Erotkaa niistä "lahjomattomista" ukoistanne
täältä huvittuneena luen valituksia vuosi toisensa jälkeen ettei mies ostanut taaskaan mitään lahjaa
marinaa marinaa ja marinaa vuodesta toiseen
lisäksi joku näistä marisevista kantturoista on raskaana ja on saanut "lahjaksi" lastenvaunut jota en todellakaan usko joululahjaksi
ei ole elämä mallillaan koskaan - aina valitetaan miksi ei osata olla tyytyväisiä
puuttuuko parisuhteesta aito onnellisuus, ollaanko yhdessä tavan vuoksi
miksi tehdään lisää lapsia onnettomaan suhteeseen joka ei toimi ehkä muulloin kun kerran pari kuukaudessa vaakamambon osalta
niin ja seksistäkin täällä valitetaan joko sitä vaaditaan liikaa tai seksielämää ei ole tai ainakin kulli on väärän kokoinen tai esileikeissä olisi toivomisen varaa
miksi niille asioille ei tehdä mitään joihin voisi vaikuttaa,
vinkiksi annan että keskustelkaa avoimesti suhteenne tilasta ja omista toiveista ja haaveista tehkää yhteisiä tavoitteita ja yksi niistä voisi olla tehdä elämänkumppani onnelliseksi ja koskee kumpaakin osapuolta
Kommentit (2)
kirjoitus otsikkoon nähden. Ei löytynyt syytä erota...
Ajattelin antaa miehelle stressittömän joulun (inhoaa shoppailua), ei ostettu aikuisille mitään lahjoja. Mies tyytyväinen, samoin minä eikä ole mitään turhaa tavaraa nurkissa pölyä keräämässä.
Ei kuitenkaan aiota erota, ei vaikuttanut meidän elämään millään tavalla vaikka ei lahjoja ostettu.
Käsittämättömän lapsellista porukkaa täällä pyörii, jos elämä kaatuu joululahjojen puutteeseen!
Ei kai kukaan kehota eroamaan tyytyväisiä. Mutta jos kaikesta asiasta on perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä, voi olla aihetta harkita eroa.