G Olisitko mieluummin A: uskovaisten lapsi vai B: alkoholistien lapsi?

usko ei!

t. alkoholistien lapsi, joka käy terapiassa varmaan loppuelämänsä.

oikeesti, huonoa pilaa. Olen kumpaakin. Uskonasioista saa kukin päättää ihan itse, isän alkoholismi tunkeutuu elmääni vielä aikuisenakin.

Kokemusta vain siitä, mutta kyllä uskovaisuus aiheuttaa suuremmat pahoinvoinnit.

traumatisoida lasta.

t. uskisten lapsi

siitä onko vanhempi väkivaltainen tms. ja sitten taas hihhulismin tasosta. Uskonnon mahdollinen henkinen väkivalta on piilotettua ja jos on huono tuuri, kovin hihhulin perheen lapset ei koskaan näe valoa.

A. Uskovaisen lapsi olisin mieluummin.

Itsellä oli ja on isä, joka viinaan menevä, mutta oli viinoissa paljon kivempi ku selvänä. hän ei voinut olla käyttämättä viikonloppuisin, joten lasketaan alkoholismiksi. eikä tuo alkoholi ole mua mitenkään vahingoittanut tai rajoittanut minun elämääni.

mutta tiedän monia uskovaisia joita on pahoinpidelty uskoon vedoten, on eristetty tilanteista ja kielletty tekemään määrättyjä asioita, jotka aika lailla mormaaleja. ja kaikki pelottelu kiirastulesta sekä helvetistä.



valitsen oman lapsuuteni.

lapsi, jolla nyt aikuisena aika paljon kaikenlaista ongelmaa vanhempien uskonnollisuuden vuoksi, kuten: eivät hyväksy avoliittoani, eivät pidä yhteyttä ei-uskoviin sukulaisiin (joita siis on kaikki muut paitsi he itse), katkovat välejä ihmisiin mitä pienimmästä syystä, ovat tosi kriittisiä ja epäluuloisia toisia ihmisiä kohtaan, haukkuvat aivan kaikki meidän perhetuttumme, kehottavat minua olemaan aina varuillaan, en saisi pitää yhteyttä niihin ja näihin sukulaisiin, en saisi kutsua sukulaisia perhejuhliimme koska he eivät näistä pidä jne, aina ovat arvostelemassa elämääni (työssäkäyvä kahden lapsen äiti omistus-okt:ssa mieheni ja lasten kanssa asun = ei kelpaa)

Varmaan alkoholistin lapsena olisi pahempaa, mutta ei tämä uskovaisen äidin ja isän lapsen osakaan mitään herkkua ole. Ihmiset eivät tajua miten suvaitsematon toinen ihminen voi olla, kunnes tapaa uskovan...

Uskovan maallinen lapsi ei IKINÄ pysty täyttämään niitä vaatimuksia, joita vanhemmilla on lastaan kohtaan. Ja olen kohta melkein 40v, vieläkään en osaa elää elämääni, en tehdä oikeita valintoja, teen niin tai näin, aina väärinpäin.

Siitä voi aikuisena lähteä eheyttämään itseään tarvittaessa. Mutta jos on ihan hirveän ahdasmielisen perheen lapsi voi käydä niin että itse jatkaa samaa rataa ja päätyy vaikkapa tuontapaiseksi tyypiksi kuin tuon yhden kirjoittajan vanhemmat joille ei mikään kelpaa.

t.uskovaisen perheen lapsi, jolla ihana turvallinen ja tasapainoinen lapsuus

että uskovainen on yhtä kuin ahdasmielinen, henkistä (ja fyysistä) väkivaltaa käyttävä, sairas ihminen. Kuka sellaista haluaisi lähelleen?



Entä jos uskovainen tarkoittaisi itsensä kanssa tasapainoista ihmistä, joka kokee elämänsä arvokkaana ja mielekkäänä, rakastaa lämpimästi läheisiään jne? Ei olisi täydellinen, mutta riittävän kelpo. Ei, tällaisen ihmisen lapsi en haluaisi olla, koska se on USKOVAINEN. Haloo!

olen nähnyt liian monen uskovaisen perheen lapsen tuskan ja tasapainottomuuden.

T. alkkisvanhempien uskovainen lapsi

Vanhemmat uskovaisia, isä alkoholisti.



Uskovaisuus ei ole tuonut elämääni minkäänlaista traumaa tai muuta kurjaa. Se oli järkevää ja toi turvaa lapsen elämään.



Lapsuuteeni ja koko myöhempään elämääni sen sijaan toi varjon, pelon, synkkyyden, ahdistuksen (...listaa voisi jatkaa...) isän ajoittainen kaappijuopottelu. Ja sitä siis jatkui niin kauan kuin muistan, ja jatkuu edelleen. Hän on siis alkoholisti, mutta uskova silti. Että näinkin voi olla. :(

traumoja riittää, en toki vaihtais. Kaipa niitä traumoja olisi molemmissa tapauksissa.

Vaikka traumoja onkin, ja terapian tarpeessa olen varmaan lopun elämää (?)

etteikö siitä saisi pahaa viemällä sen äärimmäisyyksiin.



Uskonto on hyvä asia, josta voi tulla vahingoittava äärimmilleen vietynä tai väärin käytettynä.



alkoholismi on paha asia, siitä ei saa hyvää, vaikka tekisi mitä.

Olen itse alkoholistien lapsi. Onnekseni isä pääsi jo viinasta irti kun äiti siihen repsahti. Eli lapsuudessa oli aina toinen vanhempi, johon pystyi luottamaan. Viinaan minun ei ole tarvinnut koskeakaan, sen verran on muistoja jäänyt.

Paras ystäväni puolestaan asui uskovaisessa perheessä. Päällepäin kaikki näytti hyvältä, mutta seinien sisällä isä pahoinpiteli äitiä. Lapset sai aina pelätä.

Eli helppoa ei ollut elämä kummassakaan perheessä. Onneksi minun ei tarvitse valita, eikä elää lapsuutta uudestaan!