Sukulaisen kommentit 6-v:n "harrastamattomuudesta"

että lapsen toivotaan pärjäävän aikanaan jopa SM-tasolla tai tekevän harrastuksestaan ammatin.

Noin kuitenkin käy äärimmäisen harvan kohdalla, vaikka se harrastus olisikin aloitettu jo 3-vuotiaana.

Jos lapsi on tyytyväinen siihen miten asiat on eikä kaipaa joka illaksi eri harrastusta niin parempi se vaan on. Kyllä sitä ehtii harrastamaan myöhemmälläkin iällä jos ei tarkoitus ole jonkin lain ammattilaiseksi tulla.

lapseltahan ei kysytä haluatko tulla ammattilaiseksi, Isillä ja Äidillä vaan on jo suunnitelmat omaa lastaan varten. Tällaisen hänestä teemme.

on tuleva huippulahjakkuus? Jos et, niin et ole yhtään myöhässä. Jos haluat, niin kiirettä pitää... ja parhaassa (pahimmassa) tapauksessa tuollainen 3-4-vuotinaana aloittanut lapsi on huippu sitten 15-vuotiaana ellei aiemmin - ja lopettaa liikunnan.



Ehtii sitä myöhemminkin, terveellä maalaisjärjellä kun menee. Liikaa on noita esimerkkejä joissa aikaisin alkanut harrastus lopahtaa 10 ikävuoden jälkeen tai viimeistään teini-iässä kun touhu alkaa mennä liian vakavaksi.



Tämän takia meilläkään ei pidetä kiirettä noitten harrastusten kanssa. Tanssitunneilla tyttö (5.5v) on käynyt jo 3-vuotiaasta lähtien mutta se onkin pienillä enemmänkin musiikkiliikuntaa kuin tanssia ja tuossa tanssikoulussa ei mikään pakko ole kilpailla (on vain yksi kilparyhmä / ikätaso ja niihin on karsinnat). Muut harrastukset voi aloittaa sitten kun siltä tuntuu ja sopiva löytyy. Me onneksi asutaan pikkukunnassa isomman kaupungin naapurissa. Eli aloittaa voi oman kunnan pikkuseurassa ja jos innostusta, motivaatiota ja taitoa riittää voi sitten isompana siirtyä suurseuraan. Mutta mieluiten vasta siinä vaiheessa kun se motivaatio on kasvanut lapsesta lähtöisin.

Alle kouluikäinen ei tarvitse välttämättä mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia. Jos ajattelen itseäni, niin seurakunnan kerhossa kävin ja 6-vuotiaana esikoulussa. Muuten olin äidin kanssa kotona ja leikin kavereiden kanssa ulkona. Ja onnellinen olin ja olen edelleen.



Tärkeintä on, että lapsi saa kasvaa rauhassa ja hänellä on virikkeitä - hyviä leluja, pelejä, ystäviä, mahdollisuus piirtämiseen, askarteluun, liikkumiseen ulkona, jne. Ei siihen ohjattuja harrastuksia tarvita.



Lapsesta tulee luovempi, kun joka hetkeä ei ole ohjelmoitu valmiiksi. Lapsella on hyvä olla välillä "tylsää", jotta oma ajattelu ja ideointikyky pääsee kehittymään ja keksii itsekin tekemistä.



Veikkaanpa, että paljon harrastavat hyvin pienet lapset usein toivovoat, että saisivat useammin olla ihan vaan kotona ja leikkiä vapaasti. Varsinkin, jos ovat jo muutenkin päivät hoidossa.



Eri asia on, jos haluaa lapsensa kehittyvän huippuviulistiksi tai -urheilijaksi.... Mutta kyllä siinäkin tapauksessa usein riittää, että aloittaa 7-vuotiaana - ehkä joku sairas taitovoimistelu eri asia. Jos lapsella on esim. musiikillisia superlahjoja, sen kyllä huomaa ja hän alkaa itsekin haikailla jotain soitinta jo alle kouluikäisenä. Kotitarpeiksi oppii musisoimaan vaikka aikuisenakin.



Kumma juttu, kun lapsistakin on tullut jotain suorittamisen ja pätemisen välineitä. On se kurjaa, kun edes lapsena ihminen ei saa olla vapaa aikatauluista ja nauttia elämästä. Onneksi teidän 6-vuotias saa!

jos ymmärtäisi sen, minkä järkevä aikuinen ymmärtää. Lapsellasi on selvästikin riittävästi toimintaa ja toisaalta stressitöntä kodin rauhaa. Omat, nyt jo isot, lapseni aloittivat lajiharrastamisen siten, että jääkiekkoilija oli "jo" tokalla mennessään kiekkokouluun ja on nyt ikäluokkansa top10 omassa seurassa. Harrastus on aina tuntunut mukavalta. Jos pienempänä ilmeni väsyä, en pakottanut harkkoihin, vaikka kallis harrastus onkin. Yleisurheilija aloitti nelosella ja on nyt hyvä pm-tason urheilija.

Vie lastasi luistelemaan, hiihtämään ja pulkkamäkeen tai ihan vaan ulos leikkimään ja pyöräilemään. Siinä on paljon tosi monipuolista liikuntaa. Kokeilkaa kouluikäisenä tutustumista lapsen valitsemiin lajeihin, kyllä se oikea harrastus löytyy.

Älä vaivaa mieltäsi. Lapsi saa pistoksen lajiin tai harrastukseen, kun siltä itse tuntuu. Hyvä, että olette olleet monipuolisia ja näyttäneet erilaisia juttuja!



Tärkeää että lapsi on tyytyväinen. Jos ei halua erityisemmin harrastaa vaan viettää aikaa kotona vanhempien kanssa, niin onko se sitten niin paha asia?



Sukulaisesi taitaa olla ylisuorittaja ja edessä ahdistunut lapsi joka viettää enemmän aikaa harrastuksissa kuin kotona. Ei ne arjen ylimääräiset puuhat ole elämän keskipiste.. hyvänen aika!

Ei minunkaan lapset harrasta mitään lajia. Tuskin se lapsistakaan niin kamalan mukavaa on päiväkotipäivän/koulupäivän päätteeksi lähteä minnekään harrastuksiin koko illaksi monta kertaa viikossa. Taatusti lapset nauttii enemmän perheensä kanssa viettämästään ajasta.



Jos lapsesta oikeasti joku vanhempi haluaa (mitä suuresti ihmettelen, miksi vanhempi haluaa?!) jonkin lajin huippu-urheilijan niin kai se treenaaminen on aloitettava sitten jo vaippaiässä. Tätä en kyllä oikein ymmärrä :O



Kyllä harrastaa ehtii myöhemminkin, sitten kun se tulee lapsen omasta tahdosta.



Minäkin aloitin kouluiässä pesäpallon ja laskettelun pujotteluseurassa. Kyllä kerkesin. Ei minusta tosin näissä mitään huippua tullut, mutta enpä kyllä semmoisen perään haihattelekaan.

että lapsi ei ylipäätään voi pärjätä elämässään, ellei hänellä ole kolmivuotiaasta asti ollut vähintään yhtä liikunnallista ja yhtä taiteellista harrastusta, joita hän on päämäärätietoisesti harrastanut. Kuulemma kaikki suuret johtajat ovat urheilleet ja soittaneet jotain instrumenttia pienestä asti. Tällaista olen kuullut näiltä uraorientoituneilta vanhemmilta.



Saattaahan tuossa olla perääkin, mutta useilla näillä perheillä tuo harrastaminen menee aika lailla överiksi: 8-vuotiaalla on kuutena päivänä viikossa luisteluharjoitukset ja sen lisäksi viulu- ja kuvataidetunnit sekä englanninkerho. Varmasti tulee menestyvä ihminen, ellei sitten luhistu vanhempien vaatimusten alla 15-vuotiaana ja jätä kaikkea sikseen.

Jos nyt ei oteta mukaan näitä oman perheen harrastuksia, käytiin uimassa, pyörälenkeillä jne.

Esikoinen keksi itse itselleen harrastuksen 9-vuotiaana, liittyi partioon. On käynyt sitä nyt monta vuotta jo. Ikinä ei ole tarttenut sitä kuskata sinne, kolo on kävelymatkan etäisyydellä.

Kuopus aloitti harrastamaan ekalla luokalla, mä vähän emmin siinä että onko se liian raskasta kun on koulu just aloitettu? Päätettiin katsoa miten käy? Nyt on harrastanut sitä samaa jo 2 vuotta ja ihan hyvin on mennyt. Me viedään vuorotellen lapsi harrastukseensa. En koe sitä raskaaksi että kerran viikossa olen kuski pojalle, eikä isäkään joka myös sen kerran viikkoon kuskaan pojan salille.

Siihen en kyllä lähtisi että joka ilta olis jotain, mä tykkään että lapsien pitää saada olla kavereiden kansssa "harrastamassa" ihan tavallisia lasten ja nuorten omia juttuja ja koululle pitää jäädä aikaa, se on pääasia.

Jos sinusta itsestäsi tuntuu että lapsella saisi olla jo jokin harrastus, niin kysy lapselta itseltään haluaisiko hän lähteä johonkin harrastekerhoon. Esittele vaikkapa niitä kerhoja joita on tarjolla. Jos lapsi vastaa ykskantaan että en halua, niin asia on sillä selvä. Jos lapsi innostuu jostain harrastuksesta, voit ilmoittaa lapsen harrastekerhoon ja antaa hänen jonkinaikaa käydä siellä ja tunnustella jaksaako/haluaako hän harrastaa sitä. Jos leikit kavereiden kans voittaa kerhoilun, niin sitten lopetatte kerhossa käynnin.



Meilläkin on 5-v lapsi joka ei ole koskaan käynyt missään harrastekerhossa, ei edes uimakoulussa tai luistelukoulussa. Odotan milloin lapsi itse innostuu jostain harrastuksesta ja pyytää päästä harrastekerhoon. Sitten on mielestäni oikea aika.

lapsi on toki käynyt uimassa kesäisin ja luistellaan talvisin, mutta missään "kouluissa" tai "kerhoissa" ei ole käynyt. On harjoiteltu taitoja ihan perheen kesken.

että lapsen toivotaan pärjäävän aikanaan jopa SM-tasolla tai tekevän harrastuksestaan ammatin. Noin kuitenkin käy äärimmäisen harvan kohdalla, vaikka se harrastus olisikin aloitettu jo 3-vuotiaana.

SM- ja korkeammallekin tasolle pääsee vielä myöhemminkin. Itse aloitin vasta 9-vuotiaana ja olin kahdessa lajissa aikuisten maajoukkueessa jo 14-15-vuotiaana.

lapseni ovat vasta 1v ja 3v, joten viikonloppuisin oleva vauvauinti riittää meille. Kuitenkin uskon, että tulevaisuudessa haluaisin lapsieni harrastavan esim. kahta eri asiaa. Toinen liikunta harrastus (tanssi, jalkapallo, jääkiekko tms) ja toinen partio, musiikki jne. Luulenpas, että juuri tuossa 6v iässä on hyvä tuoda harrastukset lapsen tietoisuuteen, koska muuten myöhemmin voi lapsi alkaa protestoida harrastuksia vastaan. Omalla veljelläni on teini-ikäiset lapset, jotka ei ikinä ole harrastaneet mitään ja sen huomaa. Ei kavereita, vain tietokone. Pakota en lapsiani mihinkään, mutta oma mielipiteeni on, että harrastukset on hyviä niin sosiaalisesti kuin terveydenkin kannalta. Sitä en ymmärrä, että 3-4 vuotiaina aletaan monta kertaa viikossa harrastamaan. Liikaa stressiä lapsellekin.



Ap ei stressiä, mutta hyvä niitä harrastuksia olisi pikkuhiljaa alkaa miettiä.

Sano seuraavan kerran, että lapsesi harrastaa monipuolisesti liikuntaa. Meidän kolmella lapsella 1 harrastus/ tyyppi, muun ajan leikkivät, ovat kavereiden kanssa ja keksivät omiaan.

Ja mitä niin kehittyvää 3- vuotias saa jossain perhejumpassa tai satujumpassa?



Meillä lapset tekee omia ratoja ja musiikkia saa radiosta ja huivit käteen niin johan lapset on keijukaisia..



Ei lapsia "tartte" viedä harrastamaan.

Ihan sama hiihtääkö kotona vai jossain laumassa. Luistellakin voi omin neuvoin, eikä se meinaa ettei lapsesta voisi tulla NHL- tähteä vaikka menisi seuraan VASTA 7-8- vuotiaana.



Ja ihanko kaikki lapsien vanhemmat ajattelee että lapsen pitää menestyä jossain liikunnassa?

Voihan harrastus olla piirtämistä tai kuoroa. Siitä tulla ammatti joskus lapselle.



Se sun tuttava on vienyt lapsiaan harrastamaan, koska muuten niille tarttee itse keksiä tekemistä. :)

lapsi ei ylipäätään voi pärjätä elämässään, ellei hänellä ole kolmivuotiaasta asti ollut vähintään yhtä liikunnallista ja yhtä taiteellista harrastusta, joita hän on päämäärätietoisesti harrastanut. Kuulemma kaikki suuret johtajat ovat urheilleet ja soittaneet jotain instrumenttia pienestä asti.

Ja vanhemmathan sen päättää, että lapsesta tulee suuri johtaja.... Kenestäkään ei tule suurta johtajaa, ellei ole itsellä kovaa tahtoa ja sitten myös tuuria. Eikä välttämättä tule sittenkään.

Miksei tavallinen, hyvä elämä riitä?

Olin yhdessä vaiheessa sudenpentujohtaja partiossa. Ryhmässä kävi 8-vuotiaat kaksospojat, jotka oli aina 1/2tuntia myöhässä. Sanoin isälle, että pitäisi tulla ajoissa, koska ohjelma joudutaan vähänkuin aloittamaan alusta, kun yhdet tulee niin paljonmyöhässä. Isä siihen, että heidän pojat tulee aina myöhässä, koska niillä on jalkapalloharkat ennen partiota ja niistä ei voi lähteä kesken pois.

Sanoin, että nyt pitäis varmaan jättää toinen harrastus pois tai valita sellanen sudariryhmä, joka jonain toisena iltana. No, mikään muu ilta ei kuulemma käynyt, koska molemmat lapset soitti myös jotain instrumenttia ja kävi tanssitunneilla. Kaikki illat oli varattu, parhaimpina siis oli 2 harrastusta lähes päällekkäin. Kun heidän lapsista tulee menestyjiä!

Ne lapsiparat oli ihan väsymyksestä sekaisin. Partiossakin pistivät kaiken aina ranttaliksi, kun olivat rassukat jalkapallosta niin väsyksissä, etteivät jaksaneet enää keskittyä mihinkään. Pojat oli oikeasti 8-vuotiaana jo ihan stressaantuneita ja burnoutin partailla! Sen näki heistä selvästi.

Ihmettelen vaan, missä välissä ne teki läksyt ja leikki ne pojat... Ja usein mietin, miten heillä elämässä sitten kävi.

vaatii kyllä myös ihan rauhallista oloa ja vapaata puuhastelua kotona, luonnossa tms. Nykyään myös oma-aloitteinen pallopelien pelailu, ulkona leikkiminen, askartelu jne. (ne "vanhanaikaiset" rosvo-poliisileikit, joissa liikuntaakin sai paljon kuin huomaamatta) jäävät yhä vähemmälle ja vähemmälle kun niin moni lapsista kiitää järjestetyissä harrastuksissa vanhempien kuskaamina.

jonka lapsi käy soittoharrastuksessa 4 iltana viikossa ja sen päälle vielä harjoitukset, kuvataidetta ja jumppakerho. Lapsi-raukka valittaa väsymystä. Mitään ei kuulemma voi jättää pois, vaikka minusta nuo 2 viimeistä on jo liikaa.



Meidän muksut käy urheilukerhossa 2 kertaa viikossa ja siinä on minusta ihan tarpeeksi 6-veelle ja 9-veelle. Vanhemmilta on kerhoon pääsy kielletty, syystä että jotkut vanhemmat ottavat harjoitukset ja kisahomman liian tosissaan! Poika käy myös painissa, tyttö lopetti sen kun ei tykännytkään siitä. Urheilukerhossa on kumpikin tykännyt olla.



Lasta ei pidä pakottaa harrastuksiin hampaat irvessä ja väkisin. Lopputulos voi olla ihan toista kuin vanhemmat kuvittelee: tulee murkkuikä ja kapina, eikä pikku kullannupusta tulekaan huippupianistia tai pikajuoksijaa. Lapsella pitää olla oma halu tekemiseen, eikä lapsen harrastus saa olla vanhemman menetetyn nuoruuden ja unelmien pätemiskohde. Lapset tosiaan tarvitsevat ihan vanhanaikaista vapaata leikkimistä, majan rakennusta, piirtelyä.... Siinä on myös syy, miksi meillä tietokonepelit on lapsilta kielletty.



terv. ex-urheilijan vaimo

jollei lapsi itse halua jotain _kokeilla_. Meillä kokeiltiin 3-vuotiaana muskaria, eivät tykänneet. Sen jälkeen on käyty kaupungin vesileikkikoulu (tykkäsivät) ja luistelukoulu (eivät tykänneet). Ihan yllättäen lapset halusivat itse tanssikurssille ja vein heidät pienten lasten tanssiryhmään. Ovat tykänneet siitä valtavasti, joten sitä nyt jatketaan. Lapset ovat nyt 5,5-vuotiaita. Minusta tämä on mennyt näin luonnollisesti.



Muutoin harrastamme hiihtoa ja pyöräilyä.