Lue keskustelun säännöt.
Ihmetyttää äidit, jotka elävät vain ja ainoastaan perhe-elämää
10.04.2010 |
Siis tarkoitan tällä esimerkiksi erästä ystävääni ja hänen perhettään. Heillä on pieniä lapsia (ei tosin enää mitään vauvaikäisiä) mutta he eivät tee IKINÄ miehensä kanssa mitään arjesta poikkeavaa. (ja ollaan paljon tekemisissä joten tiedän kyllä tämän satavarmasti)
Tarkoitan tällä sitä, että eivät esimerkiksi käy koskaan ulkona syömässä, eivät elokuvissa, eivät vuokraa elokuvia kotiin, eivät matkustele, edes laivalla saati ulkomailla, puhumattakaan että kävisivät baarissa (aikuiset siis) tms. Vanhemmillaan ja ystävillään kyläilevät silloin tällöin, mutta siinä kaikki.
Lapsenvahteja heillä kyllä olisi. Enkä usko että rahakaan on esteenä, edellä mainittuihin ei edes niin paljoa rahaa kulu etteikö voisi jotain tehdä, jos haluaisi.
Tämä nainen ei kyllä sitten ikinä puhukaan oikeasti mistään muusta kuin lapsistaan, hänen kanssa ei siis todellakaan saa keskustelua aikaiseksi mistään muusta, kaikkeen muuhun -paitsi lapsiin liittyviin asioihin- hän korkeintaan ynähtää jotain ja vaihtaa aiheen takaisin lapsiinsa. Työelämässäkään ei ole joten töistäänkään ei siis puhu.
Mullehan tämä asia ei varsinaisesti kuulu, kukin tavallaan, mutta OIKEASTI, mitähän tällaiset ihmiset tekevät sitten, kun lapsensa kasvavat isoiksi? Osaavatko enää elää omaa elämäänsä lainkaan...?
Kommentit (88)
että olisi ihmisiä, jotka ei tee yhtään mitään eikä olisi kiinnostuneita yhtään mistään. Väkisin tulee mieleen, että ap ei tiedä koko totuutta tai liioittelee. Sillä ei kaikki näy ulospäin. Jos toinen tykkää lukemisesta ja käsitöistä, niin ne voivat kyllä tuoda paljonkin sisältöä elämään, eivätkä vaadi juuri kodista lähtemistä. Ja jos ap:tä ei kiinnosta samat jutut, niin turha ap:n kanssa on viritellä keskustelua lapsen neuleliivin silmukkamäärästä tai puikon paksuudesta tai maton loimien laadusta, kun ei ap osaa niihin mitään kommentoida. Ihmiset voivat ihan oikeasti saada iloa eri asioista. Jos ap tuulettuu shoppailemalla tai elokuvissa, niin ei se tarkoita, että nuo olisi kaikille rentouttavaa. Sen sijaan puutarhanhoito tai kuultokudoksen suunnittelu on mitä antoisinta ja rentouttavinta silloin, kun pitää tuollaisista asioista.
Joo, oikeesti ihmiset saa iloa mitä erilaisimmista asioista. Ja jotkut ei pidä niistä meteliä. Esim. kirjoittaa runoja, tekee kollaaseja, maalaa jne.
Kaikki eivät nauti ihmispaljoudessa shoppailusta tai ravintolan hälinästä. Eivät jaksa istua elokuvissa tai juosta Ruotsinlaivalla.
Mulla ainakin on lempiharrastuksena ihan vaan kotona löffäily, ajattelu, ihmettely ja mietiskely. Mielellään hiljaisuudessa mikäli saan lapset hoitoon (yritän saada tällöin myös miehen lenkille, hehee). Tai välillä kun iskee inspiraatio ja flow, pistän rytmikästä barokkimusaa tai sitten kovaa poppia ja alan siivota. Tai ommella. Tai lukea. Tai kirjoitan päiväkirjaa.
Tai mennään miehen kanssa peiton alle. Tai punkkaamme sohvalla ja harrastamme kanavasurffailua ja kutittelemme toistemme varpaita ja syömme salaattia ja jätskiä. Tai harrastamme keskustelua.
Tai lähdemme koko perhe takametsään kävelylle.
Kyllä elämässä voi olla sisältöä vaikkei missään aina ravaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaistaa ihmistä, jonka elämässä ei ole muuta kun perhe. Eli elämä pyörii kodin, lasten ja miehen ympärillä. Ollaan äiti ja vaimo, ei mitään muuta. Ei käydä koskaan missään, ollaan vaan kotona.
Monesti näillä ihmisillä on sekin, etteivät he koskaan ole saavuttaneet muuta kun sen että miehen ovat löytäneet ja lapsia saaneet. He eivät siis ole tehneet mielekästä ja hyvää työtä, he eivät ole koskaan harrastaneet mitään mikä soisi heille onnistumisen tunteita, ja he ovat niin mielukuvituksettomia että matka Ruotsiin tuntuu yhtä kaukaiselta kun matka kuuhun. He eivät osaa olla avoimia maailmalle, vaan kaikki "outo" pelottaa. Lasten kanssa ei voi mennä taidenäyttelyyn tai museoon kun ei niitä muksuja semmonen kiinnosta, vaikka moni lapsi viihtyy museoissa ja näyttelyissä hyvin (kun vähän katsoo mihin menee).
Mutta myönnettäköön että nuo ovat omassa "tyhmyydessään" usein myös onnellisia, kun eivät osaa kaivata mitään kun eivät käsitä että elämässä voisi olla niin paljon muutakin...!
ihmiseltä, jolla itsellään on otsaa arvostella toisten älykkyyttä. No, miksei kotona voi keskustella vaikkapa kuumista poliittisista aiheista ja lueskella historiallista kirjallisuutta? Vai luetko myös nämä aihealueet typeriksi ja niistä kiinnostuneet ihmiset tyhmiksi? ;)
Mikä on mielestäsi mielekästä työtä? Oletko sinä oikea ihminen arvioimaan kenenkin työn mielekkyyttä vrt. KTM saa hyvää palkkaa, mutta onko hänen työnsä mielekästä vai onko mielekkäämpää vaikkapa vanhustenhoito tai lastenhoito vaikka ne eivät olekaan arvostettuja ammatteja?
Millainen harrastus on sitten mielestäsi riittävän mielekästä? Eikö ulkoilu perheen kanssa ole sitä? Oletko nyt varma, ettei ystäväsi vaan jätä raportoimatta jotain elämästään sinulle?
Tunnen ja tiedän työni puolesta paljon fiksuja perheitä, joissa todella ollaan kiinnostuneita lasten hyvinvoinnista ja eletään heidän ehdoillaan. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lastenhoitajaan. Enemmänkin ongelmaksi on nykypäivänä muodostunut se, että vanhemmat eivät kykene vastaamaan enää lastensa tarpeisiin, vaan lapsia riepotellaan miten sattuu: ei ole selkeää rytmiä, ei ole rajoja, liikaa harrastuksia. Enemmän säälin perheitä, jotka eivät ymmärrä ottaa huomioon lastensa tarpeita, vaan itsekästä elämää jatketaan lapsista huolimatta.
Enkä nyt tarkoita tällä sitä, etteikö voisi harrastaa, käydä ulkona syömässä tmv. vaan sellaista jatkuvaa välinpitämättömyyttä lasten hyvinvoinnista ja pohjatonta itsekkyyttä -näitä vanhempia tosiaan on yhä enenevässä määrin.
yhteisen ajan miehen kanssa piti alkaa kun mies muutama vuosi ennen eläkkeelle jäämistä yllättäen kuoli.
vaikka loppu olikin valoisampi. Mutta juuri tällainen mahdollisuus hirvittää, kun kuuntelee näitä "meillä on yhteistä aikaa sitten kun lapset on muuttaneet omilleen"-pariskuntia. Mitä jos sitä aikaa ei koskaan tulekaan? Ihan oikeasti, meillä kaikilla on varmuudella vain tämä hetki, huomisesta ei voi tietää!
Tarkoitus ei ole olla masentava, mutta itseäni tämän asian tiedostaminen jollain oudolla tavalla auttaa ottamaan mahd. paljon irti tästä hetkestä.
on lasten ja nuorten jatkuva pahoinvointi ja lisääntyneet huostaanottojen määrät. Me ihmiset nautimme niin erilaisista asioista. Kaikilla ei ole oikeasti sosiaalisia turvaverkkoja tai halua antaa lapsiaan täysin tuntemattomien hoivaan. Minä en tajua, miten jotkut eivät voi yksinkertaisesti tätä asiaa tajuta.
He ovat perhekeskeisiä ihmisiä, ja ainakin heidän lapsensa saavat paljon huomiota ja läsnäoloa. Hyvä niin. Jos he ovat onnellisia noin, niin älä sinä mene tekemään mitään tuhotaksesi heidän onnellisuuttaan.
En tiennytkään, että se niin vaarallista on...
Tietysti jos vääntää ne lapset kaksikymppisenä ensimmäisen vastaantulevan kanssa, joka ei osaa keskustella älyllisesti, tai ette koe lapsen kasvattamista ja keskustelua heidän kanssaan merkityksellisenä, niin sääliksi käy lapsianne. Etkö sinä ap keskustele miehesi kanssa vai ettekö pysty juttelemaan miehen kanssa mitään lasten läsnäollessa?
Katsotaan sitten kun lapset ovat aikuisia, että millaisten perheiden lapsista kasvaa onnellisempia. Niistä joiden vanhemmat ovat välittäneet lapsistaan, vai niiden jotka ovat välittäneet vain itsestään...
kun kuopus on 7v. Taapero aika on raskasta ja halusin omistautua vain perheelleni ihan oman jaksamiseni takia.
Ei ollut tarvetta, eikä halua lähteä minnekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että toiset taitavat ihan kadehtia niitä, jotka ovat löytäneet "sen oman hiljaisen juttunsa tässä maailmassa". Eivät käy suorittamassa "parisuhteen hoitoviikonloppua" ja seuraavalla viikolla "perheen laatuaikalomaa" vaan löytävät sen elämän ilon ja onnen jokapäiväisistä pienistä asioista kotinurkista.
Yksi asia kannattaa muistaa: jos toinen ei valita omaa tilannettansa, hän on ehkä täysin tyytyväinen siihen (vaikka naapuri olisikin tästä eri mieltä - Rouva X EI SIIS MITENKÄÄN voi olla onnellinen kun ei koskaan käy missään - ja jaksaa tätä hämmästellä)
Tänä viikonloppuna ollaan tehty ruokaa, katsottu elokuva ihan vaan digiboksilta, pelattu konsolipelejä, siivottu, pesty pyykkiä, harrastettu seksiä, saunottu, tanssittu, luettu ja kuunneltu kirjoja, istuttu pitkään aamiaispöydässä lehteä lukien ja uutisaiheista keskustellen.
Ei olla edes poistuttu kotoa kävelylle, kun on ollut niin sateista. Niin ja ollaan lapseton pitkään yhdessä ollut pariskunta. Viikonloppu oli ihan normaalia vastapainoa työviikolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän perheen, jossa useampi lapsi. Äiti on ollut kotona esikoisen syntymästä lähtien eli 9vuotta. Isä käy töissä. Nainen ei poistu asunnosta kuin lasten kanssa ulos ja koko perheen kanssa kauppareissuille. Joskus ovat poissa viikonlopun mutta tosi harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. Samoin heillä käy vuodessa vieraita ehkä tuon kaksi vuodessa.
Mulle on toisaalta ihan sama, vaikka linnoittautuisivat kotiinsa ja tekisivät lisää lapsia, että äiti voi olla kotona. Mutta on vaan alkanut niin ärsyttämään niiden lasten puolesta, kun äidillä taitaa olla pinna kireellä ja hermot täysin riekaleina! Pihalla se ei koskaan puhu niille lapsille. Joskus päästää hysteerisen huudon, jos lapset tekee jotain kiellettyä. Pienintä se nukuttaa hampaat irvessä väkisin vaunuissa niin hirveetä kyytiä, että vauvalla on varmaan kohta ravisteluvammoja :(. Ja siitä saattaa päästää sen saman hysteerisen äänen vanhemmille lapsille, jos "tarve" vaatii.
Usein tekisi mieli sanoa, että antaa vauvan vaikka mulla ja päästää isommat pihalle mun kanssa, niin saisi itse levätä. Mut sehän ei onnistu, koska "en voi edes kuvitella miten joku muu kuin minä itse hoitaisi minun lapsia"...
Nooh, tapansa kullakin siis mutta seinähulluja noista tulee niin äidistä kuin lapsistakin :/!
Tiedän perheen, jossa useampi lapsi. Äiti on ollut kotona esikoisen syntymästä lähtien eli 9vuotta. Isä käy töissä. Nainen ei poistu asunnosta kuin lasten kanssa ulos ja koko perheen kanssa kauppareissuille. Joskus ovat poissa viikonlopun mutta tosi harvoin, ehkä pari kertaa vuodessa. Samoin heillä käy vuodessa vieraita ehkä tuon kaksi vuodessa.
Mulle on toisaalta ihan sama, vaikka linnoittautuisivat kotiinsa ja tekisivät lisää lapsia, että äiti voi olla kotona. Mutta on vaan alkanut niin ärsyttämään niiden lasten puolesta, kun äidillä taitaa olla pinna kireellä ja hermot täysin riekaleina! Pihalla se ei koskaan puhu niille lapsille. Joskus päästää hysteerisen huudon, jos lapset tekee jotain kiellettyä. Pienintä se nukuttaa hampaat irvessä väkisin vaunuissa niin hirveetä kyytiä, että vauvalla on varmaan kohta ravisteluvammoja :(. Ja siitä saattaa päästää sen saman hysteerisen äänen vanhemmille lapsille, jos "tarve" vaatii.
Usein tekisi mieli sanoa, että antaa vauvan vaikka mulla ja päästää isommat pihalle mun kanssa, niin saisi itse levätä. Mut sehän ei onnistu, koska "en voi edes kuvitella miten joku muu kuin minä itse hoitaisi minun lapsia"...
Nooh, tapansa kullakin siis mutta seinähulluja noista tulee niin äidistä kuin lapsistakin :/!
Vaunuilla et voi aiheuttaa ravisteluvammaa. Ravisteluvammat syntyvät ravistelemalla vauvaa käsistä, päästä, tai jaloista. Mutta en nyt kerro enempää, ettet saa vinkkejä siitä omiin lapsiisi, kun jo naapureistasikin teet tuollaisia johtopäätöksiä. Ellei itse nauti omista lapsistaan, kiinnittää huomiota toisen käyttäytymisessä samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1v, 2v ja 3v niin ihan rehellisesti voin sanoa, ettei ainakaan meidän elämään tällä hetkellä muuta mahdu kuin sitä lapsiperheen arkea. Lapset ovat pienellä ikäerolla, kuopuksen syntyessä meillä oli kolme vaippaikäistä, kuopuksella oli koliikki ja huusi kaikki illat 7h yhteen putkeen ja edelleen huutaa kaikki yöt, parhaimpina öinä olen nukkunut kokonaiset pari tuntia.
Mitä ihmettä me tekisimme laivalla tai ulkomailla, kun lapset viihtyvät mainiosti puistossa, keinussa, metsäretkillä tms? Kolmen pienen lapsen saaminen hoitoon äidin ja isin baarireissun ajaksi tuntuu ihan järjettömältä -me emme halua baariin. Eikä näin montaa pientä ole kovinkaan moni halukas edes ottamaan hoitoon, että pääsisimme ulos syömään. Mutta syömme sitten eväsretkillä lasten kanssa :)
Me kyllä oikeasti nautimme perhe-elämästämme. Ja mitä teemme sitten, kun lapset kasvavat isoiksi... sen näkee sitten, toivottavasti saamma paljon lapsenlapsia.
Itselläni ei ole (vielä) lapsia, mutta ystävien kautta lapsiperheen elämään olen saanut paljonkin kosketusta. Yksikään heistä, isistä tai äideistä ei ole ap:n ystävän kaltainen. Itsekin kummastelisin, jos kaikki mahdollinen keskustelu pyörisi lasten ympärillä.
Kuitenkin tuntemillani perheellisillä voi olla useampiakin lapsia, haastavia perhetilanteita (esimerkiksi monikkoperheitä, kroonisessa sairauskierteessä olevia muksuja), mutta kyllä heidän elämäänsä muutakin mahtuu ja saa keskustelua viritetyksi.
En tahdo tuomita ketään, mutta itselleni tuntuisi hyvin kummalta sataprosenttinen omistautuminen lapsille ja se, että elämässä ei ole mitään arjesta poikkeavaa. Arki on tietysti tärkeintä ja olennaista on saada se sujumaan, mutta ennen tämän viestiketjun lukemista luulin, että kaikki kaipaavat arkeensa välillä jotain piristystä. Joko lasten kanssa tai ei, puolison kanssa tai muiden läheisten. Keskustellakin saa tietty lapsistaan hyvinkin paljon, mutta välillä vois tietty puhua jostain muustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin muutaman kerran vuodessa viikko riemua ja juhlaa, mutta sen vastapainona 50 viikkoa perhehelvettiä.
Olen varmaan kuin ap:n ystävä, tosin lapset jo isompia ja itse olen töissä (ns. vaativa asiantuntijatehtävä, joka valitettavasti sisällöltään sellainen, että siitä ei paljoa vieraille kerrota). Työn vastapainoksi haluan olla kotona enkä laivalla, elokuvissa tai baarissa.
Ajattelen tätä elämää biologiselta kannalta eli ainoa, mitä minusta jää, ovat geenini. Tavara katoaa, perimä jatkuu. Siksi olen panostanut lapsiini ja elämään heidän kanssaan, joku musiikki-ilta ei anna samaa sävähdyttävää kokemusta kuin englanninkielinen keskustelu esikoisen kanssa (wau että se osaakin!) tai korttipeli kuopuksen seurana.
Että jos viihtyy kotonaan, niin ihmisen täytyy olla katkera ja menettänyt kosketuksen ulkomaailmaan. Ja jos viihtyy kotona, niin se tarkoittaa, ettei mies osallistu lasten elämään ja äiti hoitaa lapset 100 %. Ja jos viihtyy kotona, niin ei tahdo harrastaa eikä osaa laiskotella tai hoitaa suhdetta.
Miten ihmeessä se suhde mieheen hoituu sillä, että lähdetään pois miehen luota. Juu mä alan kannattamaan tuota, että ne, joiden pitää hakea sisältöä elämään kodin ulkopuolelta kokevat kotielämän tyhjäksi. Miksi ihmeessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on tosi vaikea saada itsestäni irti lähdettyä jonnekin, mutta kun lähden niin on tosi hyvä mieli. Esim uimaan, kavereita tapaamaan jne,
On vaan helpompaa jäädä kotiin, oon vähän hidas käynnistymään nähtävästi.
Tosin en puhu paljoakaan lapsista, koska luen hirveästi ja rakastan keskustella yhteiskunnallisista teemoista. Rakentelen, maalaan ja puuhan kaikkea mielelläni, en siis kotona myöskään ns homehdu ;)
että eivät tee mitään muuta kuin ovat kotonaan ja AINA lasten kanssa.
Mulla on muutama ystävä, jotka kaveeraavat myös tämän ko. äidin ja perheensä kanssa ja miettivät myös välillä että miten tämä nainen ei osaa puhua mistään muusta kuin lapsista ja kotiaskareista, eikö tosiaan ole mitään muuta elämässä.
Ei nainen ikinä viritä keskustelua mistään muusta kuin lapsistaan. Puhuu vain joko heidän sairasteluistaan (ihan tavallisista nuhista ja korvatulehduksista tms) tai sitten lasten kerhosta (jossa käy heidän kanssaan) tai lasten leikeistä tai heidän leluistaan, tai lastensa vaatteista, tai mitä lapset syövät ja mitä eivät suostu syömään, siis todellakin koko ajan lapset lapset lapset lapset!
Nainen ei ole IKINÄ puhunut mitään esimerkiksi käsitöiden teosta, puutarhan hoidosta (ei kun hei, mainitsi se viime syksynä varmaan että haravoi LASTEN kanssa ja kuinka osti lapsille uudet haravat joilla nämä sitten innoissaan haravoivat ja kertoi miten se tapahtui!) eikä mistään muistakaan harrastuksista, ei siis edes niistä mitä voisi kotona tehdä. Kaikki on aina ja koko ajan vaan jotain lapsiin liittyvää.
Ei ole pakko uskoa, mutta totuus on joskus tarua ihmeellisempää.. Miksi luulette että teen tänne avauksen, jos perheessä ei mielestäni olisi mitään outoa? Ja tämä mielestäni ON outoa, että ei todellakaan osaa lasten synnyttyä puhua mistään muusta kuin lapsista ja on koko ajan vaan perheen kanssa kotona.
Ihmettelen sitäkin, että mielestäni tavallisesti ihmiset puhuvat esimerkiksi vähän toisista ihmisistä, EN tarkoita mitään pahansuopaa juoruilua, vaan yleensä että kerrotaan mitä vaikkapa sille ja sille kuuluu ja että "näin sitä ja tätä kaupassa ja se sanoi sille kuuluvan tätä ja tätä" tai että "se ja se on mennyt naimisiin/kihloihin/saanut lapsen" niin sellaistakaan tämä nainen ei puhu ollenkaan.
Puheenaiheet siis liikkuvat vain ja ainoastaan, ihan oikeasti, lapsissaan. Eikä mikään muu kiinnosta pätkän vertaa, siltä se ainakin vahvasti ulkopuolisten silmissä vaikuttaa, myös muiden kuin minun.
ap
Ei sitä kaikille tutuilleen tule sanottua muuta kuin kuulumisia, ja kuulumiset ne on tässä vaiheessa juuri aika paljon lasten kuulumisia...Mietin tässä vaan...
Itse olen kolmen alle kouluikäisen äiti. Itse en jaksa mitään näitten kotihommien lisäksi, kaikki aika menee lasten ja kotieläinten hoitoon, siivoukseen yms. Jos on joku hiljainen vapaahetki niin osaan kyllä nauttia siitä: Otan jonkun naistenlehden ja kupposen kuumaa tai vaihtoehtoisesti jotain karkkia ja oikaisen sohvalle pitkäkseni. Uskon että joskus tulee elämässäni vaihe että jaksan harrastaa yms. Mutta olen tyytyväinen silti, en kai olisi lapsia halunnut jos en tästä tykkäisi! Miehen kanssa käydään kyllä muutama kerta vuoteen kaksin syömässä, yleensä kuitenkin koko perheen voimin vietämme aikaa ja parisuhdetta hoidetaan iltaisin kun lapset nukkuvat. Aika tavallista lapsiperhe-elämää eikö?
mutta edelleen tuo kuulostaa ihan tavalliselta elämältä. Ehkä ap ei osaa kuvailla tuota tilannetta niin, että se menisi meille joillekin jakeluun. Mutta mitään tavatonta ei ole siinä, että pienten lasten äiti on lapsistaan niin innoissaan, ettei huomaa puhua mistään muusta. Ja joidenkin kanssa se ystävyys on lähinnä lasten kautta, ja silloin on luonnollista, että lapsista myös puhutaan.
Ja se, että on paljon kotona, ei ole mitään ihmeellistä myöskään. Tässä ketjussa on jo ties kuinka moni sanonut, ettei nauti sellaisista riennoista, joita ap selittelyissään mainitsee. Ja kuitenkin ap:n ystäväkin käy kylässä, joten ei hän mitenkään erakoituneeltakaan vaikuta.
jos ainoa aktiviteetti mitä keksivät kodin ulkopuolella on BAARISSA ISTUMINEN...!!!
Mutta ehkä tässä on se, että sitä mitä ei ole ollut ei osaa kaivata. Jos on elämänsä elänyt niin, ettei nuorena ole muuta vapaa-aikana tehnyt kun lähiöräkälässä istunut -> kai se kotielämä taivaalta tuntuukin...!
Jos elää aktiivista elämää johon kuuluu harrastuksia ja muuta ajanvietettä (ei siis sitä baarissa istumista!) niin ikävä noita rakkaita asioita tulee JOS vaan kotona istuisi esim. 10-vuotta.
Ajatellaan vaikka teatteria harrastuksena: sosiaalinen juttu jossa on paljon ystäviä. Yhteenkuuluvuuden tunne kun mietitään mikä näytelmä valitaan, tehdään lavasteita ja suunnitellan käsikirjoitusta, roolitetaan osat ja päätetään näytösten ajankohdat jne.
Kamalaa olisi tuosta olla pois niin pitkään kun pieniä lapsia on! Toki pitää miettiä mihin on aikaa, ja esim. itse lasten ollessa pieniä en lavalla ollut, vaan olin kahviossa ja lippuluukulla, sekä tein ajan ja voimieni mukaan hieman puvustusta. (Kyse siis harrastelija-teatterista;)
Baareissa en ole viihtynyt sitten teini-iän, ehkä kaksi kertaa vuodessa käyn jos vaikka ystävän polttarit tai lempibändiä katsomassa, ja tuolloinkin kotiudun ajoissa ja pari siideriä juon, en enempää.
vaikka loppu olikin valoisampi. Mutta juuri tällainen mahdollisuus hirvittää, kun kuuntelee näitä "meillä on yhteistä aikaa sitten kun lapset on muuttaneet omilleen"-pariskuntia. Mitä jos sitä aikaa ei koskaan tulekaan? Ihan oikeasti, meillä kaikilla on varmuudella vain tämä hetki, huomisesta ei voi tietää!
Tarkoitus ei ole olla masentava, mutta itseäni tämän asian tiedostaminen jollain oudolla tavalla auttaa ottamaan mahd. paljon irti tästä hetkestä.