Katkera vieläkin. Millä pääsen yli?

Ja sama erottelu jatkuu lapsenlapsissa...



Itse olen ainakin ajatellut että isäni saa sen kärsiä kun lapsenlapsia ei paljon näy.



Tänään juuri mietin, että ei paljon hetkauttaisi isäni (eikä juuri äitinikään) kuolema, sen noita-akan kuolema saattas vaan naurattaakin.



Juu, olen paha ihminen

ja täysin epäreilua ja perusteetonta - jo lapsena aloitettua henkistä pahoinpitelyä.



En tiedä kutsuisinko tuota enää katkeruudeksi, vaan oikeutetuksi vihaksi kusipäisesti käyttäytyvää äitipuolta kohtaan. Ihmisen olisi pitänyt ymmärtää vastuunsa lasta kohtaan ja tuollainen hän on sinulle ollut. Ihan totaalisen törkeää.



Itse en tekisi sitä yhtäkään vuosittaista vierailua enää - lapsellekaan ei ole hyvä kuulla tuollaisen korppikotkan myrkyllisiä sanoja. Mutta ehkä tahdot lapsen tutustuvan kuitenkin isoisäänsä? Olisiko silloin mahdollista kutsua isääsi teille ja vannottaa, että äitipuoli EI koskaan, missään olosuhteissa ole tervetullut mukaan. Vuosikaudet jatkunut pahoinpitely saa jo riittää.



Voimia aloittajalle, miten päätätkin edetä.

suorat sanat isällesi, että turha enää ikinä odottaa sinua, miestäsi ja lastasi kylään jos ja kun tuo ainainen haukkuminen jatkuu.



Se olet joko sinä tai tämä paha äitipuolesi. Jos isäsi valitsee nykyisen vaimonsa oman lapsensa sijaan niin sanot sitten kiitti ja hei, omapahan on elämäsi, kun kerta ei voi sua puolustaa.



Luulis olevan veri vettä sakeampaa, jota se ei näköjään tässä tapauksessa ole.



Haistattaisit sille naiselle pitkät peet ja veet ja kysyisit samalla, että saako se jotain nautintoa, kun sua sortaa tuolla tavalla? ja sano, että saat nautinnon kuhan aika jättää siitä ihmisestä.



Vaikka tämä Maija olisi vaikka kuinka mukamas parempi niin se on vain ihminen ihan siinä missä niin kuin me muutkin.

Pahimpia kommentteja hän ei tosin kuulekaan, mutta silti... Ei ole voinut mennä ohitse nämä lähes 30 vuotta jatkuneet nälvimiset!

Muutenkin minun on vaikea käsittää heidän liittoaan. Kaksi niiiiin erilaista ihmistä erilaisine mielenkiinnonkohteineen, elämänarvoineen jne. Kummallakaan ei ole suuria omaisuuksiakaan (niin että raha kävisi avioliiton selityksenä).



ap

Sillä voisit oppia antamaan anteeksi itsellesi ja tapoja kohdata äitipuolesi vanhana aikuisena, ei enää pienenä lapsipuolena.



Voimaa; valitettavasti vain omaa käytöstään voi muuttaa, ei toisten. Äitipuolesi on kohdellut sinua julmasti, mutta siitä huolimatta sinä selvisit!

teille sitten kun mollaaminen loppuu.



Onpa törkeä tarina. Ja olet aika sankari kun olet tuosta suosta noin hyvin ponnistanut.

ihan päivästä 1 alkaen on mollannut ystävääni. Olin heidän tyttären ylppärijuhlissa, joissa puhutaan yleensä tuoreesta ylioppilaasta, anoppi haukkui ystävääni kun ei osannut edes karjalanpiirakoita itse tehdä, piti valmiina ostaa.

Mähän olen aika kiivas suustani ja yritin siellä puolustella millois olet itse piirakoita viimeksi tehnyt jne jne, mutta tämä akka keksi valitettavaa vaikka mistä. Oli pölyistä hyllyjen päällä, miniä on laiska. Meikä kommentoimaan kyllä meillä mies pyyhkii hyllyn päältä kun on pidempi. Ystäväni on 160 cm ja mies 30 cm pidempi. On tainnut poikasi pitää vapaapäivän, kun ei ole hyllyjen päällyksiä siivonnut.

Kyllä meillä oli hauskaa.



NO, ikävä puoli, avioero tuli, mies löysi nuoremman. Anoppi sitten soittelemaan jo nyt ex-miniälle kun se uusi on niin kaunis, sinähän et ikinä kaunis ole ollut ja jatkoi ja jatkoi. Muutenkin petettynä, jätettynä, rumempana ei ehkä ole sillä hetkellä maailman paras olla ja itkuhan siinä meinas tulla. Onneksi puhelimen saa pois päältä. Homma on nyt siinä että ystäväni ei vastaa puhelimeen ikinä kun anoppi soittaa, eivät ole puhuneet yli vuoteen, oli anoppi yli 30 vuotta. Lapset saavat käydä mummolassa, mutta lasten isä kuljettaa heitä sinne tarvittaessa, ystäväni ei ole siellä käynyt.

Lapset ovat kuitenkin jo aikuisia, nuorinkin 19 v, eli he kyllä ovat tajunneet miksi välit ovat viilenneet ja viime äitienpäivänä anoppi pyysi lapsenlapsiaan kylään poikansa kautta, isä vaan ilmoitti tulee hakemaan sunnuntaina klo 14. Ystäväni ilmoitti lapsilla on oma äiti täällä, he eivät lähde mihinkään ja lapset myös valitsivat äidin. Tähän asti kaikki ovat yhdessä menneet anoppilaan, mutta nyt ystäväni ei sinne mene ja lapset mielummin ovat äitinsä luona.



Usko pois, kyllä se noita-akka tulee huomaamaan tulevaisuudessa kannattiko olla ilkeä. Sinä et tule ikinä sietämään häntä, tuskin ihminen osaa olla vain yhdelle ihmiselle ilkeä, eli muitakin on. Ilkeät ihmiset jäävät yleensä yksin, miehethän kuolevat oliko 7 v aikaisemmin, mitenköhän esim 15 vuoden päästä vanhuksia Suomen maassa enää hoidetaan. Jos Maija on saanut aina kaikki ja on muutenkin niin ihana ja upea, mitä jos Maija ei maksakaan äitinsä yksityistä vanhainkotia vaan joutuu terveyskeskuksen vuodeosastolla dementoitumaan, eläkkeitä kun ei silloin välttämättä enää ole.



Nyt hymyä naamaan, sulla on asiat n tuhat kertaa paremmin kuin sillä akalla. Kun alat ajattelemaan koko akkaa, automaattisesti lopeta ja ajattele jotain aivan muuta. Saat helposti hänet karsittua päästäsi.



Mehän ei tiedetä vaikka isäsi osaisi myös sulkea korvansa. Ehkä tämä akka tekee helkkarin hyvää ruokaa ja isäsi on ajatellut siinäpä ilmainen taloudenhoitaja. Miehet ovat muuten tosi hyviä siinä korviensa sulkemisessa.

vuodesta toiseen?

Kaikkein käsittämättömintä on isäni reagoimattomuus.

Mutta ihmiset tottuvat pitkissä suhteissa ihan ällistyttäviin juttuihin, niistä tulee muka "luonnollisia" kun tarpeeksi usein toistuvat ja toinen käyttäytyy niin kuin ei mitään.

Jos ei tule jotain isoa ravistelua (vaikka sellaista jota joku ehdotti, eli tytär katkaisee välit kokonaan jollei paskansyytämiselle tule loppua) niin tuo vääristynyt tilanne saa jatkua hamaan tulevaisuuteen, kun hienotunteisemmat ihmiset vaikenevat ylivoimaisen pomottajan ja jyrääjän edessä.

Hän on kiltti, hiljainen mies. Pidän isästäni noin muuten ja hän on perusmukava isoisäkin. Hän ei osaa lähteä ilman vaimoaan mihinkään. En tiedä onko kyse vaimon päästämisestä vai isän aidosta haluttomuudesta.

Jotenkin vierailemattomuus satuttaa isääni, mitä taas en tahdo kestää sitäkään.

Helvetti, kun olisikin sitä selkärankaa!



Maijaa en olekaan nyt nähnyt vuosiin. Sinänsä kiinnostaisi millainen hänestä on kasvanut. Viime tapaamisellamme Maija oli 14-vuotias, hieman nirppanokkainen ja tärkeilevä, mutta monet sen ikäiset teinitytöt ovat. Hänellä ei ole lapsia ainakaan vielä.



Isän vaimon tuntui olevan mahdotonta käsittää että lähtökohtamme Maijan kanssa olivat niin erilaiset.

Maija on ainut lapsi, vanhemmat yhä naimisissa ja erittäin hyvätuloiset. Lapsena pidin Maijaa lellittynä, mutta en tiedä oliko se vain lapsen kateutta jouluaattoisin erikokoisten lahjapinojen keskellä.

Minä taas tosiaan olin kolmesta sisaruksesta vanhin. Isäpuoli oli alkoholisti (kuolikin siihen vuosia sitten) ja äitini oli sittemmin yh teinivuosinani. Olen muuttanut elämäni aikana n. 50 kertaa, joten pysyvää koulua ei ollut. Rahat olivat tiukilla ja mahdollisuuksia esim. vaihto-oppilasvuoteen ei ollut.



ap

Ja vaimo on aina mukana?

Eli kesällä viikonloppu heillä ja he yhden iltapäivän meillä lapseni synttäreillä.



ap

koska eihän tuollaista piikittelyä ehkä helposti miellä henkiseksi väkivallaksi - mitä se todellakin on, varsinkin vuosikausia jatkuessaan.



Omalta kohdaltani tunnen syvää katkeruutta omaa äiniäni kohtaan. Äiti pilasi osan lapsuuttani, merkittävän osan nuoruttani ja nyt kun olen aikuinen, äiti tekee "yllätyshyökkäyksiä" harvakseltaan. Sikäli siis tunnistan ap:n mietteet ja osaan verrata niitä omiin tuntemuksiini.



Piikittelyssä on se ikävä puoli, että vaikka siihen varautuisi, ei sitä kohtaan voi helpolla puolustautua leimautumatta itse "nokkavaksi" tai herkkänahkaiseksi tai muuten vaan vialliseksi. Monet vähän vanhemmat ihmiset osaavat piikittelyn ja vähättelyn taidon niin hienosti, että usein vain se kohde tietää, mistä on kyse. Ihmekös tuo, kun ovat vuosikymmeniä sellaista harjoitelleet... Keksi siinä sitten järkevää ja luut kurkkuun lyövää sanottavaa. Monesti se oivaltavin vastalause tulee vasta vuorokauden päästä, jolloin on auttamatta liian myöhäistä.



Itse olen miettinyt pääsisinkö katkeruudesta eroon, jos ampuisin täysilaidallisen äitiäni kohden joskus. Siis sanoisin aivan kaiken, mitä minulla on hampaan koloissa. Tämän "reklamaation" miettiminenkin helpottaa oloa toisinaan; mietin siis aloitusta ja lopetusta myöten repliikkini, ja hion niitä mielessäni. Toisinaan kirjoitan mielessäni äitille kirjeen, jossa tilitän kaiken. Voisiko kirje toimia ap:n kohdalla? Voisit ottaa siitä kopion, jonka toimitat isällesi, ehkä myös "Maijalle"?



Sen tiedän, että katkeruudesta eroon pääseminen vaatii työtä. Pöydän puhdistaminen ja oma-aloitteinen, tietoinen välien katkominen voisi olla hyviä kotikonsteja. Ehkä se terapia ja muut ammatilaisnäkemykset voisivat olla toinen (vielä parempikin) vaihtoehto.



Tsemppiä ap:lle.

Ainoa keino on vähentää kontakti minimiin. Lapsesi synttäreillä kutsu niin paljon väkeä, että ämmän puheet jäävät sivuosaan. Lisäksi vältä joutumasta hänen kanssaan nenätysten.



Kesällä rupeatte laistamaan viikonlopuissta. Sen sijaan rupeat määrätietoisesti luomaan isääsi suhdetta ilman kotkan läsnäoloa. Sanot suoraan mistä kiikastaa. Ja että jos isääsi kiinnostaa, saa luvan vaivautua. Korvatkaa viikonloppu sillä, että menette vaikka hotelliin yöksi ja tapaatte jossain puolueettomalla maaperällä, jossa on muutakin tekemistä kuin keskittyä sinun tekemistesi ruotimiseen.

Ihan kamalaa. Sen verran lohdutan- no ei se lohduta- että joillakin on tuollainen korppikotka äitinä...

Ilman muuta kohtaamiset minimiin. Isällesi kerrot selvästi ja suoraan tilanteesi ja ehdotuksen. Sun on turha uhrautua "sukuyhteyden" eteen- suojele itseäsi tuollaiselta paskalta!

Jos isäsi ei ymmärrä eikä hänellä ole kanttia tavata teitä ilman tuota noita-akkaa niin sitten on tapaamatta. Ole vaikka kirjeenvahdossa hänen kanssaan:) Ei muuten huono idea- voit pitää häneen läheistä yhteyttä- voisi parantaa välejänne. Ole rohkea ratkaisuissasi. mitään ei oo kiveen hakattu, kaiken voi tehdä toisin.