Onko täällä ketään joka kärsii rajatilapersoonallisuudesta?

taas joulu tuonut ongelmia ja kotona olo ahdistaa.

Kohtelen miestä huonosti ja kylmästi ja en voi nukkua samassa sängyssä tai käydä yhdessä saunassa. Haaveilen vaan tästä ihastuksesta joka enempi kiinnostusta minun puoleltani. Nytkin tekisi mieli laittaa viesti ja kysellä kuulumisia. Ongelma vielä se että kun näimme niin join itseni känniin ja olin liiankin avoin ja suutelin ja riisuin itseni alasti kun menimme nukumaan. =( Miten eteenpäin.



ap.

..niin meilläkin on asiat taas ns. päin vittua. Vielä pari tuntia sitten oli perusok, sitten lapsi tuli kotiin ja ilmapiiri kiristyi. Tähän vaikuttaa tosin sekin että minä olen flunssassa, lapsella kuumetta ja mies nyt tietenkin tekee itsestään "sairasta"(ei aiemmin valittanut yhtään oloaan, mutta nyt kun muutkin ovat kipeitä...). Ei siedä kipeän lapsen kiukuttelua yhtään ja se taas saa minut janoamaan verta. Lapsi menossa kohta nukkumaan eikä minuakaan kiinnosta valvoa pitkään. Vihaan näitä juhlapyhiä kun mies ei ole tippaakaan ulkoilmaihminen ja häntä ei siis saa raahattua ulos minun ja lapsen kanssa (yksin en uskalla mennä lapsen kanssa, sillä jos saan raivarit tms. niin en tiedä mitä käy- mies tietää tämän). Niinpä kaikki siis ovat kiinni toistensa kurkuissa ja yhteinen aika on lähinnä helvettiä.



Itkettää ja kiukuttaa muutenkin, mies halusi seksiä vaikka sai juuri eilen yöllä suihinoton. Sai sitten seksiä mutta oli tunkemassa itseään sisään vaikka ei ollut koskenutkaan minuun- raivostutti niin paljon että meinasin lopettaa touhun siihen paikkaan. Annoin kuitenkin ukolle ja jäin taas itse ilman, ei tee mieli mitään tuollaisen paskapään kanssa...perkele.



Olo on todella surkea, pää täynnä räkää. Mies alkoi äsken vittuilemaan kun Hobby Hallin verhotilaus on myöhässä ja nyt olkkarissa on vain ns. kakkosverhot ikkunassa.



t. en muista numeroani, mutta se joka ei kaipaa lastaan

Joo sama juttu paitsi että mies yrittää kaikkensa ja tekee mitä sanon siivoaa ym. Nytkin jäi kotiin lasten kanssa kun itse tulin mummolaan nettiin. Itse ei tee mieli seksiä miehen kanssa, tai hän ei tee koskaan aloitettakoska ei uskalla, ei uskalla olla mies, ei osaa vietellä naista. Jos sanon että minä haluaisin niin varmasti antaisi mutta ei tee mieli,hän ei ole haluttava. Ei tee mieli ottaa suihin mutta voisin ottaa suihin ihastukselta mutta silti en pysty laittamaan hänelle viestiä,koska odotan että hän laittaisi. Olen onneton..ja tekee mieli seksiä. Ottakaa selvää.

Enää ei viitsi koska "etsä kuitenkaan sitä arvosta". Samoin ei jaksa hokea ettei aio jättää minua (minulla trauma lapsuudesta kun on jätetty yksin liian pienenä ja olen nähnyt pelottavia asioita), joten eipä sitä sitten tarvitse sanoa ollenkaan...toisaalta ymmärrän, toisaalta en.



Joo tuttua tuo ettei mies osaa vietellä. Tai onko se viettelyä että heittää kaksimielistä läppää? Minusta ei, lähinnä oksettaa ja säälittää, joskus ihan inhottaakin. Seksin kestää jos on muuta ajateltavaa.



t.14 vissiin

Itse saan mielihyvää ainoastaan shoppailusta ja siitäkin hetkellisesti ja sitten omat ostokset yököttää ja tulee syyllisyys. Haluan paljon merkkituotteita mutta en pysty ostamaan kotiin mitään kallista kiinteää esim. lamppuja pitäisi ostaa kun on riisipaperivalaisimet. Mutta en osta niitä koska en tiedä olenko ensi viikolla täällä? koska en pysty sitoutumaan mieheeni vaan etsin koko ajan parempaa joka huolisi minut ja veisi pois. Miksi olen tälläinen tuuliviiri. Jos komea mies baarissa yrittää iskeä niin en voi sanoa ei vaan heti olen valmis kaikkeen. Sitten tulee olo että nauravat takanapäin. Eilenkin sain taas viestin jostain numerosta ja oli jouluinen törkyviesti. Luultavasti oli tyyppi jonka luokse lähdin syksyllä baarista ja taas tein aloitteen ja riisuin ensin itse,halusin itselle mielihyvää mutta en antanut sitä miehelle. Joten miehellä ei seisonut..

olen tyhmä ja säälittävä eikä edes diagnoosia mutta luulen olevani rajatila.

Minä olen paljon ollut nuorena yksin ja olin koulukiusattu yläasteiässä ja olin myös hemmoteltu.

Käy sääliksi lapsia, tosiaan! Uskomatonta viileää analyysiä omasta paskapäisyydestä! Yök.



En usko että mitkään diagnoosit auttavat, kun kyseessä on vain ruma itsekkyys ja kyvyttömyys ajatella muita, edes omia lapsiaan!

En usko että mitkään diagnoosit auttavat, kun kyseessä on vain ruma itsekkyys ja kyvyttömyys ajatella muita, edes omia lapsiaan!

diagnoosi mikään parannuskeino onkaan, se vain kertoo, mikä on vialla. Esim.henkilö kärsii toistuvista kuumista aalloista jne -> vaihdevuodet.

Viimeisin eksä kertoi jättämiselleen syyn, olen liian herkkä ja epätasapainoinen. Alkaa yhä vituttaa tämä "sairaus", pilaa kaiken. Vaikka kuinka yritin tsempata tuossakin suhteessa ja olla mahdollisimman normaali.

Luulen, että ainoa, joka voi auttaa meitä, on JUMALA. Jeesuksen RAKKAUDEN ymmärtäminen ja HYVÄKSYMINEN itseen kohdistuen ON OIKEASTI TÄRKEÄÄ. Olen menettänyt lapseni, joten neuvon, että ÄLÄ EROA! YRITÄ KAIKIN VOIMIN ETSIÄ MIHESTÄSI HYVIÄ PUOLIA! Opettele pyytämään anteeksi ja pyri keskustelemaan puolisosi kanssa "sairaudesta". Mielestäni emme ole sairaita, vaan vanhempamme ovat kohdellut meitä niin väärin, että joudumme elämään jälkijunassa etsien keinot selviytyä erilaisista tilanteista! ÄLÄ USKO, ETTÄ OLISIT SAIRAS!!! Määritelmä on todella seuraus traumoista lapsuus aikana.

Lastesi takia YRITÄ pitää mihestäsi kiinni kaikin keinoin. Hän voi olla avain sinun rakentumiseen aikuisena. EMME OLE TOIVOTTOMIA TAPAUKSIA!!! =)

JEESUS RAKASTAA MEITÄ JUURI TÄLLAISINA ja ERITYISESTI SIKSI, että HÄN voi VOIMALLA ja RAKKAUDELLA PARANTAA MEIDÄT! - Alkuun päässyt -

Luulen, että ainoa, joka voi auttaa meitä, on JUMALA. Jeesuksen RAKKAUDEN ymmärtäminen ja HYVÄKSYMINEN itseen kohdistuen ON OIKEASTI TÄRKEÄÄ. Olen menettänyt lapseni, joten neuvon, että ÄLÄ EROA! YRITÄ KAIKIN VOIMIN ETSIÄ MIHESTÄSI HYVIÄ PUOLIA! Opettele pyytämään anteeksi ja pyri keskustelemaan puolisosi kanssa "sairaudesta". Mielestäni emme ole sairaita, vaan vanhempamme ovat kohdellut meitä niin väärin, että joudumme elämään jälkijunassa etsien keinot selviytyä erilaisista tilanteista! ÄLÄ USKO, ETTÄ OLISIT SAIRAS!!! Määritelmä on todella seuraus traumoista lapsuus aikana. Lastesi takia YRITÄ pitää mihestäsi kiinni kaikin keinoin. Hän voi olla avain sinun rakentumiseen aikuisena. EMME OLE TOIVOTTOMIA TAPAUKSIA!!! =) JEESUS RAKASTAA MEITÄ JUURI TÄLLAISINA ja ERITYISESTI SIKSI, että HÄN voi VOIMALLA ja RAKKAUDELLA PARANTAA MEIDÄT! - Alkuun päässyt -

silloinkin kun inhimillisesti katsottuna joku sairaus tai vaiva näyttäisi parantumattomalta. Siunausta sinulle.

Jeesuksen, vaikka toki kaikki on hyviä juttuja mistä on apua. Persoonallisuushäiriöt ei ole suinkaan parantumattomia.

kyllä narsismilta!!

Olen pettänyt monia miehiäni, yleensä olen mennyt yhteen miesten kanssa, jotka eivät oikeastaan juurikaan kiinnosta, ja petän heitä sitten komeiden "sitoutumiskyvytttömien" miesten kanssa, jotka eivät halua vakituiseen suhteeseen minun kanssani. Ulkonäkö on melkein ainoa, joka merkkaa. Kohtelen miehiä siis hyvin huonosti, mutta osaan valehdella ja esittää sen verran, että he eivät saa tästä tietää.

Olen itse alkanut kääntyä samalle kannalle. Ajatus suhteessa olemisesta tuntuu mahdottomalta. Jos olen kerran luonteeltani viallinen, miten ikinä suhde voi olla tasa-arvoinen. Minähän siinä olen altavastaajana koko ajan; ja minun pitää hyvittää miehelleni "hulluuttani". En voi ymmärtää, miksi kukaan haluaa olla sairaan ihmisen kanssa.

Parisuhde on yhtä HELVETTIÄ ja vuoristorataa. Ei monikaan jaksa katsella epävakaata ja häilyvää ihmistä.

Käy sääliksi lapsia, tosiaan! Uskomatonta viileää analyysiä omasta paskapäisyydestä! Yök.

En usko että mitkään diagnoosit auttavat, kun kyseessä on vain ruma itsekkyys ja kyvyttömyys ajatella muita, edes omia lapsiaan!

Persoonallisuushäiriö ei tosin ole sairaus, mutta vaikuttaa JOKA IKISEEN elämääsi päivään.

Jos et tiedä mitä helvettiä on elää rajatilaisena niin sinuna olisin onnellinen.

Jos et tiedä mitä helvettiä on elää rajatilaisena niin sinuna olisin onnellinen.

Terveet ei vaan voi käsittää mitä se on. Niinkuin kuurolle selittäisi minkälaista on ääni.

mulla on myös kakssuuntanen. Ja lääkityksellä olen ollu vuosia ja olen lääkityksen avulla oppinut uusia tapoja toimia. Nyt en ole lääkityksellä kun olen raskaana ja ajoittain on ollu hankalaa. Mutta eipä tuo mies vaikuta kärsivän eikä lapset myöskään. Suurimmat ongelmat sairaus aiheuttaa nykyään itselleni.



Ennen lääkitystä oli paljon vaikempaa ja repivämpää.

Itselläni ongelmia sitoutua ja tuntuu että kohtelen miestä huonosti. Olen pettänyt useita kertoja ja näihin miehiin olen ihastunut, mutta he eivät ole halunneet kuin seksiä kanssani. Ihastun helposti ulkomuotoon, oma mieheni hyvin vaatimaton ja huono itsetuntoinen.

Tämä rasittaa ja tuntuu että tulee ero..en tiedä miten selviydyn lasten kanssa.

Olen pettänyt monia miehiäni, yleensä olen mennyt yhteen miesten kanssa, jotka eivät oikeastaan juurikaan kiinnosta, ja petän heitä sitten komeiden "sitoutumiskyvytttömien" miesten kanssa, jotka eivät halua vakituiseen suhteeseen minun kanssani. Ulkonäkö on melkein ainoa, joka merkkaa. Kohtelen miehiä siis hyvin huonosti, mutta osaan valehdella ja esittää sen verran, että he eivät saa tästä tietää.

Avioliittohan siinä kaatui - niin kauan meni hyvin kun suostui syömään lääkkeensä. On todella vaikea ja erakoitunut tapaus nykyään, ollut pakkohoidossakin. En tosin tiedä, onko hänellä tämän diagnoosin lisäksi myös muita diagnooseja.

Miehen kanssa otetaan päivittäin yhteen, heijastan mieheen omaa lapsellisuuttani ja persoonani ei ole kuulemma vielä kehittynyt. Omalta kantiltani mies tekee ja sanoo kaiken väärin -> minä suutun "ansaitusti". Olen sokea omille ongelmilleni, näen muissa kyllä aina huomauttamista. Kiintymyssuhteeni lapseen ei ole normaali, en ikävöi häntä tippaakaan vaikka olisin viikonlopun kokonaan poissa. Vasta nyt, lapsen kasvaessa, välimme ovat alkaneet parantua ja uskon että lapsi luottaa minuun jo vähän. Onneksi mieheni on loistava isä ja pitää yllä "normaalia" versiota perheestä, minun sekoillessa tunteitteni vuoristoradalla...