te, joilla oli kamala lapsuus ja elämä muutenkin kohdellu kaltoin, mutta nyt elämä hyvin:

Ovat ne siellä takaraivossa ja joskus niitä mietinkin, vaikka elämäni on tosi hyvin nykyisin. Jotkut tilanteet eivät ole minulle mieluisia vieläkään, koska aiheuttavat muistoja ja ahdistusta.

Ovat ne siellä takaraivossa ja joskus niitä mietinkin, vaikka elämäni on tosi hyvin nykyisin. Jotkut tilanteet eivät ole minulle mieluisia vieläkään, koska aiheuttavat muistoja ja ahdistusta.

olen käyttänyt monta vuotta niiden ajatteluun (käynyt mm. 3 v psykodynaamisessa terapiassa), mutta loppujen lopuks totesin "menneet ovat menneitä", mutta toki joissain kohdissa ikävät asiat tulee mieleen, mutta toki myös hyviä muistoja (lapsuudesta) on olemassa. Onneks. Melkein tuntuu sekin hyvältä, että tuollaisissa tilanteissa (esim. se laulu) tulee sellainen surullinen/itkuisa olo...ehkä siinä käsittelee niitä lapsuuden tunteita, mitä olisi silloin tuntenut, mutta ei uskaltanut, kun pelkäsi, että tapahtuu pahemmin (esim. kun isi oli ollut yöllä väkivaltainen äidille ja heräsin siihen...)Mutta se tunne tulee jotenkin vapaasti...ennen en esim. osanut itkeä...

ap

Jotkut tilanteet vaan aiheuttaa sellaisen taantumis-reaktion, että ei osaakaan suhtautua asiaan aikuisena, vaan onkin yhtäkkiä sisältä se avuton lapsi.

Joskus, kun näen jonkun lapsen tietyssä onnellisessa tai turvallisessa tilanteessa, mulle tulee tavallaan sääli itseäni pienenä. Tunnistan sen, mitä en koskaan saanut ja tunnen siksi sääliä itseäni kohtaan. Että olisin minäkin ansainnut tuon lapsena.