Lue keskustelun säännöt.
Huomaako sen jos joku on masentunut?
09.04.2010 |
Oon psykiatrin mukaan vakavasti masentunut ja toki tiedän sen itsekin, mutta jaksaessani yritän esittää normaalia ihmistä ja positiivista ja semmoista, joka muka pitää itsestään ja elämästään, mutta huomaakohan ihmiset mun esityksen? En tiedä kuvittelenko, mutta jotenkin tuntuu, että kaikki katsoo mua jotenkin säälivästi. Kaveritkin on lopettaneet yhteydenpidon, vaikka koitan olla valittamatta ja olematta rasittava.
Kommentit (28)
Ja yleensähän on niin päin, että masentunut eristäytyy itse. Oltaisko sulle ap. tehty väärä diagnoosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja yleensähän on niin päin, että masentunut eristäytyy itse. Oltaisko sulle ap. tehty väärä diagnoosi?
pari muutakin diagnoosia, ehkä ne on sitten oikeampia..en onnistukaan kulissien ylläpitämisessä kovin hyvin, olen itkenyt kaupan kassalla ja luennoilla niin monesti, että hävettää. Ja koska kavereita ei enää ole, ei tartte esittää kuin kerran parissa kuussa. Menee monta päivää, etten puhu kellekään mitään. Mutta ihan sama mikä se diagnoosi on, en haluaisi, että se näkyy kauheasti päällepäin, jos sosiaalisia tilanteita tulee eteen.
Ja yleensähän on niin päin, että masentunut eristäytyy itse. Oltaisko sulle ap. tehty väärä diagnoosi?
Itsekin nuorempana pidin kulisseja yllä, se onnistuu jonkun aikaa, mutta jossakin vaiheessa se pohja tulee vastaan. Vie aivan suunnattomasti aikaa teeskennellä muuta kuin mitä on.
vaikka olisi pahastikin masentunut, on niitä hyviäkin hetkiä!
ja ei se tosiaan kaikille kuulu, ja se että kaikki tietäisivät sen -varmaan pahentaisi olotilaa monella.
Joten hieno juttu jos jaksaa vähän pitää kulissia!!!Ei kaikille kuitenkaan syntyjä syviä puhuta!
tsemppiä kaikille!
Läheiset toki voivat huomata muutoksen ja "kulissit". Esim tutut, työkaverit jne eivät välttämättä huomaa mitään. Tai he kuvittelevat, että masentunut on alakuloinen, väsynyt tms. Koita olla murehtimatta mitä muut sinusta ajattelevat, ap. Hyvää paranemista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huomaavat, samoin perhe kärsii vaikka kuinka yrittäisi olla iloinen ja positiivinen. Masentuneen lähellä on vaikea olla, siksi ystävät tuppaavat kaikkoamaan. Vähemmän läheiset eivät välttämättä huomaa mitään...
huomaavat, samoin perhe kärsii vaikka kuinka yrittäisi olla iloinen ja positiivinen. Masentuneen lähellä on vaikea olla, siksi ystävät tuppaavat kaikkoamaan. Vähemmän läheiset eivät välttämättä huomaa mitään...
Ei masentuneen lähellä välttämättä ole vaikea olla(perhe kärsii tottakai,mutta muut ihmiset ei)! Masentunut itse on se joka kärsii, kun ei jaksa ehkä ylläpitää suhteita. Ja ihan tervettä järkeä on masentuneelta salata masennustaan esim.työsuhteissa ym. ehkä myös ystäviltään.
Ei kaikille sitä kannatakkaan kertoa.
Ja tuskin kukaan masentunut omalle perheelleen mitään iloisuutta esitä.
Puhut nyt hieman syyllistävään sävyyn. Tiedätköhän asiasta oikeasti mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneen ryhti lösähtää, katse suuntautuu maahan, ihminen on itseensä käpertyneen näköinen ja sillai aivan länässä.
Lääkkeiden vuoksi ihminen voi toimia kuin hidastetussa filmissä, katse on outo jne.
Minä ainakin päättelen nähdessäni tuonkaltaisen ihmisen että hänellä on henkisiä ongelmia.
Ei masentuneen lähellä välttämättä ole vaikea olla(perhe kärsii tottakai,mutta muut ihmiset ei)!
Et voi puhua mistään omasta asiasta kun masentuneen mielestä sinulla on kaikki hyvin ja hänellä ei. Jos erehdyt puhumaan masentuneen asioista, niin valitusvirrelle ei ole loppua ja mikään, ei koskaan ole millään lailla masentuneen vallassa. On aina olosuhteiden syy että masentunut on masentunut; lääkkeet ei auta/ on liian kalliita/ inhottavia sivuoireita/ lääkäri/pomo/terapeutti/mt-hoitaja/ äiti/isä/naapuri on idiootti/hankala jne. Töissä on liian raskaasta, sairaslomalle ei suostu jäämään, uutta työpaikkaa ei voi hakea, työpäivää ei voi lyhentää 12h:sta edes normaaliin jne
5 vuotta omaa läheistä jaksoin kuunnella, nyt en enää jaksa. Kun ei ole pienintäkään yritystä toipumiseen = ei ota mitään vastuuta omasta olostaan; vastustaa lääkkeitä, terapiaa, hoitohenkilökuntaa ja voi huonosti siitä huolimatta; niin minä olen vetänyt rajani kuunteluun. En jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ja tuskin kukaan masentunut omalle perheelleen mitään iloisuutta esitä"
Kyllä vain moni YRITTÄÄ esittää, esim. lapsilleen ja puolisolleen, mutta aitous on se joka läheisissä suhteissa merkitsee, joten lapsetkin kyllä vaistoavat, että jotain on pielessä, vaikka vanhempi kuinka olisi iloista naamaa (tästä kokemus omasta lapsuudesta: iloinen ja tehokas äiti, vakavasti masentunut, suunnitteli itsemurhaa).
Omassa viestissäni kirjoitinkin, että vähemmän läheiset eivät välttämättä huomaakaan, olen samaa mieltä, että aina ei tarvitse tai ole hyvä kertoa esim. työkavereille.
Mutta kyllä myös ystävät kärsivät ystävänsä masennuksesta! Masentunut on hyvin itsekeskeinen, miettii enimmäkseen vain omia kurjia tuntemuksiaan (omakohtaista kokemusta tästä yli kahdenkymmenen vuoden ajalta). Nyt kun tehokkaan lääkkeen ansiosta oma masennukseni on alkanut helpottaa, niin jäljellä olevien ystävien kanssa olen voinut keskustella myös heidän tuntemuksistaan. Olin hyvin herkkä loukkaantumaan ja käsittämään väärin ihmisten sanomisia, siksi he joutuivat olemaan jatkuvasti varpaillaan ja miettimään mitä uskaltaa sanoa. Monelle suutuinkin ja katkaisin välit. Siksi lähelläni oli vaikea olla.
Ei masentuneen lähellä välttämättä ole vaikea olla(perhe kärsii tottakai,mutta muut ihmiset ei)!
Et voi puhua mistään omasta asiasta kun masentuneen mielestä sinulla on kaikki hyvin ja hänellä ei. Jos erehdyt puhumaan masentuneen asioista, niin valitusvirrelle ei ole loppua ja mikään, ei koskaan ole millään lailla masentuneen vallassa. On aina olosuhteiden syy että masentunut on masentunut; lääkkeet ei auta/ on liian kalliita/ inhottavia sivuoireita/ lääkäri/pomo/terapeutti/mt-hoitaja/ äiti/isä/naapuri on idiootti/hankala jne. Töissä on liian raskaasta, sairaslomalle ei suostu jäämään, uutta työpaikkaa ei voi hakea, työpäivää ei voi lyhentää 12h:sta edes normaaliin jne 5 vuotta omaa läheistä jaksoin kuunnella, nyt en enää jaksa. Kun ei ole pienintäkään yritystä toipumiseen = ei ota mitään vastuuta omasta olostaan; vastustaa lääkkeitä, terapiaa, hoitohenkilökuntaa ja voi huonosti siitä huolimatta; niin minä olen vetänyt rajani kuunteluun. En jaksa.
Miksi sinun masentuneelle pitäisikään puhua omista asioista??
Jos ymmärtää mitä masennus on,
osaa olla epäitsekäs!
JA sitäpäitsi KAIKKIEN masentuneiden lähellä ei ole tuollaista.Älä tule yleistämään tänne .
Minä olen ollut masentunut ja olen silti ollut kykeneväinen puhumaan iloisesti muiden asioista, enkä edes ottanut puheeksi omia ongelmia.
Kukaan masentunut ei itse päätä olla masentunut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sinun masentuneelle pitäisikään puhua omista asioista??Jos ymmärtää mitä masennus on, osaa olla epäitsekäs!
Kukaan masentunut ei itse päätä olla masentunut!
MUTTA:
1) Normaalissa kanssakäymisessä yleensä puhutaan kummankin osapuolen asioista. Miksi masentuneen kanssa pitäisi puhua vain hänen pahasta olostaan?
2) Kukaan masentunut ei myöskään toivu ilman omaa motivaatiotaan! Ihan sama kuin alkoholisti, en minä sellaisiakaan jaksa tukea vuosia. Enkä voivottelisi jonkun huonosti parantunutta rannemurtumaa jos siihen ei ole suostunut ottamaan kipsiä.
Masennus on tosi paska sairaus, mutta ei se oikeuta vetämään peittoa pään yli ja sanomaan "mä olen masentunut, en voi tehdä koskaan mitään enkä koskaan parane"
ei meikkiä tai meikki epäsiisti, vaatehuolto kotona ei toimim ei vastaa puhelimeen eikä avaa ovea sopimatta, äkäinen tai ylilepsu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epätyypilliseen masennukseen, jota ilmeisesti sairastaa suurin osa masentuneista. Epätyypillisessä masennuksessa ihminen voi olla viimeisen päälle laitettu, koti tip top, lapset hoidettu supertehokkaasti, työpaikan tukipylväs. Vieraampien voi olla vaikea nähdä tämän ihmisen pahaa oloa. Elämän mielekkyys voi puuttua täysin ja pahimmillaan ihminen päätyy itsemurhaan.
"Masennus on tosi paska sairaus, mutta ei se oikeuta vetämään peittoa pään yli ja sanomaan "mä olen masentunut, en voi tehdä koskaan mitään enkä koskaan parane""
Tämä juuri kiteytti masennuksen loistavasti! Sairaus laittaa nämä ajatukset masentuneen päähän, mitä ei välttämättä tapahdu jos vaikka jalka katkennut tai tulee sydänsairaus. Siis masennukseen itseensä kuuluu tuo hoidonvastaisuus ja motivaation puute. Masentuneen siitä syyllistäminen on hyödytöntä, masentunut muutenkin pyöriskelee syyllisyyksissään jatkuvasti.
Voivotella ja surkutella, kuunnella loputtomasti vai kuin ketä tahansa muutakin läheistä?
muuta en voi sanoa.
olen järkyttynyt millaisia kommentteja.
Älkää ottako osaa tällaisiin ketjuihin ,te lisäätte vaan sekä ap:n että muiden masentuneiden huonoa oloa.
mut mua inhoo kaikki,en tiedä onkse totta vai johtuuko ett oisin masentunu.ajattelen vaa koko aika ett millon kaikki loppuu.
mieskaveri vihaa mua mut miksei se lähe ja eti uutta akkaa???
lapset on ihania ja jaksan heiän avul
Voivotella ja surkutella, kuunnella loputtomasti vai kuin ketä tahansa muutakin läheistä?
minä eli aloittaja ainakin haluaisin, että ihmiset kertoisi mullekin omia huoliaan ja tavallisia juttujaan, eivätkä ajattelisi että mua pitää jotenkin säästää tai että en kuitenkaan tajua enää normaalista elämästä mitään, joten ei mulle kannata mitään puhua. Tuskinpa kukaan haluaa, että itseä pidetään hulluna. Ja harva myöskään kaipaa sääliä, että suhtaudutaan kuin pikkulapseen.
Tiettyjä lyhyitä, muutaman kuukauden ajanjaksoja lukuunottamatta (kun en jaksa tavata ketään eikä huvita tehdä mitään) kukaan ei uskoisi että olen masentunut. Kaverit ja mies tietävät, ja olen varmaan aika rasittava heille. Muutama kaveri kadonnut sen takia (ei kestetä että jollain ei menekään aina hyvin, etenkin jos itsellä menee hyvin), mutta mulla on yksi ystävä, joka painii ihan samojen juttujen kanssa. Lääkitys ollut nyt n. 4 vuotta, ja tulee varmaan olemaan aina.