Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"VÄLITÄMPÄS!" - Lapsen yksinäisyydestä
18.06.2009 |
Asumme omakotialueella pienessä kaupungissa. Olemme asuneet tässä muutaman vuoden.
Naapurustossa asuu saman ikäisiä lapsia kuin omani, he ovat keskenään kavereita. Omani yritti tutustua heihin mutta jostain syystä nämä lapset eivät huolineet sitten omaa lastani joukkoonsa.
Tänään taas naapuruston lapset leikkivät tuolla "yleisellä alueella" fillareillaan ja omani meni mukaan. Naapurin lapset jatkoivat toimintaansa ja olivat kuin meidän lasta ei olisi olemassakaan.
Oma otti sitten myös leikkivälineen, meni mukaan edelleen.
Pienen hetken päästä omani tuli sisään kotiin pettäyneenä. Naapurin lapset olivat lähteneet yhden lapsen pihalle (aidattu piha) sanomatta hänelle mitään.
Eivät siis pyytäneet mukaan. Menivät, jotta pääsisivät eroon, koska eivät halunneet olla meidän lapsen kanssa? ja koska olivat yleisellä julkisella alueella, ei siinä voi sanoa: mene pois. menivät itse siis.
Halasin lasta, sanoin: "älä välitä".
Lapsi vastasi: "VÄLITÄMPÄS!"
Niinpä niin.
Tottakai hän "Välittää", ei voi olla välittämättä siitä, että hänet jätetään yksin. Että hän leikkii ja touhuaa täällä pihalla, yksin, ja aidan takana naapurin lapset leikkii keskenään, eivätkä huoli tätä yhtä joukkoonsa.
Viime vuonna he leikkivät hetken kesälomalla mutta sitten jostain syystä eivät enää huolineetkaan meidän lasta joukkoonsa, ja minusta siinä ei ollut mitään kiusaamisjuttua tms.,
ja sitä edellisenä vuonna omani yritti myös tutustua naapurin lapsiin, laihoin tuloksin.
En keksi muuta syytä kuin sen, että näiden lasten vanhemmat ovAT kieltäneet lapsiaan leikkimästä meidän lapsen kanssa koska pitävät minua psyykkisesti sairaana tms.
meillä on ollut tosi rankkaa aikaa tässä pidemmän aikaa, ja varmasti on riidat kuuluneet pitkin tienoota
Yksi raskas tekijä täällä on ollut nimenomaan tuon lapsen yksinäisyys. Se on helpottunut tai sitten hän on tottunut siihen. Mutta alkuun se oli raskasta, kun eivät huolineet joukkoon, kun oli aivan yksin eikä mistään löytynyt kavereita. Lapsi on sitten kiukutellut ja huutanut ja parkunut ja ollut tosi hankala. Meillä on ollut muitakin rasitteita, ja tuo on sitten tuonut lisäkuormaa.
Kirjottelen tämän nyt oikeastaan sillä ajatuksella, että kun kaikki ainaa sanoo, että jos se toisen lapsi on yksin, että menkää rohkeasti ja kysykää vaikkapa, että "ootsa mun kaa" tms.,
- että toisinaan se lopputulos voi olla todellakin tämä, kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden perään
Kirjoitan myös siksi, että kun aina myös sanotaan tuo "älä välitä". Kyllä lapsi välittää. Niin välittäisimme me aikuisetkin, jos joutuisimme olemaan aivan yksin. Aivan yksin, eikä kukaan edes puhuisi mitään. Että kun yrittää kovasti, on itse kiva ja iloinen, menee joukkoon ja juttelee, alkaa leikkiä mukana, ne kaverit vaan katoaa ympäriltä. Humps, eikä ketään ole missään, on aivan yksin.
ja sitten siitä ei pitäisi välittää, sitten pitäisi aina vaan uudelleen ja uudelleen olla rohkea ja hakeutua toisten lasten joukkoon - ja tulla torjutuksi.
Olen ihan valmis muuttamaan pois täältä paikkakunnalta. Jo pelkästään tuon takia. No, se edellyttäisi eroa, koska mies ei suostu muuttamaan - se kun edellyttäisi tämän uuden talon myyntiä.. eikä ole ihan helppo juttu varsinkaan tänä aikana..
Mietin, miten sitten kun hän menee kouluun. - kulkee matkat yksin, saa siellä kavereita joistakuista, mutta on pääsääntöisesti kotona kaiken aikaa yksin, kun kukaan ei suostu olemaan kaverina.
Kommentit (3)
Eipä tähän voi koasti muuta sanoa kuin, että toivottavasti tilanne paranee.
Tuli mieleen (en tiedä onko ihan älytön idea vai onko ässä jopa jotain perää), että jos lapsesi tai sinä kysyisitte naapurustobn lapsilta, miksi nämä eivät ota lastasi leikkeihinsä mukaan. Toisaalta varmaan olisi parempi jos kysyjä olisit sinä, ettei lapsesi pahastuisi mahdollisesta epäystävällisestä vastauksesta. Vastauksen pohjalta sitten voisi miettiä jatkoa.
Olette ilmeisesti keskustelleet miehesi kanssa muutostakin? Mietin kuitenkin että mahtaisiko se muuttaa tilannetta, jos teillä on keskenäisiä jonkin sortin ongelmia. Ongelmathan kuitenkin seuraisivat perässä. Eri asia tietysti, jos ongelmat ovat niin suuria, että ero on edessä. Toivottavasti näin nyt ei kuitenkaan ole.
Kouluunmenon uskoiin viimeistään helpottavan tilannetta, sillä silloin lapsenne löytäisi koulusta uusia ystäviä, ja jopa madollisesti samalla luokalla olevat naapuruston lapsoset huomaisivat, että lapsenne onkin ihan normaali ihminen ja mukava leikkikaveri.
Valitettavasti en osaa muuta lohduttavaa juuri sanoa.. Voimia kuitenkin teille ja toivotaan sydäntemme pohjasta, ttä asiat kääntyvät parhain päin ja mahdollisimman nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellani on harrastuksia ja kerhoja, hän on ollut päiväkodissa - nyt pidetään kesälomaa - ja jatkaa syksyllä esikoulussa.
Päiväkodissa hän oli ihan pidetty lapsi, kiltti, joka ei rikkonut toisten leikkejä. Kotiin asti sieltä ei kavereita ole löytynyt, jäivät siis päiväkotiin.
Esikoulu tuo varmasti mukanaan kavereita, mutta pelkään, etteivät ne "yllä" tänne kotiin asti, eli jäävät sinne esikoulumaailmaan ja sitten myöhemmin koulumaailmaan.
naapurissa on tosiaan samaa ikäluokkaa olevia lapsia, kenties naapurin lapsi tulee aikanaan jopa samalle luokalle!?!
Meillä miehen kanssa on kyllä ongelmia (siis ei ollut tässä mittakaavassa kun muutimme tänne, ne tulivat pikkuhiljaa) ja mietin juuri: olisi helppo ajatella, että me yhdessä perheenä ja pariskuntana kestämme ja selviämme ongelmistamme; pääasia että lapsi viihtyy, on onnellinen; että lapsella on kavereita, kaikki hyvin. Se on semmoinen asia, joka auttaa jaksamaan valtavan paljon. Kun lapsi hymyilee, on iloinen, kun hänellä on kavereita..
Mutta kun ei edes tätä..
Lapsen yksinäisyys ja naapuruston hykiminen ei siis johdu meidän ongelmistamme, vaan ensin oli kaikki hyvin, vain lapsi yksinäinen. Nyt on kaikki pielessä ja lapsi edelleen yksinäinen.
Tämän pienen kaupungin lapsiin lapsemme ilmeisesti suhtautuu varauksella. Ehkä. En tiedä. Torjuu siis.
Koskapa aina kun olemme pienelläkin reissulla jossain muualla, toisella paikkakunnalla, tämä arka ja vetäytyvä ja ujo ja "hidas" lapsi saa nykyään hetipian leikkikaverin ja saa aikaan tosi kovin leikin jonkun tuntemattoman lapsen kanssa.
Miksi ihmeessä häntä ei huolita joukkoon täällä, tässä pienessä kaupungissa, jonne muutimme jokunen aika sitten?? Hän yrittää kyllä itse, tänäänkin, ja tuli rumasti torjutuksi.
Illalla nukkumaan mennessä lapsi alkoi parkua unilelunsa perään aivan lohduttomasti. Ei hän yleensä sellaista parkua pidä moisen puuttumisesta, mutta tänä iltana se olikin yllättäen niin kovin tärkeä asia.
Tajusin vasta myöhemmin että hän parkui pahaa oloaan, sitä että hänet jätettiin yksin, torjuttiin.
Ei, en minä voi jututtaa näitä lapsia. He karkaavat alta jos lähestyn heitä. Yritin jututtaa heitä viime kesänä kun olivat meidän pihalla leikkimässä. En oikein saanut heihin kontaktia, siis sellaista että jutellaan vaan. Kun piti kieltää ja rajata, koska kaikki ei kuitenkaan ole sallittua eikä kiusaaminen varsinkaan (tulivat siis meidän pihalle ja itkettivät omaa lastamme, veivät lelut).. ilmeisesti se oli sitten väärin?
Nämä naapurin lapset ovat ns. parempien ja hyvien perheiden lapsia, nätisti puettuja, vanhemmat vakavaraisia, hyvissä asemissa, arvostettuja ja pidettyjä ihmisiä tässä pitäjässä..
Alue: Aihe vapaa
leikkipuistoista, harrastuksista, ihan mistä vain. Olisi tärkeää saada lapsen itsetunto kaverina ja "leikkijänä" ylös. Vanhemmistahan tuo on paljolti kiinni, koska meidän asuinalueella ei tuollaista hyväksyttäisi. Tsemppiä kovasti!