Tyhmä, tyhmempi, Pete Parkkonen
http://www.iltalehti.fi/popstars/200906249817920_ps.shtml
Uudet biisit varastettiin
Keskiviikko 24.6.2009 klo 10.51
- Sinne menivät kaikki biisit, joiden tekemistä olin kerinnyt aloitella, Pete harmittelee.
Idols-tähti Pete Parkkosen uudet, keskeneräiset kappaleet varastettiin juhannuksen aatonaattona. Laulut olivat kannettavassa tietokoneessa, jonka laulaja oli jättänyt autoonsa RMJ-festivaalien leirintäalueella Porissa.
- Sinne menivät kaikki biisit, joiden tekemistä olin kerinnyt aloitella. Kyllä minä niistä jotakin muistan, mutta en kaikkea, Pete harmittelee.
Koneen mukana katosi myös kalenteri, johon Pete oli merkinnyt tulevat menonsa. Lisäksi kovalevyllä oli muun muassa valokuvia. Tietokoneen ohella autosta hävisi navigointilaite ja viisi ystäville tarkoitettua pääsylippua.
Pete kyselee nyt yleisöltä, näkikö kukaan murtautujia hänen mustan Fordinsa liepeillä aatonaattona iltayhdeksän ja puolenyön välillä.
Hän lupaa palkkion vihjeestä, joka johtaa tietokoneen löytymiseen. Applen alumiinikantinen MacBook on helppo tunnistaa, koska sen kulmissa on paljon kolhuja. Kannen logon viereen on liimattu omenatarra. Kun koneen käynnistää, laulaja on merkitty sen käyttäjäksi.
Pete epäilee, että varkaat olivat ammattilaisia. Autossa ei ollut lainkaan murtojälkiä, vain toinen etuikkuna oli auki muutaman senttimetrin.
- Nyt täytyy vain ajatella positiivisesti, että kukaan ei sentään kuollut tai loukkaantunut. Kyllä tästä selvitään, vaikka konetta ei löytyisi.
Kommentit (4)
Sen paskan huudattaminen radiossa ainakin vähän viivästyy!
Sen paskan huudattaminen radiossa ainakin vähän viivästyy!
Miten kukaan voi jättää festarialueelle tuollaista tavaraa ikään kuin tarjottimelle aseteltuna.