Kaksi lasta noin 5v ikäerolla, millaisen ihmisen ratkaisu mielestänne?
Laiskan? Lapsiinsa yksilöinä panostavan? Uraihmisen?
Kommentit (24)
Matkustelevat paljon, panostavat tietyllä tapaa lapsiinkin, mutta ovat jotenkin epäarkisia ihmisiä.
mutta jos tietoinen niin onhan se monella tapaa helpompi ikäero kuin jos olisi kaksi pientä siinä hoidettavana. tuon ikäinenhän jo hoitaa melkein itse itsensä ja vielä on mukana vauvanhoidossa niin että äiti saa rauhassa tehdä asioita. eli onko se sitten laiskuutta vai viisautta?
Matkustelevat paljon, panostavat tietyllä tapaa lapsiinkin, mutta ovat jotenkin epäarkisia ihmisiä.
Matkustelu, harrastukset ja työelämä merkitsevät heille paljon, normaali arki vähemmän. Toisaalta heihin sopii myös tuo lapsiin panostaminen yksilöinä. Panostavat kasvatukseenkin tavallista enemmän. Tuntemani perhe ei ole ainakaan laiska, kaikkea muuta.
Ehkä ihmisen joka ei suunnittele liikaa. Onnellinen siitä yhdestä lapsesta, eikä ajattele, että lapselle TÄYTYY tehdä sisarus. Jossakin vaiheessa sitten vauvakuume pärähtää uudelleen päälle?
Voi olla toki uraankin liittyvä asia, tai jaksamiseen. Parisuhteessakin tilanteet muuttuvat -ehkäpä pikkulapsiaika aiheuttanut vaikka väliaikaisen kriisin suhteeseen, jota järkevä nainen ei paikkaa uudella vauvalla...
..ja yritetään yhä, mutta kun se ei tuu, ni se ei tuu... Ärsyttää ap:n kaltaiset ihmiset... :o(
helpolla raskaaksi.
Se voi olla myös sellaisen ihmisen ratkaisu, jolla esikoinen on ollut hyvin vaikea.
Molemmat edellä mainitut voivat pitää paikkansa yhden ihmisen kohdalla.
Jos alkaa vaikka yrittää toista lasta, kun esikoinen on 1,5v-2v, saattaa silti kulua pari-kolme vuotta, ennen kun raskaus alkaa.
Voi toki olla muukin syy, mutta äitini oli juuri tuollainen: yksi lapsi viiden vuoden välein. Tutustuin pikkusiskooni vasta aikuisena, sillä aina oli liian iso ikäero.
Ja johtuu siitä, että mun elämä oli hyvää sellaisenaan kun oli yksi pieni lapsi. Olin itse nuori kun sain esikoisen (20v) ja tahdoin keskittyä parisuhteeseeni, opiskeluun ja siihen ainokaiseemme. Elämässä oli niin paljon kaikkea toivottua ja rakasta ja suurimmalla osalla ikäisistäni ei ollut edes sitä yhtä lasta. Aloin kaivata/miettiä toista lasta vasta kun esikoinen oli melkein 3v ja sitten kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin mies myöntyi ideaan ja ennen kuin tulin raskaaksi.
Esikoista yritimme aikoinaan 3,5v, kunnes lopulta hänet hoidoilla saimme. Toinen lapsi on ollut tervetullut siitä saakka ja hoitojakin taas takana melkoisesti. Esikoinen pian 4v. Halusimme ison perheen, 3-4 lasta, mutta yhteen taitaa jäädä.
Tuntuu pahalta, että meitäkin pidetään usein kylminä uraihmisinä jotka eivät halua edes leikkikaveria lapselleen antaa...
.. lapsi ja sitten seuraavalla sukupolvella yksi lapsi... näin saataisiin aisoihin tämä järjetön lisääntyminen..
Jokaisella omat tarkoituksensa tehdä ratkaisuja. Joskus ei ole kyse omasta halusta.
Yritys kyllä aloitettiin lapsen ollessa reilun vuoden. En tullut kovin helpolla raskaaksi ja välissä hankala keskenmeno. Joskus vaan raskaaksi tuleminen ottaa aikaa.
Rasittaa, että joku spekuloi mahdollisesti meidänkin "ratkaisuamme". Mutta toisaalta, ihan sama. Meillä on nyt ihanat lapsoset ja ikäero on ollut oikein hyvä ja meille sopiva.
Pienempikin ikäero olisi ollut meille enemmän kuin toivottu. Mutta itse ei voi päättää kuinka nopeasti raskaaksi tulee ja päättyykö raskaus keskenmenoon.
Itse sain esikoiseni vastqa 36vuotiaana, ja ei voinut kyllä ajatellakaan 4,5v ikäeroa. Yritettiin kakkosta kun eka oli 1v3kk ja heti tärppäsi, lapsilla ikäeroa melko tasan 2v. jos olis ollut nuorempi, olisi varmaan ollut isompi ikäero, mutta kun on ikää, ei ole varaa odotella! Eli minä miellän ison ikäeron liittyvän siihen, että äiti on ollut ekan saatuaan korkeintaan jotain 33v tms.
mutta lapsista on varmaan kivempi lyhyempi ikäero...
itsellä 7 vuoden matka seuraavaan. sisarukset on n. 2 vuoden välein ja erittäin läheisiä toisilleen.
minä olen jotenkin jäänyt jälkeen vaikka tilanne onkin tasoittunut kun olen kasvanut.
sitä vaan ei nyt myöhemmin tunne sisaruksiaan niin kuin he toisensa.
t. suurperheen iltatähti
Oma äitini oli sellainen, hoitanut meidät lapset yksin toisen osapuolen osallistumatta. Harmitti että pikkusisko oli niin paljon nuorempi eikä ollut samalla lailla yhteisä juttuja. Omat lapseni ovat huomattavasti pienemmällä ikäerolla.
Ainoa, mitä tuo kertoo, on se, että lasten äiti pääsee kohtuullisen helpolla kakkosenkin vauva-ajasta, kun esikoinen on jo niin iso ja ymmärtävä (siis esim. vaippaikäiseen verrattuna).
Esikoinen oli melkoisen aikaa vievä tapaus ja valvotti erinäisitä syistä ensimmäiset kolme vuotta joten ei siinä tosiaan tullut toinen mieleen varsinkin kun mitään etukäteissuunnitelmia ei lasten määrästä tai ikäerosta ollut eikä oma ikäkään mitenkään painanut päälle. 3v asti hoidin esikoisen kotona, sitten olin jonkin aikaa töissä ja sitten työttömäksi jäätyäni alkoikin tuntua siltä että oiskohan se toinen lapsi ihan hyvä juttu. Ja olihan se. Ikäero on sitäpaitsi ihan huippu, esikoinen jo omatoiminen kun vauva syntyy ja ymmärtää jo aika hyvin että vauva tarvitsee äitiä paljon jne. Esikoinen pystyy oikeasti olemaan avuksikin ja meillä ainakin halusi auttaa. Oli tosin supermustasukkainenkin mutta kuitenkin jo sen ikäinen ettei ryhtynyt mihinkään älyttömiin vauvan vahingoittamisiin vaan lähinnä voimisti äidin uhmaamista yms. aJa nyt kun kuopus kohta 2v niin leikitkin sujuu yllättävän hyvin - olen oikeasti yllättynyt kun niin paljon saa kuulla ettei ole yhteistä jne. Juuri näin tekisin siis uudestaankin ja eniten olen nuorekasta puuhakasta kotiäitityyppiä, en todellakaan laiska tai uraorientoitunut.
Voi toki olla muukin syy, mutta äitini oli juuri tuollainen: yksi lapsi viiden vuoden välein. Tutustuin pikkusiskooni vasta aikuisena, sillä aina oli liian iso ikäero.