virastonaisella on tylsää
Pitää kituuttaa loppuun saakkka vielä tämä päivä. Paperit mapitettu, kukat kasteltu, keittiö siivottu, kaikki mahdolliset päätökset tehty niin pitkälle eteenpäin kun laki sallii ja silti jo toista päivää vaan tapan aikaa. Jumppasin juuri lattialla, kohta taitaa olla apäiväkahviaika. Mieluummin kotona olisin tekemässä jouluaskareita.
Kommentit (14)
Ei työn työtä ole ollut pariin tuntiin :(
että valtion virastoja, sellaisia missä ei tosiaan enää mitään 23.12. tapahdu mitään, laiteta joululomalle jo 23.12.
Mun mieheni, ja monet muutkin tutut ovat lopettaneet työviikkonsa jo eilen.
Enitenhän tässä taitaa olla kyse siitä että niitä ylimääräisiä vapaapäiviä ei ole jaettavaksi asti ja jos haluaisi saada vapaaksi päivän jolloin ei ole tekemistä, olisi se joko otettava palkattomana tai sitten tehtävä sisään. Itselläni näytti olevan saldo puoli tuntia plussalla eli periaatteessa voisin 10 minuutin päästä lopettaa tietokoneen ääressä istumisen ja alkaa joulupuuhiin (etätöissä kotona, aloitin ennen seitsemää mutta päivässä ollut muutama ylimääräinen keskeytys).

että meillä ainakin jonkun on oltava töissä JOS tapahtuu jotain. Että sitten 4 päivää pyörittelen peukaloita joulun ja uuden vuoden välissäkin kun palvelupäällikkö on lomalla ja minä tuuraan...
että valtion virastoja, sellaisia missä ei tosiaan enää mitään 23.12. tapahdu mitään, laiteta joululomalle jo 23.12. Mun mieheni, ja monet muutkin tutut ovat lopettaneet työviikkonsa jo eilen.
valtion viranomainen kärvistelee 16.15 asti...
ja odottelen, että kello tulisi 16.
eikä täälläkään mitään ole tänään tapahtunut. Ei oikeastaan koko viikolla. Silti täällä möllitään.
ja itsellä työaika 9-17 ja tänään kaiken lisäksi kuumeessa töissä. Eihän työterveys nyt enää ole auki ja pomon mielestä jonkun pitää kuitenkin olla paikalla, jos vaikka joku juuri nyt tarvitsee palvelua joten palkatonta vapaatakaan ei irtoa. Muut ovat jo lomilla joten nyt sitten nökötän täällä ihan yksin viiteen saakka vaikka mieli tekisi viltin alle päiväunille.
Hommia ei tosiaan ole ja vaikka olisi, en tekisi. Pääsis jo pois! Olo on kuin koululaisella jälki-istunnossa...
TYLSÄÄ. TÄÄLLÄ EI TAPAHDU MITÄÄN. Kattelen youtubesta huonoja videoita...
on koko syksyn ollut hiljaista. Eikä täältä edes pääse Youtubeen saati naamakirjaan. Repikää siitä :-(
Kattelen youtubesta huonoja videoita...
Itselläni näytti olevan saldo puoli tuntia plussalla eli periaatteessa voisin 10 minuutin päästä lopettaa tietokoneen ääressä istumisen ja alkaa joulupuuhiin.
Mulla on kertyneenä 238 tuntia (!!) ylitöitä tällä hetkellä mutta silti täällä kärvistellään viiteen asti. No onneksi ensi viikko on lomaa...

niin pakko on kökkiä töissä ja karata puolta tuntia aiemmin... vaikka siis ei olis tekemistäkään. Joten tietysti sitten kun mulla ei ole liukumia ja toisilla on, niin ne joilla on, ovat lomalla.
työsuojelupiiri antaisi pomollesi sellaiset sakot 8ellei vankeutta), että muistaisi antaa ottaa vapaat pois.
Miehen työpaikalla pomo sai ehdollista, kun yhdellä oli ylitöitä 400h eikä pomo vaatyinut niitä pitämään pois
että valtion virastoja, sellaisia missä ei tosiaan enää mitään 23.12. tapahdu mitään, laiteta joululomalle jo 23.12.
Mun mieheni, ja monet muutkin tutut ovat lopettaneet työviikkonsa jo eilen.