Lue keskustelun säännöt.
Koen suurta kunnioitusta yh-äitejä kohtaan...
09.07.2009 |
Tänään taas aloin ajatella, että miten ihmeessä yh-äidit pärjäävät? Siis ajattelin niin, että jos itse olisin yh...
Meillä on 4v ja 2v tytöt ja viikon vanha poika.
Vauva syntyi sektiolla, sunnuntaina kotiuduttiin. Keskimmäinen lapsi sairastui tiistaina kovaan kuumeeseen ja tänään käytiin Mikkelissä kokeissa ja diagnosoitavana.
Vauvan kanssa yöt ovat vielä tietysti risaiset ja tuo 2v on todella todella mustasukkainen uudesta tulokkaasta.
Kaiken tämän lisäksi välit mun äitiini ja siskooni ovat katkeamispisteessä, sillä äitini on yhtäkkiä alkanut arvostella joka ikistä asiaa, mitä minä tai mieheni tehdään.. Etenkin mieheni.
En millään jaksaisi kuunnella ainaista arvostelua ja hohhailua jokaisesta kodinhoitoon/vauvanhoitoon liittyvästä asiasta...
Me ollaan aina oltu tosi läheinen perhe - minä, äiti ja sisko - mutta nyt en halua enää pyytää apua siltä suunnalta lainkaan.
Pointtini siis oli, että enpä tiedä, miten tästäkin päivästä olisi selvitty, jos mies ei olisi ollut apuna?? Edestakainen ajo Mikkeliin kestää 1,5h tämän kipeän sektiohaavan kanssa, lekurissa odottelu ja kokeiden otto, jatkuva hermoilu tytön terveydestä ja jatkohoidosta...
Joten nostanpa tässä nyt vain hattua kaikille teille yh-äideille - ja tietty myös isille - jotka selviätte tiukistakin paikoista.
Mä en varmaan selviäisi...
Kommentit (33)
Naisen vika, jos mies lähtee kävelemään ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen kokemuksen myötä minusta kasvoi itsenäinen, osaava ja tyytyväinen nainen. Opin kuka minä olen, mitä tahdon, mistä nautin, mikä on tärkeää.
Tausta oli se että 18-vuotiaana muutin suoraan kotoa poikaystäväni kanssa yhteen ja elin ennen pitkää suhteessa, jossa keskinäinen kunnioitus ja läheisyys puuttui. Seksiä oli, muttei läheisyyttä. Tämä kaikki vei niin paljon voimaa että loppuvuodet elin masennuksen, pahan olon ja kaaoksen keskellä.
Yh-vuosi oli eri tavalla raskas. Siinä joutui käymään melkoisen tunneskaalan läpi, kohtaamaan hylkäämisen, yksinäisyyden ja muut pelot. Hakeuduin terapiaan ja vertaistuen avulla näin että yksinhuoltajia todellakin on laidasta laitaan, joka yhteiskuntaluokassa. Yh on eräänlainen kirosana, mutta itse olin jopa ylpeä tästä. Uskokaa tai älkää. Huonossa parisuhteessa eläminen on kamalaa. Yksin eläminen on ihanaa, kunhan vain on ystäviä, tukiverkostoa, työtä ja harrastuksia.
Olin juuri eronneena yksinhuotajana onnellisempi kuin raskaassa parisuhteessa. Siitä saa kummasti voimaa hoitaa yksin lapsen asiat. :)
Nykyisin rinnallani on "uusi" mies, jonka kanssa on ollut hyvä rakentaa tasavertaista parisuhdetta. Meillä kaikilla on hyvä olla. Tunnen itseni etuoikeutetuksi.
minua ei lakkaa hämmästyttämästä tuollainen tähänkin ketjuun tunkeutunut ilkeily, jossa tausta-ajatuksena on että parisuhde ja avioliitto on jotain mistä pitäisi saada mitali rintaan ja päivittäiset aplodit. Kuinka vähässä on sellaisen ihmisen itsearvostuksen persuteet, kun pitää moisesta odottaa palkintoa itselle (ja vastaavasti sosiaalista häpäisemistä yh-äideille vastapainoksi)?
Yksinhuoltajat ne minusta tarvitsevat sen palkinnon ja kannustuksen ja kiitokset valtavasta työmäärästä ja vastuunkannosta.
ps. en itse ole yh mutta eroperheen lapsi
itse eroperheen lapsi ja voin KÄSISYDÄMMELLÄ SANOA vain KÄRSINEENI SIITÄ, että vanhempani OVAT ERONNEET. Isäni meni melkein heti uudelleen naimisiin ja on ollut kokoajan eli kohta 35 vuotta. Äitini mukaan kaikki vika oli vain isässä EI HÄNESSÄ, mutta tuota en VOI USKOA! Vikaa ON AINA MOLEMMISSA.
Itse mitä olen seurannut yh-perheitä, niin en voi antaa heille mitalleja. Lapset ovat niiiiiiiiin paljon kovemmalla noissa perheissä ja AINA NIITÄ KÄRSIJÖITÄ!
Aikaa myöten näitä parisuhteellisia "parempia" äitejä tulee vielä siperia opettamaan aika montaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin eroperheissä kuin avioliittoperheissä.
Ei lapsen elämän laatua takaa vanhempien avioliitto. Esim. lpasi kärsii hyvin plajon jos joutuu todistamaan äitiinsä kohdistuvaa väkivaltaa, suomalaisissa avioliitoissa surullisen yleistä.
Itse mitä olen seurannut yh-perheitä, niin en voi antaa heille mitalleja. Lapset ovat niiiiiiiiin paljon kovemmalla noissa perheissä ja AINA NIITÄ KÄRSIJÖITÄ!
Aha. Aika yksipuolinen käsitys taitaa sulla olla.
Joku kirjoitti että yh lapsilla on "huonompi ennuste/tulevaisuus". Itse yksinhuoltajuus ei ole riski yhtään millekään, vaan se miten se hoidetaan. Samoin kuin ydinperheessä eläminen ei takaa mitään, vaan se miten se hoidetaan. Ulkoiset puitteet ei ratkaise lapsen hyvinvointia vaan sisältö. Eroa edeltävät riitaisat ja vaikeat vaiheet perheessä ja eron jälkeiset ristiriidat aikuisten välillä heijastuu lapseen, ja jättää jälkensä. Kyse ei ole siitä että yksin yhden aikuisen kanssa eläminen sinänsä olisi mikään erityinen riski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä kärsin myös vanhempieni avioliitosta. Se oli niin p****. he eivät osanneet elää sovussa, vuosikausia yrittivät mutta yhtään eivät osanneet.
t. 22
Niin moni ystävistäni (perheelliset, lapset isoja, eikä koskaan olleet yh:na) ei vaan tajua mitä tämä oikeasti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen taas vakaasti sitä mieltä, että läheskään aina ei ole vikaa molemmissa. Muutama esimerkki tämmöisestä.
Esimerkiksi jos toinen lyö, niin miten se on toisen syy? Ai sillä tavalla, että ei olisi saanut nalkuttaa? Lyöminenkö on sallittua, jos toinen nalkuttaa?
Entä jos toinen hommaa uuden ja lähtee kävelemään? Vaimo oli siis pihtari? Entä jos ei ollut? Entä jos mies sai kotonaan ihan niin paljon kuin halusi? Jos toisen mukaan lähteminen olikin vain sitä, että miehellä itsellään oli ongelmia, joita ei osannut käsitellä ja ajautui sitten toiseen suhteeseen? Vaikka neljänkympin kriisi? Luuleeko joku mies oikeasti, että parisuhde paranee sillä, että on toisen naisen kanssa? Kyllä se parisuhteen paraneminen on ehdottomasti PARIn molempien henkilöiden vastuulla, mutta yksin siihen ei kukaan voi.
Entä jos toinen alkoholisoituu? Miehillä alkoholisoitumiseen menee yleensä noin 15 vuotta. On täysin mahdollista, että nainen on mennyt naimisiin täysin "normaalin" miehen kanssa, mutta 15 vuodessa tämä mies on muuttunut alkoholistiksi. Jokainen joka tietää minkälainen on alkoholisti, niin tietää, että silloin mies on parisuhteessa viinan kanssa, ei enää puolisonsa kanssa.
Ja mitä lasten kärsimiseen tulee, niin olen kanssasi samaa mieltä, että lapset ovat kärsijöitä. Mutta niin ovat taatusti huonossa parisuhteessa olevien ydinperheessä olevatkin! Voi niitä jotka pelkäävät päivästä toisee, että isä taas juo (tai äiti) ja sitten alkaa riidellä ja sitten hakkaa puolison ja pahimmassa tapauksessa huitaisee mennessään lapsiakin.
Jos sinä olet kokenut eron lapsuudessasi, joissa koet, että vika on ollut molemmissa, niin se toki sallittakoon ja näin on toki voinut ollakin, mutta on syytä muistaa, että "aina" on aika jyrkkä käsitys ja elämä saattaa siitä sitten joskus muistuttaa. Sitä en tarkoita, etteikö jokaisessa ihmisessä olisi vikaa, mutta kaikissa ei ole sellaista vikaa, että sen takia parisuhde pitäisi lopettaa.
naiset NALKUTTAA miehilleen kokoajan? Itse esim. kysyn usein mieheltäni apua ja jos en kerratakysymällä sitä saa teen itse, tällöin hän 90 % varmuudella huomaa ja tulee apuun?
Miksi mies ratkeaa juomaan? Eikö hän tarvitse silloin apua? Mielummin kysyisin mieheltäni mikä on pielessä ja yrittäisin OIKEASTI TUKEA HÄNTÄ!
Naisen jatkuva nalkutus ajaa taatusti miehen juomaan, olen nähnyt tämän tosielämässä.
En voi arvostaa yh-vanhempia, jos oikeasti puolisot eivät nää MITÄÄN VIKAA MYÖS itsessään.
Jokaiseen avioliittoon kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä. Miettiessänne omia liittojanne tai vaikkapa tätä päivää niin montako kertaa olette tehneet/sanoneet jotain mitä tekisitte toisin jos vain pystyisitte?
Mummoni antoi aikoinaan hyvän neuvon: Elä päiväsi niin ettei sinun tarvitse katua sitä illalla. Tämä pätee suurelta osin myös avioliitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naiset NALKUTTAA miehilleen kokoajan? Itse esim. kysyn usein mieheltäni apua ja jos en kerratakysymällä sitä saa teen itse, tällöin hän 90 % varmuudella huomaa ja tulee apuun? Miksi mies ratkeaa juomaan? Eikö hän tarvitse silloin apua? Mielummin kysyisin mieheltäni mikä on pielessä ja yrittäisin OIKEASTI TUKEA HÄNTÄ! Naisen jatkuva nalkutus ajaa taatusti miehen juomaan, olen nähnyt tämän tosielämässä. En voi arvostaa yh-vanhempia, jos oikeasti puolisot eivät nää MITÄÄN VIKAA MYÖS itsessään. Jokaiseen avioliittoon kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä. Miettiessänne omia liittojanne tai vaikkapa tätä päivää niin montako kertaa olette tehneet/sanoneet jotain mitä tekisitte toisin jos vain pystyisitte? Mummoni antoi aikoinaan hyvän neuvon: Elä päiväsi niin ettei sinun tarvitse katua sitä illalla. Tämä pätee suurelta osin myös avioliitossa.
Tiedän paljon, olen nähnyt ja kokenut paljon! Olen oppinut, että elämän ei TARVITSE/ KUULU OLLA HELPPOA, mutta OLEN TÄYSIN TYYTYVÄINEN ELÄMÄÄNI! Olen kulkenut elämässäni pikkutytöstä lähtien erilaisia vaiheita. Mieheni on hyvä minulle ja lapsilleni. Olen kokenut avioeroelämää lapsuuden kodissa ollessani tarpeeksi iso näkemään molempien vanhempien virheet, vaikkakin jälkeen päin syy ei ollut vaimossa eikä miehessä vaan kumpikin katsoo tahollaan olleensa syytön...
Elämässä täytyy ottaa huomioon muutkin kuin vain oma minä,minä ja minä. Lapset ovat kuitenkin yhteisiä ei mitään pelinappuloita.
Miksi muuten usein miehet löytävät eron jälkeen uuden puolison suht pian ja elävät tämän kanssa sitten vuosikymmeniä? Kuinka miehen alkohooliongelmat yms. voivat kadota sormea napsauttamalla sen jälkeen, kun ex-akka jää "seläntaakse".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole mikään sankruuden arvoinen juttu, mielestäni, koska jokainen joka seksiä harrastaa tietää mitä siitä voi seurata > LAPSI!
Suomessa ei ole kenenkään pakko tehdä lapsia enempää kuin rahat, hermot ja aika riittää. Aikuisten on kannettava vastuu valinnoistaan. Ero on aina oma ratkaisu ja päätös, mutta esim. puolison kuolema ei, tämäkin on syytä ottaa huomioon lapsia väsätessä ettei meistä kukaan ole ikuinen.
Tänä päivänä hakemalla haetaan aiheita sankaruuteen.
Sen verran tähän kyllä vielä puuttuisin, että läheskään aina ero ei ole edes oma päätös. Joskus se toinen päättää itsen puolesta.
Minä toivoin vanhempieni niin pienestä kuin muistan siihen asti kun muutin kotoa. Sittemmin olen luopunut toivosta. Välillä hetken asuivatkin erillään mutta eihän se kestänyt. Kun kaksi ihmistä vain polkee toisiaan alaspäin ja mollaa ja rääkkää ja toinen juo, niin ero olisi ollut ja olisi edelleen paljon parempi vaihtoehto - myös ja ennenkaikkea lapsen kannalta. Olisi saanut elää rauhassa ilman jatkuvia riitoja. Ja vastaavia ja pahempia ydinperheidyllejä on tämä maa pullollaan.
Noi negatiiviset saivartelijat saa jäädä omaan arvoonsa. Äitini oli yh ja me ollaan siskojen kanssa kunnollisia ja fiksuja ihmisiä :)
Minäkin kunnoitan kovasti yh-äitejä (olen itsekin joskus ollut moinen hetken), mutta oikeasti on sanottava, että vcaikka se yh:n arki ei aina varmasti herkkua ole, niin moni yh voi varmasti allekirjoittaa sen, että mikään ei ole niin energiaa vievää kuin huono parisuhde.
Miltä susta olis tänään tuntunut, jos miehesi olis vaikka ollut kännissä kuin käki?
Eli just tuo, kun ei tartte kestää huonoa suhdetta, jää voimia niin paljon muuhun. Ja on aivan upeaa olla oman elämänsä rouva :)
Tietysti yksinolossa on huonotkin puolensa, niitä on turhaa kerrata. Mutta ainakin minä olen kahden pienen lapseni kanssa onnellisempi itsekseni kuin koskaan elämässäni :)
-eräs onnellinen, parisuhteessa joskus kitunut-
usein ajattelen että mitenköhän yh:t handlaa nämä ja nämä tilanteet kun itselläkin joskus niin vaikeaa vaikka toinen jakamassa hommaa?
ei tietenkään lasta eikä ketään saa lyödä, mutta teit teoille lopun. Voin kertoa, ihan mielettömästi naiset ( ja miehetkin ) alistuvat väkivaltaan ja siinä ei lapsista voi kasvaa ihan normaaleja.