kaipaatko ystävää enemmän iloissa vai suruissa?
Kommentit (7)
Ilot on mukava ja helppo jakaa. Suremaan olen tottunut yksin. Kun on vaikeaa, suruja, vetäydyn enemmän omiin oloihini.
Totta kai ilojakin on mukava jakaa. Mutta kun on riittävästi suruja, niin ei niitä jaksa yksin kantaa. Silloin ystävät ovat olleet kultaakin kalliimpia.
Surut jaan perheeni (äidin,isän, sisarusten) ja mieheni kanssa.
Mun yksi ystävä sanoi, että ystävänä ei voi valita vain ilon jakamista. Pitää kyetä ottamaan vastamaan myös se ystävän surukin.
Jos haluaa vain jakaa iloa, niin sitten ollaan vain kavereita ja tuttavia.
Minusta tuo oli hyvä määritelmä.
että ystävä on sellainen jonka kanssa voi jakaa myös surut. Muut ovat tuttavia tai kavereita tai whatever.
Surullista kyllä, monet eivät tunnu pystyvän ottamaan vastaan niitä suruja...vaikka itse oli luullut näitä ihmisiä ystäviksi. :-(
vaikka surusta tietävätkin.
Itse en jaksa yhteyttä pitää.
aina heti kertoa ystävilleni. Mutta nyt, kun äitini on vakavasti sairas, niin olen huomannut, että aivan korvaamattomia on ystävät suruissakin. Parasta on, että on ystäviä, joiden kanssa voi jakaa ihan kaiken.