Onko opiskelu mielestäsi työtä vai etuoikeus?

Olin useampia vuosia töissä ennen kuin päätin lähteä opiskelemaan ja voin sanoa että todella suurena yllätyksenä tuli opiskelun vaativuus ja haastellisuus (saattaa kyllä johtua opiskelemastani alastakin, ehkä). Mutta onhan opiskelijoilla myös paljon etuoikeuksia kuten alennuksia yms. Ja enpä usko että koulutus tekee hallaa kenellekkään. Työnä minä kuitekin opiskelua pidän enemmän kuin helppona etuoikeutena. Ja tällä tarkoitan siis toisen asteen jälkeistä koulutusta.

ja siihen saa vieläpä tukea. Sen jälkeen koittaakin velvollisuus tehdä töitä ja maksaa veroina ne ilmaiset opiskelut takaisin yhteiskunnalle.

En ole varma, ymmärsinkö mitä kysymyksellä tarkoitetaan. Mutta mielestäni opiskelua ja työntekoa ei voida rinnastaa, koska työtä tehdään yleensä tavallaan jollekin muulle ja siitä saadaan korvaus, kun taas opiskelu on jotakin jota tehdään itselle.



Opiskelun voi nähdä etuoikeutena siinä mielessä, että esim Suomessa periaatteessa kaikilla on mahdollisuus opiskella. Näin ei ole kaikkialla. Toisaalta voidaan sanoa, että työntekokin voi olla etuoikeus.

jollei ole varaa opiskella niin sitten pitaa menna toihin hankkimaan rahaa.

mun mielestani opiskelu ei muuten todellakaan ole raskaampaa kuin tyonteko. niin ja opiskelen yliopistossa, vieraalla kielella, joten ei tama nyt mitaan helppoakaan ole. mutta lorvimaan pystyisi, paitsi nakyisi se arvosanoissa tietysti.

koska saan opisksella itselleni tärkeitä asioita. Olen etuoikeutettu, koska minun ei tarvitse miettiä perheenelättämistä, mieheni hoitaa perheen talouden.



Toisaalta kyllä tämä työstäkin käy. Neljän lapsen äitinä yliopisto-opinnot kyllä helposti valmistuvat aikataulussa, mutta öisin pänttäämistä ei meinaa enää jaksaa. Samoinvaativampiin juttuihin perehtyminen ei meinaa onnistua kotona vaan on pakko lähteä kirjastoon, ettei kaikki oma aika mene vaan pyykin pesemiseen ja imurointiin. (Toista olivat ne opiskeluajat silloin nuorena, kun ei tarvinnut huolehtia muista kuin itsestään)



Niin että kysymykseen vastaa: mielestäni opiskelu on kumpaakin.

Kyllähän siihen panostaa hurjasti aikaa ja rahaakin (yhteiskunnan tuella kun ei opiskelija 100% elä).



Joten siinä mielessä se on työtä, josta pitää sitten aikanaan saada jonkinlainen hyöty, jotta opiskelu kannattaisi. On se sitten korkeampaa palkkaa tai mielenkiintoisempi/vastuullisempi ammatti.



Toisaalta se tietenkin on yhteiskunnan laajasti subventoimaa, joten se on myös etuoikeus.

panostaa kansalaistensa koulutukseen, eli kyllä me akateemiset (ja muutkin opiskelleet, tietysti) maksamme korkeampina veroina ja vastuullisen työn tekijöinä sitten sen koulutuksen aikanaan Suomen yhteiskunnalle.

koska työtä tehdään yleensä tavallaan jollekin muulle ja siitä saadaan korvaus i]

=palkkatyö.

Kyllä työtä on muukin kuin sellainen, josta saa palkaa.

Opiskeluiden eteen pitää tehdä aivan julmetusti töitä, mutta kokoajan tiedostan miten etuoikeutettu olen naisena ja ihmisenä tässä maailmassa. Opiskelen ilmaiseksi, mikä ei ole kovinkaan yleistä maailma mittakaavassa.

On toki etuoikeus saada opiskella, mutta kyllä se yleensä työstäkin käy. Eiväthän nuo ole toisensa poissulkevia vaihtoehtoja tai vastakohtia.

se tuntuu työltä, koska olen menettänyt kaiken kiinnostukseni opiskelemaani alaan. Opinnot ovat kuitenkin loppusuoralla joten teen ne loppuun. Mutta on todella vaikea motivoida itseään, kun tod.näk. en aio tällä alalla kovin kauan olla, ja yksikään kurssi ei kiinnosta millään tasolla..on se siis työtä opiskella kirjakaupalla tylsiä asioita. Mutta toki periaatteessa suht ilmainen opiskelu on etuoikeus.

opiskelu on nyt mun duuni ja koska tahdon tehdä työni mahdollisimman hyvin, opiskelen ahkerasti. Tahdon siis tehdä tämänkin työni mahdollisimman hyvin. No, liksa on toki heikonlainen.



Katson myös olevani etuoikeutettu että voin vielä nelikymppisenäkin opiskella uuden ammatin. Se on lahja minulle valtiolta ja mieheltäni, joka hyvällä palkallaan ja positiivisella suhtautumisella mahdollistaa opiskelun perheen ja talouden juuri kärsimättä.



T: insinööri vm. 2012

Lukuunottamatta pitkiä palkattomia työharjottelujaksoja. :D Ne ovat ihan tuskaa.



Muuten on ihanaa kun päivän pituus vaihtelee. Vapaata on todella paljon. Lapsen ehtii hakea ajoissa hoidosta useina päivinä, tai pitää jopa kotona. Voi itse arvioida onko jollekin tunnille tarve osallistua ja ei tarvitse niin paljon stressata kuin työelämässä.



Voin melko hyvin sopia hammalääkäreitä ja neuvoloita arkiajoille vailla huolta.



Koko töihin meno ahdistaa, koska menetän tämän ihanan vapauteni. Vastuu vain itsestäni ja omasta menestyksestäni. Joka on oikein hyvä.



En välitä rahasta! Ei muutama lisäsatanen kiinnosta niin kovasti, että vapaaehtoisesti luopuisin tästä ihanasta rennosta opiskelijaelämästä.



Siispä pitää hakea taas opiskelemaan kun valmistuminen lähenee :D

olin hyvin yksinäinen. Samanhenkisiä ihmisiä ei ollut. Hain opiskelupaikkaa jonne oli helppo päästä, että pääsin äkkiä pois paikkakunnalta ja kituutin väärällä alalla pari vuotta peläten syrjäytymistä jos lopetan.



Nuo vuodet opiskelu tuntui orjatyöltä ja ajattelin jopa itsemurhaa.



Sitten hain ja pääsin omalle alalleni opiskelemaan ja valmistuin nopeasti ja kivuttomasti. Töissäkin on ollut paljon "helpompaa" ja elämä kaikin puolin mukavampaa, kuin opiskellessani.