Lue keskustelun säännöt.
Isäni löi äitiäni
16.06.2010 |
+ käytti suunnatonta henkistä väkivaltaa ja se raskasta lapselle. Muistan miten olen niin monet kerrat itkenyt itseni uneen, pelännyt pala kurkussa että isä lyö äitiä liian lujaa ja tämä kuolee. Niin monet kerrat rukoilin äitiä että ottaisi eron ja lähtisimme ja joka kerta se pettymys oli kamala kun tajusin ettei se koskaan tule lähtemään. Tällainen jättää ikuiset jäljet lapsen sieluun.
Kommentit (37)
Oon tosi pahoillani, että ootte tämmösiä joutunu kokemaan. Ja että tälläkin hetkellä niin moni lapsi elää samanlaisessa tilanteessa. Ihan hirveetä ajatellakin =((((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus mietin paljon, miten ne kehtas tehdä niin. Eikö ne vaan ajatellu muuta kuin itseään, ei mikä lapsille hyväksi.
Äiti elää suhteessa jossa juovat paljon, mies on väkivaltanen mutta kyllä äitini ärsyttää ja koittaa kontrolloida. Kova piikittelemään.
Sitten kun toinen ei enää jaksa, ne tappelee ja äiti lähtee kotoaan, aikasemmin oli usein meilläkin evakossa kun lapsemme oli pieniä, enää en oikein laskisi sitä sisään jos tulee poraamaan.
Menisi hotelliin.
8
atvo noita. Mä en enää. Ihan kamala lapsuus mullakin. Lopetin sen viime vuonna, sen vatvomisen, 28-vuotiaana.
Muutoin kuin jos tulee joku saman kokenut vastaan. Ennen se pyöri päässä vaikka ei edes enää asunut samassa paikassa.
2
28-vuotiaaksi...kävin uudelleen ja uudelleen läpi "MIKSI MIKSI MIKSI" (siis vieläkin voi mielessä kävästä "miksi mä en saanut normaalia lapsuutta?", mutta se lähtee onneks nopeasti pois mielestä). Sitten joistakin asiosta saattaa nousta muistot ja itkettää, kuten lauluista, esim. se kolmannen naisen "en oo kuullut mitään" (mut aika nopeasti se tunne menee ohi...ettei tartte koko päivää vatvoo). Kyllä sitä joskus ajattelee, miks kukaan ei tehny mitään. No kyllä meidänkin perheestä tehtiin monta ilmoitusta sosiaalitoimistoon (isällä oli esim. monta putkareissua...= ilmoitus sosiaalitoimistoon, ainakin silloin oli sellainen käytäntö, ja ihan helpostihan ei putkaan joudu...sossut vaan usko, että en juo yleensä, nyt ku join niin satuin vaan putkaan joutumaan)
Viime yönä naapurissa
vaimo hakattiin
siellä vaimokulta piestiin
henki hieveriin
levotonta koiranunta meillä nukuttiin
eikä kuultu mitään
ei kuultu mitään
Yöpaidassaan tytär hiipi rappukäytävään
se meni pommisuojaan
suojaan isältään
En oo kuullu mitään
jos multa kysytään
en ala sekaantumaan
toisten elämään
en oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
jokainen kai pitää huolta itsestään
Verestävin silmin lähdin töihin virastoon
jossa toistaiseksi verovaroin työllistetty oon
asioita aakkosjärjestykseen laitetaan
ja jokainen on yhtälailla kade paikastaan
En oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
en ala sekaantumaan
toisten elämään
en oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
jokainen kai pitää huolta itsestään
En oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
en ala sekaantumaan
toisten elämään
en oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
jokainen kai pitää huolta itsestään
En oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
en ala sekaantumaan
toisten elämään
en oo kuullu
mä en oo kuullu mitään
jokainen kai pitää huolta itsestään
en oo kuullu mitään
jos multa kysytään
en oo kuullu mitään
jos multa kysytään
en oo kuullu mitään
jos multa kysytään
olen arka ja herkästi masennukseen taipuvainen ja syytän tästä lapsuuttani. ap
niin itse ainakin peilaan omaa lapsuuttani silloin, jos huomaan käytöksessäni jotain outoa.
isä otti kotikännejä..pelkäsin aina. Oli uhmakas, haukkui kaikki, minä sain selkääni usein. Pelkäsin äidin puolesta myös.
En koskaan antaisi lasteni kokea minkäänlaista väkivaltaa tai sen uhkaa, alkoholin väärinkäyttöä tms. Sen verran rakastan omia lapsiani JA itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus mietin paljon, miten ne kehtas tehdä niin. Eikö ne vaan ajatellu muuta kuin itseään, ei mikä lapsille hyväksi.
Äiti elää suhteessa jossa juovat paljon, mies on väkivaltanen mutta kyllä äitini ärsyttää ja koittaa kontrolloida. Kova piikittelemään.
Sitten kun toinen ei enää jaksa, ne tappelee ja äiti lähtee kotoaan, aikasemmin oli usein meilläkin evakossa kun lapsemme oli pieniä, enää en oikein laskisi sitä sisään jos tulee poraamaan.Menisi hotelliin.
8
raiskaaja isäsi kanssa? Munkin isä on varmaan raiskannu äitiä, tai ei äiti ole ainakaan kovin mielellään sen kanssa halunut seksiä. (siis ennemmin ei ollenkaan)=
Se oli vaan meijän elämää.
Jos oli tuhma, teki jotain pahaa niin isä töitten jälkeen antoi remmistä, äiti vaan sanoi että toi on ollut tuhma ja sitten isä anto selkään.
Viikonloppusin joivat. Riiteli.
Sitten erosivat. Äiti uhkaili erolla, isä oli hetken kiltti, sitten taas uhkailtiin erolla, piti hakea paperit että uhkaus tehoaa, aluksi tehosi ja sitten isä allekirjotti ne.
Äiti nykysessä suhteessa yhä kiristää erolla, mies vaan palaa aina takasin.
Ne on jo vanhoja, kai ne pelkää yksinäistä vanhuutta?
Mulla ei ole ollut koskaan mitään erikoista harrastusta, joskus innostuin seurakuntahommista mutta kun näin pahoja unia niin äiti sanoi että eroa siitä touhusta. Se on kai mun äidin tapa olla tukena?
Kaikkeen olen miettinyt ratkasuja niin että miltä musta tuntui kun mulle vanhemmat teki noin, tai että olisin joskus halunnut näin.
Kaikki mitä olen on minun omaa kasvamista, ei sitä että äiti tai isä voisi siitä ottaa jotain kehuja.
8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, erosivat. Mutta liian kauan siinä meni ja kaiketi vasta kun isä halusi jättää äidin uuden naisen takia.
Isäni ei ole osannut olla parisuhteissa vaikka ei kyllä ole ollut sen koommin uhkaava naisiaan kohtaan. Ja ihania naisia isällä on ollut, isäni vaan pettänyt näitä. :(
Äiti taas vuosia ollut aviossa uuden miehen kanssa ja he ottaa viinaa, tappelee ja äiti on pari kertaa ollut lääkärissä. Meni korvasta kuulo kun mies löi.
Lääkäri olisi laittanut paperit oikeutta varten mutta äitini ei hakenut oikeutta.
Olen huojentunut jos se muutos tulee ettei uhrin mielipidettä kysytä viedäänkö oikeuteen, jos edes joku tajuisi lähteä.
Mun äidin vastaus on ettei lähde koska ukko on kiva selvänä!
Itse olin tuollaisen miehen kanssa niin kauan, että vanhimmat lapset tulivat teineiksi, koska kuvittelin rakastavani miestä ja että rakkaudellani jonakin päivänä parantaisin hänet.
Vasta lähdettyäni tajusin, että elin sairaan ihmisen kanssa ja pilasin lasteni lapsuuden. Nyt yritän korjata sitä, kun lapset ovat aikuistuneet.
En elä parisuhteessa ollenkaan, mutta olen löytänyt paljon hyviä ystäviä, jotka ovat parantaneet itsetuntoni ja yritän välittää sitä samaa myös aikuisille lapsilleni.
En ikipäivänä ottaisi sellaista miestä enää. Nuorena ajattelin, että vain ulkonäöllä on väliä, kun olin itse niin epävarma, mutta huoh!, miten idiootti olinkaan!
Onneksi lapseni ovat antaneet anteeksi minulle ja tietävät, mistä kyse!
Isänsä eli exäni on rapajuoppo ja tulee varmaan kuolemaan aika pian! Aikansa "rukoili" mua takasin, mutta ei suostunut hoitoon tms. Ei koskaan raiskannut, mutta löi, hallitsi, eikä arvostanut lapsiakaan ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta masennus ja varsinkin ahdistus seuraa aina vain.... Olin lapsenakin hyvin ahdistunut :( Toivoin, että joku olisi voinut auttaa minua silloin! Tuntuu, että haavoja on enää todella vaikeaa parantaa :(
nimim. diagnosoitu masennus ja ahdistus jo 15 vuotta
Löysin vanhan ketjun. Sain eilen kuulla äidiltäni, että isäni on lyönyt ja potkinut häntä. Viimeisimmästä on aikaa äidin sanojen mukaan yli 10 vuotta, kuulemma olin vielä pieni silloin. Olen nyt lähemmäs kolmeakymmentä, eli aikaa on kulunut kyllä lähemmäs 20 vuotta viimeisimmästä. Tieto tuli shokkina. En ole isäni kanssa vielä kotona asuessani tullut toimeen oikeastaan laisinkaan, aina kovat huudot ja tappelut. Kun muutin lukion jälkeen pois, ovat asiat välillämme rauhoittuneet ja olemme olleet paremmissa väleissä kuin koskaan aikaisemmin. Isäni ei tiedä, että tiedän. En tiedä miten tähän pitäisi reagoida, arvostus häntä kohtaan laski ja tuntuu, että elämältä on pudonnut pohja. Hän ei olekaan se isä, kehen olen nyt aikuisena tutustunut ja kenet tunnen.
Aina isä on ollut kärkäs sanoissaan, mutta en edes pahimmissa kuvitelmissa olisi uskonut hänen kykenevän lyömään vaimoaan. Keskustelu tuli äidin kanssa pinnalle kun isä on nykyään kova juomaan, hän ei itse näe ongelmaa, mutta me muut kyllä. Äidilläni ollut jo useita vuosia paha masennus ja sanoi isän juomisen olevan osasyynä. Ja samalla selvisi tämä lyöminen. Isä pyytää lisää olutta vaikka ollaan sovittu tietty määrä ettei lähde lapasesta. Äiti piilottaa loput. Isä pyytää lisää "kun sulla kuitenkin on", äiti ei uskalla olla hakematta lisää, pelkää että lyö. Äiti ei mielellään oluita kotiin osta, isä saa ostaa itse. Välillä menettely toimii jonkun aikaa. Sitten taas "voitko ostaa muutaman?" ja äiti ostaa. Jos ei ole ostanut tai jos jemmassa ei ole ylimääräisiä, isä suuttuu äidille. Sama kierre jatkuu. Isä juo vain saunailtoina. No saunailtoja on joskus pari kertaa vk, joskus melkein päivittäin. Omakotitalo.
Miksi eivät eroa? Molemmat jo vanhoja, eläkeiän kynnyksellä. Rahahuolet, lainat. Pelko kasvojensa menettämisestä. Onhan näitä. Isä pohjimmiltaan tiedostaa ongelman, mutta kieltää sen. Kun hän alkoholia ottaa on hänelle turha asiasta sanoa, takaisin saa kännisen mongerruksen "minä olen ihan selvä." Tai "Minä olen juoppo, en alkoholisti" Isä ei ennen ottanut kuin välillä, juhlissa jne ja silloinkin oli kuulemma porukan viimeinen selvänä, huolehti, että kaikki pääsevät kotiin. Uskon, että hän purkaa omaa ahdistustaan ja masennustaan juomalla. Me muut ollaan vaan aika kädettömiä tämän asian kanssa. Masentaa kun oma äiti kuihtuu tämän kaiken takia pois ja isä ei ymmärrä omaa osallisuuttaan tässä kaikessa.
Sori meni offiksi. En tiedä kaipaanko tähän vastauksia, mutta halusin selvittää ajatuksiani ja ehkä joku samassa tilanteessa, uhrina tai tekijänä, lukee tämän ja pystyy peilaamaan omaa elämäänsä tämän kautta. En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
35 täällä jatkaa, kappalejaot hävisivät. Anteeksi.
Minun isäni ei lyönyt äitiäni, eikä toisinpäin.
Lapseni isän isä oli pettänyt ja pahoinpidellyt vaimoaan vuosikymmenet ja lapset olivat joutuneet sitä näkemään. Isä oli ollut poikaansa kohtaan myös kylmä, ja tämä poika syyttää vieläkin äitiään, miksi äiti ei pitänyt hänen puoliaan. Toki palvoo samalla äitiään, isäänsä sietää lähinnä kohteliaisuudesta.
Minun lapseni isä kävi meidän päälle vain kerran (siis lapsen ja minun, samalla kertaa). Sen koommin hän ei ole meitä nähnyt eikä meistä kuullut yhtään mitään, paitsi minut näki oikeussalissa kerran tapauksen jälkeen. Selvisi, että tällä lapseni isällä on ollut tapana pahoinpidellä (ja pettää) kautta linjan kaikkia naisystäviään. Jatkaa isänsä perintöä.
Mutta ei meidän kanssa. Tein lopun siitä touhusta saman tien. Minä jatkan lapseni ja uuden mieheni (joka on hyvä isä lapselleni eikä lapsi onneksi/toivottavasti muusta tiedä eikä muista) kanssa meidän omien vanhempiemme antamaa mallia, missä ei lyödä, petetä eikä ryypätä tolkuttomasti. Parempi jatkumo voitti.
Jos minä olisin elänyt väkivaltaisessa perheessä, olisinko pystynyt irtautumaan tuosta pahoinpitelijästä kertalinttuulla? En osaa tuohon tyhjentävästi vastata. Todennäköisesti en olisi pystynyt. Hirvittää ajatella, että pieni tyttäreni joutuisi elämään biologisen isänsä perhemallissa. Siellä tämä mies hakkaa, pettää ja ryyppää edelleen uuden uhrinsa kanssa (oikeastaan uusvanhan, mies piti meitä yhtäaikaa kierroksessa jo silloin, kun olin raskaana).
Onneksi tämä nainen sai keskenmenon ja hänen aikaisemmat lapsensa aikaisemmista parisuhteista ovat jo aikuisia, paitsi se teinipoika. Hänen puolesta säälittää, kun joutuu katsomaan sitä elämää äitinsä ja uuden isäpuolensa kanssa. Siinä perheessä jyllää edelleen se huonompi jatkumo, ja sen mahdollistaa myös tämän pojan äiti.
Ja niin pahanteko jatkuu, sukupovelta toiselle olipa sukua tai ei. Jostain se malli tulee, niin hyvälle kuin pahallekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
35 täällä taas.
Onhan ne opittuja tapoja, se on totta. Olen miettinyt, että isäni käyttäytymismalli on varmasti peruja hänen lapsuudestaan. Isäni on suuren perheen nuorin lapsi ja hänen isänsä kuoli isäni ollessa vielä lapsi. Isäni isä oli kuulemani mukaan ankara kasvattaja ja väkivalta lapsia kohtaan ei ollut vierasta, en tiedä hakkasiko hakkaamalla vai oliko kyse "vain" ankarasta kasvatuksesta. Isäni ei ole sanonut tätä suoraan vaan rivien välistä olen tämän tulkinnut, aihe on hänelle hankala eikä siitä mielellään puhu. Alkoholikaan ei ollut isäni isälle vieras käsite. En tiedä käyttikö hän väkivaltaa isäni äitiä kohtaan. Isäni isän kuoltua jäljelle jäi lapsikatras, isossa perheessä vanhimmat lapset olivat jo päälle parikymppisiä ja vanhimmista veljistä tuli isälleni miehen malli. 50 luvulla tällainen vaimon ja lasten pahoinpitely oli vielä hyshys ja kaiketi sitä pidettiin melkein normaalina, kukaan ei siitä puhunut eikä tiedetty, mitä muissa perheissä tehdään.
Vaikea aihe.
Mullakin on niin karsea isä, ettei pahemmasta väliä. Ja hän on vielä psykologi ja aika kuuluisakin sellainen. Kohtelee mua kuin paskaa. Kirjoitan tätä jouluaattoaamuyönä ja olen päättänyt katkaista välit isääni, koska en muuten saa koskaan omaa perhettä, kun kaikki energia menee aina isän käytöksestä toipumiseen. Hän on haukkunut mua taas koko viikon erilaisilla sähköpostiviesteillä ja olen itkenyt kaksi päivää. Velipuoltani hän kohtelee täysin eri lailla. t. Milla
Minän synty ja kehitys, Risto Vuorinen
Lähde,Äläkä pidä yhteuttä.Rakenna oma elämä.Otase paska vahvuutena.Ei kaikkea tartte sietää,vaikka lähisukulainen onkin.Lapsena viellä helposti syyllistää.ja ajatella että noin voi tehä.Helppoa ei varmaan tule olemaan.Itelläki vaikea isä ja lapsuus.Isä joi ja haukkui.
isä, joka hakkasi äitiä ja äitiraukka, joka huusi meitä lapsia katsomaan kun häntä raiskataan ja hakataan.
Hei haloo, se äiti oli yhtä sairas ja sai nautintoa siitä kun hän oli uhri ja lapset katsoi ja sääli häntä. Hän sai siitä sairaasta kaksintanssista oman nautintonsa. Isä hakkaamisesta ja äiti hakattavana olosta ja siitä, että sai olla uhri.
Siksi en enää sääli naisia, jotka ovat perheväkivallan uhreja. He pelaavat samaa peliä ja ovat riippuvaisia siitä muiden säälistä ja lasten kauhistelusta ja pelosta.
Mitä heille sitten jää jäljelle jos he lähtevät ja läheiset eivät enää sääli heitä ja lapset eivät pelkää.
isä, joka hakkasi äitiä ja äitiraukka, joka huusi meitä lapsia katsomaan kun häntä raiskataan ja hakataan.
Hei haloo, se äiti oli yhtä sairas ja sai nautintoa siitä kun hän oli uhri ja lapset katsoi ja sääli häntä. Hän sai siitä sairaasta kaksintanssista oman nautintonsa. Isä hakkaamisesta ja äiti hakattavana olosta ja siitä, että sai olla uhri.
Siksi en enää sääli naisia, jotka ovat perheväkivallan uhreja. He pelaavat samaa peliä ja ovat riippuvaisia siitä muiden säälistä ja lasten kauhistelusta ja pelosta.
Mitä heille sitten jää jäljelle jos he lähtevät ja läheiset eivät enää sääli heitä ja lapset eivät pelkää.
Syytätkö _jokaista_ perheväkivallan uhria (etenkin naista) siksi että on uhri?
Tuosta yhdestä tapauksesta minä sain käsityksen, että äiti toivoi, että lasten tulo paikalle saisi iljetyksen (käyttäisin toista sanaa, mutta se tarkoittaisi varmaa bänniä, joten tuo kelvatkoon) lopettamaan väkivallan.
Että joskus heräsin yöllä kun äiti huusi meitä lapsia hereelle. Isä lopetti hakkaamisen aina kun lapset mentiin katsomaan.
Todella kamalia muistoja. Joskus isä oli väkisin makaamassa äitiä. Muistan yhdenkin kerran kun äiti huusi ja huusi, sitten menin katsomaan ja isä repi äidin alkkareita, piti ranteista.
Itse äitinä en voi käsittää miksi äiti huusi meitä sinne katsomaan tota, ymmärrän että hätääntyi mutta olisi isä voinnut käydä meihin käsiksi.
Mitä ajattelee ihminen joka huutaa lapsiaan väkivallan keskelle?
Omille lapsille opetan ettei saa toiseen käydä kiinni eikä iskuja ottaa vastaan.