Meidän murkkuikäinen lapsi ei ollenkaan kunnioita meitä ja meidän tahtoa.

Nimittäin tuo on jo lastensuojeluasia, jos alaikäinen riekkuu kännissä eikä tule kotiin.

Mä kantaisin huoneesta pois tv:n, pelit, tietsikat, jos joutuisin maksamaan kännykkälaskut niin kännykkä lähtisi myös.

Kotona on muutakin kuin etuuksia, siellä on myös velvollisuuksia. Etuja alkaa saamaan takaisin sitä myöten kun hommat alkaa sujumaan.

Ammattiapuahan tässä varmaan pitää ruveta jo harkitsemaan. Tuntuu että oma pää ei kestä ja toi muksu saa koko perhe-elämän sekaisin. Vieläkun sattuu olemaan pikkusisaruksia.

Mä kantaisin huoneesta pois tv:n, pelit, tietsikat, jos joutuisin maksamaan kännykkälaskut niin kännykkä lähtisi myös.

Kotona on muutakin kuin etuuksia, siellä on myös velvollisuuksia. Etuja alkaa saamaan takaisin sitä myöten kun hommat alkaa sujumaan.

Kaikki no on kokeiltu, ei auta.

Mitä se tekee kun ei ole kännyköitä, töllöä ym huoneessa? Seuraavaksi mä sanoisin, että kämpässä saa asua niin kauan kun homma toimii, muuten aletaan etsimään jotain sijoituspaikkaa, koksa muu perhe kärsii. Silloin aiheuttajan on lähdettävä.

Vikinä ja ulina ei auta, vaan aika kovia kalloja niillä on ja kovatsi saa sanoa, ennen kuin ymmärtävät.

Tuo ns. elektroniikka vapautus on tehokas murkulle, kotiarestin ohella. Lisäksi pitäisin tiukan perheneuvottelun, johon murkun lisäksi osallistuisivat molemmat vanhemmat ja tarpeen mukaan joku isovanhemmista tai esim kummeista paikalle, jotta vanhempien arvovalta saa tukea. Murkulle tehtäisiin kertakaikkiaan selväksi, ettei kännääminen tai muu sopimaton käytös ole sallittua. Eihän aikuisetkaan saa tehdä mitä haluavat vaan rikkeistä tulee sanktiot. Tietysti neuvottelussa murkullekin annetaan sanavuoro ja häntä pyydetään kertomaan, miksi käyttäytyy kuten tekee. Huutaminen ei auta asiaa.



Voimia teille!!

Tiedän lapsemme ystäväpiirissä useita nuoria, jotka ovat 16-17-vuotiaina joutuneet muuttamaan pois kotoa, kun eivät ole sopeutuneet kodin tiukkoihin sääntöihin. Vanhempien kanssa on jouduttu pahoihin hakauksiin ja vanhemmat ovat tehneet ylilyöntejä, joita nuoret pitävät ihmisoikeuksiensa loukkaamisena. Onko teistä todella parempi tilanne, että nuoret ajetaan liian nuorina itsenäiseen elämään? Siellähän ei sitten ole rajoja minkäänlaisia.

Jos sille on sattunut jo jotain kamalaa? Ei vaan pysty kertomaan.

Nyt se taas nähtiin. Töpeksi viikonloppuna kännipäissään, sai kottaria. Ei oo silti tullut vieläkään kotiin, eikä vastaa puhelimeen. Mä olen niin väsynyt tohon temppuiluun, mikään ei auta. Kaikki vaan pahenee.

eiköhän kotiintuloajat ala sen jälkeen kiinnostamaan. Paapoilu seis!

3 vuoden päästä voi potkasta pellolle.

eli perheneuvolaan ja mitä niitä nyt onkaan. Ystäväni joutui niin tekemään kun hänen 15 vuotias tyttönsä alkoi tosissaan potea murrosikäänsä ja mitkään kotikutoiset keinot eivät tehonneet. Kännäilyä, koululintsailua. Ottivat yhteispalaverinja sopivat että tyttö menee perhekotiin vähäksi aikaa. Tyttö oli palaverissa paikalla mutta ei uskonut että mitä tapahtuu (eli pelotekaan ei tehonnut). Sitten vietiin äkisti muutaman sadan kilometrin päähän keskelle metsää. Puoli vuotta oli siellä, perheen kanssa pidettiin yhteispalavereja (vanhemmat ja sisarukset paikalla) ja käytiin läpi miltä muista oli tuntunut kun yhden käytös tuhoaa perhettä. Tosiaan puoli vuotta, tyttö tuli takaisin, koulu vaihtui hänen omasta pyynnöstään ja nyt on ihan "normaali" murrosikäinen eli äksyilee ja mullittelee mutta osaa neuvotella ja keskustella asioista ja tietää että missä rajat menee. Aloitti myös fyysisen harrastuksen (joku itämainen taistelulaji) kun saa siinä purkaa höyryjä. Ystäväni sanoi että päätös perhekotiin laittamisesta oli maailman vaikein ja sydän särkyi mutta jälkeenpäin katsottuna sanoi että elämänsä paras päätös. Tyttö on myös sanonut että hän ei tiedä miten hänen olisi käynyt jos tilanteeseen ei olisi puututtu.