3-vuotias ei puhu päiväkodissa. Hoitajat huolissaan...

poikasi lienee hitaastilämepiävä? ehkä eritysilastentarhanope voisi käydä seurailemassa poikasi leikkejä ja antaa päiväkodille vinkkejä miten tukea poikaasi. Uskon että asia korjautuu jo sillä, kun kotona kuitenkin puhuu, jos hoitajat ottaisivat asiakseen että jututtaisivat silloin tällöin poikaa rauhallisina hetkinä, ja tukisivat poikaa yhteisleikeissä.

Itse en ole suuremmin asiasta huolehtinut, koska on muuten niin reipas ja iloinen kaveri. Ahdistaa kun hoitajat jatkuvasti jankkaa tuota, kun poika ei puhu tai puhuu hiljaa joo tai ei sanoin :P

Naapurin lapsi ei myöskään puhunut tarhassa, mutta kotona kyllä puhuu. Ensin paljastui heikko näkökyky, ja sai dysfasia diagnoosin. On ollut vajaan vuoden terapiassa, pääsi erityisryhmään, ja kehittynyt nyt harppauksin. Ryhmän vaihto varsinkin auttoi paljon, ei tunne olevansa erilainen, ja on rohkaistunut jo puhumaan hiukan sielläkin.

Ja voisin soittaa esim perheneuvolaan asiasta.

aistit ihan normaalit. Dysfasiasta tuskin on kyse.

mitä enemän lapsesi kasvaa sitä isompi ongelma siitä kasvaa!



Sillä ei ole mitään väliä vaikka puhuukin kotona ja leikkiin normaalisti (ilman puhetta).



Toivotavasti lapsesi on vain hitaasti lämpiävä ja alkaa puhumaan.



Tsemppiä teille!



t: sisko selektiivistä mutismia kärsivälle.

Ihan turhaa on pyytää mitään eltoja tai keltoja seuraamaan noin pientä. Saatika nyt sitten perheneuvolaan soitella! Antakaa lapsillenne aikaa sopeutumiseen, ei kaikkien tarvitse olla ekstrovertteja! Ongelmia kyllä löytyy joka ikisestä lapsesta, jos aletaan oikein etsiä keltojen ja psykologien voimin. Ja sitten lapsi onkin jo patologisoitu ongelmatapaus mikä ei auta lasta itseään yhtään :(

Olen lto ja työskennellyt paljon erityisryhmissä ja integroiduissa erityisryhmissä. Olen nähnyt useampia ihan tavallisia lapsia, joilla kestää kauan alkaa puhua ryhmässä. Puheen tuloa voi kyllä tukea, onko päiväkodissa sitten tämän vuoden aikana tehty asioita lapsen hyväksi?



Voisit vinkata heille, että järjestäisivät lapsen leikkimään välillä jonkun rauhallisen mutta puheliaan lapsen kanssa kahdestaan tai vaikka pienessä ryhmässä. Aikuisen tukea voidaan tarvita siinäkin aluksi, esimerkiksi eläinleluilla voisi leikkiä niin, että aikuinen aloittaa ja tukee leikin kulkua. Aikuiset voisivat myös ottaa lapsen kahdenkeskisiin kirjanlukutuokioihin aina joskus, tai juuri pienen ryhmän kanssa jos kahdenkeskisyys on vaikea järjestää. Silloin aikuinen voi kysellä lapselta kirjan kuvista, ja rauhallinen tilanne voi avata uskallusta puheen tulolle.



Itse sain yhden lapsen puhumaan minulle vitsailemalla hänen kanssaan hänen sisäkenkiensä leppäkertuista. Aikuisen täytyy nähdä vaivaa tällaisen lapsen suhteen. Toivottavasti päiväkodilla on jo tehty näitä asioita, eikä olla tyydytty vain päivittelemään.



Eikä sillä, ettei lapsi saisi olla ujo, ei kaikkien tosiaankaan tarvitse olla ekstroverttejä. Mutta helpottaa lasta, jos uskaltaa edes vähän.

On aina ollut vieraiden kanssa hiljainen, mutta tuttujen kesken höpöttää koko ajan. Eikä tietenkään jutellut hotajienkaan kanssa, vastaili vain nyökytellen tai päätään pudistaen. Joka päivä hoitajat mainitsivat asiasta, mutta minä en ollut huolissani, koska tunnen lapseni ja tiedän että on ujo ja lämpenee hitaasti suhteessa vieraisiin.



Nyt kun hän ollut hoidossa reilun vuoden, on alkanut jutella siellä. Ensin muiden lasten kanssa ja sitten myös hoitajien kanssa. Välillä jo höpöttää kuin papupata.

selektiivinen mutismi

älkää viitsikö! Sellaisesta ei kovin herkästi aleta heti puhumaan saatika nyt 3-vuotiaan kohdalla. argh!

Jos lapsesi ei puhu muille lapsillekaan, tutkisin kyllâ tilannetta vähän tarkemmin.



Mun poika samanikäisenä vaihtaessaan hoitopaikkaa lopetti hoitajille puhumisen. Hän puhui kyllä muille lapsille, vaikka hekin olivat uusia tuttavuuksia.



3-4v tilannetta vain tarkkailtiin ja ope yritti ottaa kontaksia poikaan. Lapsi vastasi yhdellä sanalla tai nyökyttämällä jos vain mahdollista.



4-5v tilannetta ruvettiin aktiivisesti "sörrkimään" eli lapselle luotiin tilanteita, jotka kannustivat häntä puhumaan myös opelle. Esim. loman jkälkeen hân otti valokuvia mukaan ja selitti kaikille, myös opelle, lomatapahtumia.



Nyt poika on 4. luokalla peruskoulussa. Edelleenkään hän ei mielellään puhu opettajille, mutta sentään hoitaa sen pakollisen kohtuudella.



Kotona hän on puhelias lapsi. Puhuu myös muille aikuisille. Esim kaupassa saattaa kysyä myyjältä, jos ei läoydä haluaamansa tavaraa.

Mä sanoisin että ota ihan rennosti. Millon ne hoitajat sulle tuosta asiasta puhuu? Onko poikasi silloin läsnä, kuuleeko hän, mitä hänestä puhutaan?



Itselleni aikoinani vaihto-oppilasvuoden aikana sanottiin usein, etten puhu paljon. Voin vakuuttaa, ettei se todellakaan saanut mua puhumaan enemmän, päin vastoin, kun tuntui että kaikki sitten seurasivat haukkana jokaista inahdustani. Ehkä pojallasi on nyt vähän sama juttu, hän ehkä tavallaan ujostelee, tavallaan haastaa aikuset tuolla puhumattomuudellaan. Mä varmaan yrittäisin olla tekemättä asiasta mitää numeroa ja ihan pojan kuullen sanoisin tädeille jotain tyyliin "semmosia lapset on, kyllä Pekka puhuu kotona ja kavereiden kanssa ja kyllä varmasti puhuu teillekin, kun tulee asiaa, vai mitä Pekka?" Siis mahdollisimman tavallisella ja huolettomalla äänellä.

mahdollisuuden ilmaan niin yleensä siinä käy niin, että vanhemmat alkaa pelätä pahinta. Selektiivinen mutismi ei ole mikään pikkujuttu vaan siinä syynätään jo koko perhettä tarkoin ja syyllistetään vanhempia olan takaa. Eli lähtisin kyllä liikkeelle hiukan miedommista toimista kuin sanomalla, että kyseessä on selektiivinen mutismi.

Vielä keväällä lapsi (lähes 4 v) ei puhunut päiväkodissa hoitajille eikä lapsille, ei ollut puhunut koko vuonna. Kotona ja kylässä puhui ihan normaalisti.



Syyksi tyttö itse sanoi, että ei uskalla. Itse epäilen, että johtui osaksi tytön itseriittoisesta luonteesta - kotonakin hän viihtyy mainiosti omien leikkiensä parissa.



Pitkän kesäloman jälkeen tilanne korjaantui itsestään. Nykyään puhuu sekä kavereille että hoitajille.

ja itse luot "kauhua"sanomalla että aletaan syynätä...meillä on selektiivinen mutisti ei ole syynätty,keskusteltu kyllä paljon ja etsitty syitä..tuohon päiväkodin henkilökunnan ihmettelyyn vastaisin,että heidän pitäsi ammatti-ihmisinä tietää mitä on esim.mutismi,mutta kun siitä tiedetään niin vähän,niin sitten myös unohdetaan se opetus mikä pikaisesti koulutukssa saadaan..ei toki heti kantsi alkaa epäillä mutismia ja tuskin sitä "ehdottaja"tarkoittaakaan,vaan yhtenä mahdollisuutena...ja hitohenkilökunnan lapsen/lasten kuulleen puhumattomuuden ihmetteleminen voi johtaa mutismii,vaikka se ei sitä alussa olisikaan...(jos vaikka ujoutta/arkuutta tms)usein ympäristö aiheuttaa/pahentaa myös käytösellään tätä mutismia

eli ihan vain sitä äneen ihmettelemällä puhumattomuutta pahentaa sitä ja se voi todella johtaa selektiiviseen mutismiin sekin...ja tiedän kyllä mistä puhun...meillä on ollut perheessä mutisti 16 vuotta ja asian kanssa on tasiteltu kaikki nämä vuodet

mahdollisuuden ilmaan niin yleensä siinä käy niin, että vanhemmat alkaa pelätä pahinta. Selektiivinen mutismi ei ole mikään pikkujuttu vaan siinä syynätään jo koko perhettä tarkoin ja syyllistetään vanhempia olan takaa. Eli lähtisin kyllä liikkeelle hiukan miedommista toimista kuin sanomalla, että kyseessä on selektiivinen mutismi.

Meillä kuopuksella oli samaa piirrettä. Hän sai sellaisia lihasjumppaohjeita, ja ne auttoivat jonkin verran.



Hän oli myös todella harkitseva alussa. Kerhossa ei puhunut koko syksynä mitään ja päiväkodissakin oli pari kuukautta hiljaa.



Nyt on menossa eskariin ensi syksynä - ja puhuu ihan siinä missä muutkin.



Hänet muuten vaiensi aina se, että joku pällisteli puhumattomuutta hänen kuultensa. Eli sinuna sanoisin hoitajille napakasti, että eivät kommentoisi enää lapsen kuullen, vaan soittaisivat sinulle, jos asia heitä vaivaa.

Ihan turhaa on pyytää mitään eltoja tai keltoja seuraamaan noin pientä. Saatika nyt sitten perheneuvolaan soitella! Antakaa lapsillenne aikaa sopeutumiseen, ei kaikkien tarvitse olla ekstrovertteja! Ongelmia kyllä löytyy joka ikisestä lapsesta, jos aletaan oikein etsiä keltojen ja psykologien voimin. Ja sitten lapsi onkin jo patologisoitu ongelmatapaus mikä ei auta lasta itseään yhtään :(

Näin kirjoittaa ihminen jolla ei ole asiasta mitään käsitystä. Lapsella on tarve tulla ymmärretyksi ja jokin syyhän siihen on ettei puhu ryhmässä mitään. Tuo elton kutsuminen on aika pieni toimi eikä todellakaan leimaa lasta suuntaan tai toiseen. Neuvolan käynnillä ei kyllä todeta mitään dysfasiaa tai pois suljeta sitä. Vaatii foniatrin tai muun ammattilaisen joka tuollaisia diagnooseja tekee. Lapsi ei leimaannu muiden kuin lainatun tekstin kirjoittaneiden ihmisten silmissä. Ap ole rohkea ja ota pk:ssa puheeksi tuo erityislastentarhanopettajan käynti esiin. Eihän siitä mitään haittaakaan ole.

Olin huolissani asiasta. Reipastui kuitenkin tuossa reilun 4v iässä. En tiedä miksi yhtäkkiä alkoi puhumaan esin hoitajille enemmän ja sitten muillekin lapsille. Leikki tosiaan siinä rinnalla, vaikkei mitään puhunutkaan. Ei kuulemma myöskään halunnut yhtään olla esillä ja jos piti tehdä jotain toisten edessä, niin tarvitsi hoitajan tueksi.



On nyt koulussa ja ujo poikahan tuo edelleen on, mutta osallistuu kuulemma hyvin tunneilla kaikkeen. Kuulemma sellainen opettajan unelma oppilas, jota ei tarvitse erikseen neuvoa ja käyttäytyy aina hyvin. On siis normaaliluokalla.

Kotona ei todellakaan ole kiltti ja hiljainen.

Hänellä on pari hyvää ystävää koulussa, mutta silti valittaa ettei saa kavereita ja on yksinäinen. Poikaa on myös kiusattu koulussa, mutta se ei ole ollut mitään vakavaa.

Hän lähettä eteenpäin jos on tarvis. Mekin kävimme pyynnöstäni psykologilla ja foniatrilla toteaamssa että kaikki on kunnossa.