Sukulaisen kommentit 6-v:n "harrastamattomuudesta"
jäivät painamaan mieltä. Kyseessä on siis ns. kokenut äiti, jonka nuorinkin lapsi on jo koululainen, ja jota näemme n. kerran vuodessa (nyt siis jouluna tavattiin). Hän antoi ymmärtää, että meidän esikouluikäinen esikoinen on harrastusten suhteen aivan menetetty tapaus. Hänen omat lapsensa ovat kaikki aloittaneet omat lajinsa jo 3-4-vuotiaina ja lisäksi heillä on lukuisia vähemmän tärkeitä oheisharrastuksia. Meillä taas ei olla keskitytty mihinkään tiettyyn lajiin, vaan 6-v. on elämänsä aikana ollut mm. uimakoulussa, perhejumpassa ja liikuntaleikkikoulussa. Nyt on meneillään luistelukoulu. Tiedän, että monilla hänen eskarikavereillaan on useampia harrastuksia, ja olen potenut hieman huonoa omaatuntoa asiasta, mitä nämä sukulaisen kommentit eivät yhtään paranna... Osasyynä vain yhteen harrastukseen on ihan puhdas laiskuus - emme haluaisi vielä miehen kanssa työpäivien päätteeksi jokailtaisiksi harrastuskuskeiksi. Olimme jotenkin ajatelleet, että sellaisen aika tulee vasta vähän isompien lasten kanssa.
Kommentit (22)
Temput riitti hänelle, sanoi itse niin. On kokeillut sirkuskoulua ja käynyt luistelukoulussa.
Nyt keväällä menee uimakouluun.
Jos on käynyt uimakoulussa, perhejumpassa ja liikuntaleikkikoulussa ja nyt on meneillään luistelukoulu, niin ei voi sanoa etteikö olisi harrastanut mitään. Tuon ikäisten harrastukset normaalisti onkin juuri tuota tyyliä, lapsen ikä huomioiden.
Meillä on 5v täyttävä lapsi, joka on koko elämänsä aikana harrastanut "vain" muskaria, kerran viikossa. Tämä harrastus jatkuu edelleen ja muuta en ole ajatellut, no ehkä kesällä käy uimakoulun kun muskari on tauolla.