrastaa ehtisi ehkä enemmän jos illat eivät menisi kurahousuja pestessä ja opettaessa lasta pyöräilemään ilman appareita.



Minun on itse asiassa varsin vaikeaa ymmärtää miksi ihmeessä kukaan jaksaa kovin usein käydä "ulkona", sen verran vastenmielistä se on minulle.

Jos puhutaan "ulkona käymisestä", niin miksi niin moni mieltää sen BAARISSA käymiseksi...?!



Minä en viihdy baareissa, en sylje lasiin mutta 2-3 annosta on illan aikana maksimi minkä juon. Baareissa en käy, mutta ravintolassa joskus.



Ja suoraan voin sanoa, että en ymmärrä ihmisiä joiden mielestä "ulkona" ei voi käydä. Minulle ulkona käyminen miehen/ystävien kanssa tarkoittaa esim. ihan vaikka vaan ostoksilla käymistä, tai sitten käymme teatterissa, jollain hyvällä keikalla, taidenäyttelyssä ja ennen tai jälkeen em. syömässä jossain kivassa ravintolassa.



En pysty käsittämään sitä, ettei joku nauttisi vaikkapa jonkun lempibändinsä keikasta, ja sen jälkeen nautitusta hyvästä ateriasta jonka joku muu on tehnyt, eikä kesken tarvitse hakea rättiä ja alkaa putsaamaan kaatunutta maitoa tai mennä pyyhkimään peppua jne.



Samoin mikään ei ole niin ihanaa kun mennä rentoutumaan kylpylään, lillua altaassa ja jutella ystävän/miehen kanssa ja päättää reissu ihanaan hierontaan.



KYLLÄ: myös se arki on tärkeää, mutta esim. hyvä keikka tai konsertti kyllä lataa kunnolla akkuja. JOKAISELLA meistä on varmasti joku juttu mistä nauttii kodin ulkopuolella. Se voi olla vaikka ompeluseurassa käyminen, jokin sellainen asia mistä nauttii ja missä voi käydä miehen/kavereitten kanssa ihan ilman lapsia.



NIin, ja lapsienkin kanssa toki voi käydä kaikkialla, mutta en minä ainakaan nauti jostain Muumimaailma reissusta niin paljoa mitä illasta aikuisten kanssa, VAIKKA Muumimaailmassakin toki hauskaa on ja on kiva nähdä kun lapsilla on hauskaa :)

tunnuit ottavan ihmetyksen aiheeksi lähinnä tuon baareissa käymisen, minunkin mielestäni se on enimmäkseen typerää touhua, vaikka siellä harvakseltaan käymmekin (ehkä noin 2 kertaa vuodessa).



Monelta muultakin on tainnut mennä avaukseni pointti ohi. Kyselette, oletteko ehkä avaukseni kaltaisia ihmisiä, vaikka olette työssäkäyviä ja (ainakin omien sanojenne mukaan) osaatte puhua ystävienne kanssa muustakin kuin lapsista.



Avauksessani ihmettelin siis perheitä, joissa ei käydä missään, ei siis perheenä eikä kahdestaankaan. Äiti ei käy edes töissä. Ja että ei osata OIKEASTI puhua mistään muusta kuin niistä lapsista, jokainen keskusteluyritys jostain muusta asiasta tyrehtyy alkuunsa, kun keskustelukumppani toteaa vain että "hmph. Niin mutta meidän lapset ne..."



Ja en minä yöuniani tällaisia perheitä miettiessä menetä, älkää huoliko. Tiedän toki, että on olemassa erilaisia ihmisiä enkä odotakaan, että kaikkien pitäisi olla juuri sen kaksi kertaa kuukaudessa pariskuntana yhdessä ulkona, kuten me, mutta olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että jonkinlaista erilaista elämää sen perhe-elämän ja ainaisen kotiympyröissä kökkimisen sijaan olisi hyvä toisinaan olla.

Ja pitäisi pystyä puhumaan ystäviensä kanssa muustakin kuin lapsista. Toki siis heistäkin, mutta että edes joskus keskustelu edes sivuaisi jotain toista aihetta.



ap

30 tunnuit ottavan ihmetyksen aiheeksi lähinnä tuon baareissa käymisen...

No aluksi mainitsin että "En todellakaan kaipaa elokuvia, vuokrafilmejä, baareja tai matkoja."

Myöhemminkin puhuin elokuvista ja harrastuksista. En joka lauseeseen jaksanut kirjoittaa että en juurikaan kaipaa (ilman lapsia) ruokaravintoloita, juomaravintoloita, taidenäyttelyitä, konsertteja, liikuntatapahtumia, laivamatkoja, kotimaanmatkailua, ulkomaanmatkailua, teatteriesityksiä, messuja, pilkkikisoja, kyläyhdistyksen myyjäisiä, ompelukerhoja, kirkonmenoja ...

Ystäviä ja sukulaisia toki tapaan, mutta sehän ei ollut mitään ap:n mukaan. Näihin vuosiin ei vaan kamalasti mahdu mitään ylimääräistä ja vähäisenkin vapaa-ajan haluaa viettää mielekkäästi lasten tai miehen kanssa.

MITÄ aiot tehdä siinä vaiheessa kun lapset lähtevät pois kotoa, ja muuttavat vaikka Australiaan opiskelun/työn/rakkauden perässä, mitä sinulle jää silloin?



Jos mikään oista ei sinua kiinnosta:

"En joka lauseeseen jaksanut kirjoittaa että en juurikaan kaipaa (ilman lapsia) ruokaravintoloita, juomaravintoloita, taidenäyttelyitä, konsertteja, liikuntatapahtumia, laivamatkoja, kotimaanmatkailua, ulkomaanmatkailua, teatteriesityksiä, messuja, pilkkikisoja, kyläyhdistyksen myyjäisiä, ompelukerhoja, kirkonmenoja ... "



Niin miten aiot päiväsi kuluttaa? Istumalla kotona töiden jälkeen tyhjänpanttina, ehkä telkkaria katsellen...?



Kannattaa ymmärtää se, että kun lapset muuttavat pois, sinulle jää kaikki illat vapaaksi,

+Mitäs sitten kun toinen elämäsi sisältö eli työkin jää pois kun työpaikka menee alta / tervys pettää / jäät eläkkeelle?j

Ja huomioi myös se -villi veikkaus- että tuskin kukaan sukulainen sinua jaksaa joka päivä kylässä katsella OLETTAEN että heillä on se oma elämä, eli harrastuksena vaikkapa Marttojen myyjäiset tai golf, sitten kun sinulla ei ole enää lapsia eikä töitä mitkä vievät aikaasi.



Moni sanoo ettei heitä "kiinnosta" joku juttu, vaikka monesti kyse on siitä, ettei edes olla koskaan käyty kokeilemassa...!



JOKAISELLA pitää olla tapoja millä viettää vapaa-aikaa. Itse rakastan lukemista, ja siihen menee paljon aikaani. MUTTA kaipaan myös sitä että näen ihmisiä (töiden ulkopuolelle siis) ja teen heidän kanssaan jotain. Joskus esim. vuokraan mieheni tai yhden kaverini kanssa kanootin, melomme sillä johonkin saareen ja syömme siellä eväät. Mikäs sen hienompaa, saa liikuntaa, voi jutella syntyjä syviä, ja ihailla hienoja maisemia kauniina kesäpäivänä jne.



Eli ihan kodin läheltäkin löytyy aktiviteetteja joita tehdä ja pääsee vähän siitä arjesta rentoutumaan. Ei tarvitse lähteä Thaimaahan viettämään aikaa, JOS sellaisesta ei nauti. Itse nautin kyllä matkustelustakin :)



Mutta koita ymmärtää nro 30 että jää PALJOSTA paitsi, jos et koskaan mitään tee...!!! VARMASTI on asioita kovin ulkopuolellakin mistä nautit...!



31

aikuisten menot kaatuu siihen, ettei keksitä mihin mennä. Siis kumpikaan ei tykkää käydä baareissa. Jos mennään laivalle, niin lapset automaattisesti mukaan. Mitä muutakaan siellä tekis kuin peuhaa lasten kans? Leffassa ei voi (meidän mielestä) jutella... Ja lähin vuokraamo niin kaukana, ettei viitsi lähteä hakemaan ja seuraavana päivänä palauttamaan.





Omassa talossa ja pihassa riittää niin paljon hommaa, ettei aika riitä kaikkeen. Mutta se on niin kivaa, ettei muuta kaipaa, ja aina mielessä on se tulevaisuus, kun lapset ei tartte ihan koko ajan vahtimista, silloin jopa kotona pääsee tekemään kaikenlaista. Laittaa pihaa kauniiksi, tehdä käsi/puutöitä yhdessä miehen kanssa, jne...

Voi, kyllä mulla ainakin on paljon elämää ja tekemistä lasten kasvettua isoiksi, vaikka nyt oonkin keskittynyt lasteni hoitoon.



Sitä paitsi just tää lasten hoito ja kasvatus ON sitä oikeeta elämää. Ei baarit yms.

Ihan vain vastauksena sinulle.

vanhempien yhteinen aika on nimenomaan perheen etu: vanhempien pitää saada viettää aikaa myös kahdestaan, jotta jaksaisi arkea ja jottei suhde kärsisi. Meillä on tosin niin pieni vauva, ettei meitä nyt juuri huvita suuremmin kahdestaan käydä missään, on meillä yhteistä aikaa kun vauva nukkuu. :)

Riippuu varmasti ihmistyypistä, että miten suhde voi vaikkapa kymmenen vuoden päästä, jos vanhemmilla ei ole yhteistä aikaa juuri ikinä.

Meillä ei ole omia harrastuksia kodin ulkopuolella. Kun mies tulee töistä, illan vietämme yhdessä.



Mutta meillä on silti hauskaa ja sosiaalisesti vilkas elämä, ei todellakaan tylsää! :) Me vain teemme kaiken yhdessä: käymme ravintoloissa -myös kalliissa ja hienommissa ravintoloissa, matkustelemme (seuraavaksi teemme reissun kolmeen maahan Euroopassa); osallistumme virallisiin tilaisuksiin esimerkiksi miehen työn kautta; shoppailemme ja teemme ikkunaostoksia ostoskeskuksissa; käymme vuoroin vieraissa ystäväperheiden luona ja järjestämme juhlia ja illallisia yhdessä ties mistä syistä; leikimme leikkipuistossa ja vanhemmatkin keinuvat ja laskevat liukumäkeä; askartelemme, piirrämme, maalamme pöydän ääressä tai lattialla koko perheen voimin jne.



Parisuhde on onnellinen ja elämme kuin symbioosissa, koska emme vain saa tarpeeksi toisistamme :)



Miksi haluaisin olla erossa rakkaimmistani?



Kun lapsi menee esi-kouluun, aion jatkaa opintoja ja kenties työskennellä osa-aikaisesti. Tai sitten omistaudun hyväntekeväisyystyölle. Elämäni on joka tapauksessa rikasta -on aina ollut ja ellei jotakin perustavan laatuista muutosta luonteessani tai elämässä tapahdu, sitä se myös tulee aina olemaan.

Mitään sanomaton lause nikkaus hymiöllä ei ole kovin rakentava kommentti... Pystytkö hieman syvemmälle tasolle menevään keskusteluun?

Siis tarkoitan tällä esimerkiksi erästä ystävääni ja hänen perhettään. Heillä on pieniä lapsia (ei tosin enää mitään vauvaikäisiä) mutta he eivät tee IKINÄ miehensä kanssa mitään arjesta poikkeavaa. (ja ollaan paljon tekemisissä joten tiedän kyllä tämän satavarmasti)

Tarkoitan tällä sitä, että eivät esimerkiksi käy koskaan ulkona syömässä, eivät elokuvissa, eivät vuokraa elokuvia kotiin, eivät matkustele, edes laivalla saati ulkomailla, puhumattakaan että kävisivät baarissa (aikuiset siis) tms. Vanhemmillaan ja ystävillään kyläilevät silloin tällöin, mutta siinä kaikki.

Lapsenvahteja heillä kyllä olisi. Enkä usko että rahakaan on esteenä, edellä mainittuihin ei edes niin paljoa rahaa kulu etteikö voisi jotain tehdä, jos haluaisi.

Tämä nainen ei kyllä sitten ikinä puhukaan oikeasti mistään muusta kuin lapsistaan, hänen kanssa ei siis todellakaan saa keskustelua aikaiseksi mistään muusta, kaikkeen muuhun -paitsi lapsiin liittyviin asioihin- hän korkeintaan ynähtää jotain ja vaihtaa aiheen takaisin lapsiinsa. Työelämässäkään ei ole joten töistäänkään ei siis puhu.

Mullehan tämä asia ei varsinaisesti kuulu, kukin tavallaan, mutta OIKEASTI, mitähän tällaiset ihmiset tekevät sitten, kun lapsensa kasvavat isoiksi? Osaavatko enää elää omaa elämäänsä lainkaan...?

Jos parisuhde on huonossa kunnossa, niin ei ole mitään syytä ottaa yhteistä aikaa, viedä lapset hoitoon ja lähteä yhdessä vaikka teatteriin ja illalliselle. Ehkäpä jommallakummalla on rakastaja, vähän viittaa siihen, että miehellä olisi. Äiti keskittyy vain perheeseen (eli käytännössä) lapsiin, ja mies unohtuu.

39

ja leffojen vuokraus on typerää kun telkkari syytää leffoja joka päivä. Pienten lasten perheissä ei yleensä sitä rahaa ylenmäärin ole - kenties maksavat asuntolainaa tai säästävät asuntoon.



He ovat perhekeskeisiä ihmisiä, ja ainakin heidän lapsensa saavat paljon huomiota ja läsnäoloa. Hyvä niin. Jos he ovat onnellisia noin, niin älä sinä mene tekemään mitään tuhotaksesi heidän onnellisuuttaan.



Tuollaisia pohtimalla ei kukaan hyödy mitään, ainoastaan tulet itse huonolle tuulelle. Tee siis itsellesi palvelus äläkä murehdi heidän elämäänsä jossa heidän mielestään ei ole mitään vikaa.

-Meni nuorena naimisiin (mikä oli tosin normaalia "ennen vanhaan")



-Sai neljä lasta, eli kotirouvana koko elämänsä. Lapset ja mies oli koko elämänsä, elivät kyllä aika aktiivista elämää, eli kävivät elokuvissa ja matkoilla.



-Lapset kasvoivat ja muuttivat omilleen, yhteisen ajan miehen kanssa piti alkaa kun mies muutama vuosi ennen eläkkeelle jäämistä yllättäen kuoli.



-Omaisuutta oli jonkin verran, mutta tulot romahtivat kun ei enää ollut miehen palkkaa ja pientä eläkettä vain sai. Omaisuudesta osa oli rahaakin, mutta suurin osa kiinni talossa ja kesämökissä.



-Lapset asuivat muualla (yksi ulkomailla) ja elivät omaa elämäänsä, ko. henkilö jäi hyvin yksin.



-Ei ollut ystäviä, ei rahaa asua Espanjassa (kuten oli suunnitellut miehensä kanssa), ei pystynyt tunnesyistä myymään kesämökkiä/kotiaan saadaakseen rahaa



-Istui kaikki päivät kotona, mitä kävi lenkillä koiran kanssa joka sekin kuoli. Lapsille soitteli, pyysi käymään mutta harvoin ehtivät.



-Jossain vaiheessa yksi lapsista sai sairaalasta soiton, oli kaatunut portaissa ja telonut itsensä, selvisi että oli ollut humalassa.



-Vyyhti alkoi purkautua, nainen oli yksinäinen, ei tuttavia ja se vanhuuden turva eli mies oli kuollut ja lapset asuivat kaukana. Nainen ei halunnut muistojensa vuoksi muuttaa, ja lapsensa eivät työnsä ja muun elämänsä vuoksi.



-Jonkun sossuntädin kautta nainen saatiin mukaan vanhusten "päiväkerhoon", missä ongelma oli se, että muut olivat vanhempia ja huonommassa kunnossa.



-Löysi kansanopiston kurssit, nyt elämä hymyilee, saanut kavereita ja matkakin suunnitteilla yhden uuden tutun kanssa. Ongelma tosin edelleen pienet tulot, mutta lapsensa avustavat huolehtimalla esim. kaikki kotitalonsa ja kesämökin kustannukset.

irtiotto kotiympyröistä on aina yllättävän piristävää!

me olemme jo nelikymppinen pari ja olleet yhdessä jo pitkälti toistakymmentä vuotta. meille riittää mainiosti kotona olo, viikonloppuiltaisin voimme ottaa lasin tai pari viiniä ja syödä jotain itse valmistamaamme hyvää ruokaa, ehkä katsella leffa tai pelata pelejä tai vain rakastella, kun lapset ovat nukkumassa - ja osa kavereitten kanssa kaupungilla. viikolla riittää ihan vain yhteinen saunominen siihen suhteen parantamiseen. ja rakastelu tottakai silloinkin.

meillä on myös muuta elämää. olemme tänä vuonna käyneet yksissä häissä, yksissä tupareissa, kerran syntymäpäiväkutsuilla ja kerran järjestäneet itse juhlat ystävillemme. tänä vuonna näitä on sattunut paljon, kun ajattelee, että on vasta huhtikuu. toisinaan on kuitenkin ollut vuosia, jolloin mitään "pakollisia" kissanristiäisiä ei ole eteen sattunut, emmekä me ole mitään baari-ihmisiä, joten parisuhteen hoitaminen on jäänyt näiden omien koti-iltojemme varaan. en usko meidän kauheasti kärsineen, koska edelleen esimerkiksi seksiä on vähintään viisi kertaa viikossa, edelleen mieheni pysähtyy kesken kotihommien ottaakseen minut syliinsä ja edelleen hän tuo joka aamu aamukahvin sänkyyn ennen töihin lähtöään saadakseen hetken jutella kanssani, jotta jaksaa päivän.

jos joku kaipaa enemmän liikkumista ja elämää ilman lapsia, niin se on ok. on kuitenkin turha tulla väittää, että meidän tapamme ei olisi toimiva.