Nuoret vaikuttavat jopa auton ostoon perheissä! Huh-huh... Iltalehti tänään
Nuoret ohjailevat vahvasti vanhempiensa ostoksia. Vanhemmat vinguttavat luottokorttiaan vuosittain ainakin 400 miljoonan euron edestä. MTV:n tutkimuksen mukaan nuorten sana painaa arkiostoksissa, sekä muun muassa kännykkäkaupoilla ja elektroniikkaa ostaessa.
Nuoret sanelevat kaupassa mitä makeisia, virvokkeita tai hygieniatarvikkeita vanhemmat ostavat. Lähes kolmasosa vanhemmista uskookin, että nuoret tietävät enemmän esimerkiksi kodinelektroniikasta.
Suuremmissa kaupoissa, kuten autoa ostaessa nuorten mielipiteet vaikuttavat rahallisesti eniten. Vanhemmat eivät tosin tätä myönnä. Tutkimuksen mukaan joka kymmenes auto on ostettu nuoren mielipidettä kuunnellen. Tämä tarkoittaa sadan miljoonan euron ostosäätöksiä vuosittain.
Tutkimukseen osallistui 600 nuorta ja 400 vanhempaa. Sama tutkimus tehtiin myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kommentit (14)
valkkaamassa autoon väriä.
Kyllä myös meillä kuunnellaan ruokaehdotukset, vaatemielipiteet jne.
Lapset nyt 6-8-14
kyllä meillä jo 7- ja 10-vuotiaat on mukana päättämässä esim. viikonloppuisin että mitä tehdään ruoaksi. Jokainen voi sanoa omia ehdotuksiaan ja niistä sitten yhdessä valitaan sellainen, joka on kaikille mieluisa. Kyllä mä ymmärrän että joku teini-ikäinen voi jo sanoa mielipiteitään jostain autosta tai matkasta, ja vanhemmat kuuntelee sitä.
Jos omaa perhettäni mietin, ja edessä olisi ollut vaikka uuden telkkarin tai tietokoneen hankinta, niin aika varmasti isäni olisi kysynyt veljeltäni mitä ostaa. Veljeni oli/on aina ollut hurjan kiinnostunut em. asioista ja tietää niistä "kaiken". Samoin äitini olisi voinut luottaa mun valintoihin esim. kosmetiikan suhteen. Tulevaisuudessa minäkin ihan mielelläni käytän hyväkseni lasteni mahdollista perehtyneisyyttä johonkin asiaan, kuin lähden nollatasolta perehtymään johonkin dvd-soittimien ominaisuuksiin ja hinta-laatusuhteisiin..
Kyllä omat lapseni (13 v ja 5 v) sanovat minne haluaisivat lähteä lomamatkalle ja aika usein lähdemme sinne. Auton ostin vanhimman poikani kanssa. Hän päätti mitkä lisävarusteet olisivat kivoja, Ruuat päätämme yhdessä, poikani ostaa omat vaatteensa ja harrastusvälineensä, en niihin puutu, maksan kylläkin.
Ipodi ja läppärin poikani valitisi itse, miksi niihin valintoihin olisin puuttunut, pojallehan nuo tulivat.
Ap, miten teillä asioita päätetään ? Perhee pää päättää eikä muilla ole sananvaltaa ???
pitää olla auto, johon kaikki mahtuu ;)
on tykästynyt nykyiseen autoomme eikä halua meidän vaihtavan sitä uudempaan.
Fiksu tyttö kun estää meitä tuhlaamasta rahojamme turhuuteen, sillä nykyinen autokin on meille aivan sopiva eikä edes kovin vanha.
Kyllä mä ainakin jo parikymmentä vuotta sitten sain olla mukana päättämässä perheemme auton väriä ja veli teknisiä ominaisuuksia. Mä olen itse asiassa aikoinaan pääosin tehnyt lapsuudenkodin pintamateriaalivalinnatkin, koska äitiä ei sellainen miettiminen juuri kiinnostanut, ja oli sitä mieltä, että mulla on parempi maku.
perhe on perhe, jossa kaikki on tasa-arvoisia ja kaikki voi sanoa mielipiteensä
Mutta....kyllä minä päätän ihan itse, siis myös ilman mieheni mielipidettä, sen millaisen auton ostan. Minä sen maksan ja sillä ajan.
Samaisesta tutkimuksesta tuli myös radiossa ja siellä kerrottiin, että äiti-tytär -suhde on usein sellainen, että äiti pitää tytärtään kaverina ja sparraajana.
En tiedä, olenko sitten vanhanaikainen mutta mielestäni on asioita, jotka aikuiset päättävät. Tämä nykyajan ilmiö, että vanhemmat ja lapset ovat kavereita/ystäviä ja lapset päättävät tuntuu aika omituiselta. Ei mikään ihme, että lasten turvattomuus ja henkinen pahoinvointi kasvaa, kun heidät pistetään päättämään aikuisten päätöksistä ja kuuntelevat vanhempiensa suruja ja murheita.
Onhan se tietysti "kiva vanhempi" kun lapset sanelevat elämän mutta vanhemmuus nyt vain on muutakin. Kuten eräs psykologi sanoi, niin vanhemmuuteen kuuluu valitettavasti myös ikävien päätösten teko = vastoin lapsen tahtoa toimiminen.
Eräässä tutkimuksessa kävi ilmi, että kun lapsi kinuaa oikein kovasti jotain, niin salaa hän toivoo vanhempien vastaavan kieltävästi, jotta näkisi vanhempien välittävän. Osaa asioista siis kinutaan vain sen takia, että testataan vanhempien välittämistä.
Vanhempien on oltava lasten tukena eikä päinvastoin.
perhe on perhe, jossa kaikki on tasa-arvoisia ja kaikki voi sanoa mielipiteensä
Lapsia saa lyödä ja päiväkirjojen, sähköpostien ja tekstarien lukeminen on lähestulkoon vanhempien velvollisuus!
Et ole lapsesi ystävä ? Huh, toi on sairasta. Sinä siis luulet että äiti kertoo tyttärelleen jokaisen murheen. Jos äiti on tyttärensä kanssa ystävä ei tarkoita sitä että jokainen menkkakipu kerrotaan ja itketään yhdessä kun poikaystävä tai miesystävä jätti. Äiti pystyy olemaan lapselleen ystävä niin että kuuntelee lapsensä murheita ja yrittää ymmärtää muutenkin kuin äiti-olomuodossa.
Sulle se taitaa olla vierasta...säälittävää.
On myös paljon vanhempia jotka puuttuvat aikuisten täysi-ikäisten lastensa auton osto puuhiin. Yksikin poika (23-vuotias) oli jo tehnyt kaupat autosta. Työpaikka oli, luottotiedot kunnossa ja rahoitus onnistui. Pojan äiti soitti seuraavana päivänä ja vaati kaupan purkua! Poika oli todella nolona, kauppaa ei purettu ja pojasta ja sen äidistä ei ole sen jälkeen kuulunut mitään, joten kai se sai autonsa pitää.
Todella outoa ja lapselle hyvin kiusallista.
Miksi nuoret eivät saisi vaikuttaa perheen yhteisiin hankintoihin kuteen autoon ja kotiin? Heilläkö ei ole mitään sananvaltaa siihen millaisessa ympäristössä elävät?
Auto merkitsee nuorelle paljon. Meidän teini haluaa kyllä joka päivä kyydityksen kouluun, mutta hänet pitää jättää kauemmas, ei koulun pihaan, koska hän häpeää autoamme. Jos olisi rahaa ottaisimme toki hänen mielipiteensä huomioon, mutta meidän omammekaan ei tässä paina, vaan ainoastaan rahatilanne (7 hengen auto maksoi 800 e, joten voitte arvata millainen on ;) )