Vauvalehdessä täyttä soopaa kiintymyssuhteesta

ihmisiin. Se, että lapsi vierastaa, kertoo juuri siitä että lapsi on kiintynyt pariin lähimpään ihmiseen. Sellainen lapsi, joka on elänyt vauvasta saakka lastenkodissa, menee kaikkien syliin. Mutta lapsissa on tietenkin eroja. Toiset ovat rohkeampia kuin toiset. Yleensä ottaen vierastaminen on kuitenkin hyvä merkki siitä, että on saanut sitä vanhempien turvallista syliä.

teillä varmaan on ihan normaalit sosiaaliset lapset mutta joskus laiminlyönnit ja hylkäämiset oireilee niin että lapsista tulee rajattomia ja aivan ylituttavallisia, hakevat turvaa ja hyväksyntää vierailta tekemättä eroa tutun ja vieraan välille.

toisissa useimmat lapset vierastavat ja toisissa luottavat kaikkiin ja kolmansissa luottavat vain tuntemiinsa ihmisiin. Tästä keskimääräisestä kehitysvaihekulusta poikkeavilla voidaan epäillä jotain kiintymyssuhteen häiriötä - tai niin kuin vaikka meillä, aspergerin oireyhtymää, kun lapsi vierasti väärässä ikävaiheessa...



Mutta olennaista onsiis vaiheiden läpikäyminen oikeaan aikaan ja oikeassa vaiheessa. Siitä, vierastaako vai ei, ei voilä sinänsä voi sanoa mitään, jos ei tiedä, minkä ikäinen lapsi on.

Tuo ylituttavallisuus riippuu varmaan kulttuurista.Suomessa vieraille puhuvat ihmiset tulkitaan humalaisiksi tai mielenterveyspotilaiksi (vähän kärjistäen), monissa muissa kulttuureissa suomalaisia pidetään epänormaalin sulkeutuneina. Mitkä sitten on terveet rajat suhteessa vieraisiin ihmisiin?

teillä varmaan on ihan normaalit sosiaaliset lapset mutta joskus laiminlyönnit ja hylkäämiset oireilee niin että lapsista tulee rajattomia ja aivan ylituttavallisia, hakevat turvaa ja hyväksyntää vierailta tekemättä eroa tutun ja vieraan välille.

ja riippuu paljolti lapsen iästä. teen työtä lasten parissa, ja meille lasten psykiatri luennoi, ettei ole normaalia,jos 2-3 vuotias lapsi lähtee reippain mielin vieraan tädin matkaan (esim terapiatilanteessa). tarkoitti siis ensimmäistä tapaamista. tällöin lapsi on jo joutunut kompensoimaan oman turvattomuutensa ylireippaudella, kun kiintymyssuhde on mennyt pieleen omien vanhempien kanssa, ja lapsi on turvaton. tuttuus tuo tietysti omanlaisensa turvan, ja lapsen iän karttuessa tilanne muuttuu. olen verrannut sisareni 2,5v tytärtä ja ystäväni samanikäistä tytärtä, sisareni lapsi vierastaa minua kummitätiään joka kerta, ja ystäväni lapsi tuli ensi näkemällä syliini istumaan. ystäväni lapset hoitaa isovanhemmat, äiti ei jaksa ja isä aina töissä. sisareni tekee osa-aikatyötä ja tytär 6h päivässä hoidossa päiväkodissa. toki tempperamenttieroakin on, mutta suuri ero kiintymyssuhteessa (ystäväni ei mm saa nukkumaan lastaan itse, isoäiti pitää olla paikalla).

Voisiko vanhemman käytös tilanteessa vaikuttaa? Eli jos vanhempi on hermostunut tilanteesta, se tarttuu lapseen, mutta jos vanhempi on rento niin lapsi ajattelee että tilanne on ok ja terapeutin mukaan voi mennä huoletta. Tuosta kaverin lapsesta, eikö se sitten ole turvallisesti kiintynyt niihin isovanhempiin?

ja riippuu paljolti lapsen iästä. teen työtä lasten parissa, ja meille lasten psykiatri luennoi, ettei ole normaalia,jos 2-3 vuotias lapsi lähtee reippain mielin vieraan tädin matkaan (esim terapiatilanteessa). tarkoitti siis ensimmäistä tapaamista. tällöin lapsi on jo joutunut kompensoimaan oman turvattomuutensa ylireippaudella, kun kiintymyssuhde on mennyt pieleen omien vanhempien kanssa, ja lapsi on turvaton. tuttuus tuo tietysti omanlaisensa turvan, ja lapsen iän karttuessa tilanne muuttuu. olen verrannut sisareni 2,5v tytärtä ja ystäväni samanikäistä tytärtä, sisareni lapsi vierastaa minua kummitätiään joka kerta, ja ystäväni lapsi tuli ensi näkemällä syliini istumaan. ystäväni lapset hoitaa isovanhemmat, äiti ei jaksa ja isä aina töissä. sisareni tekee osa-aikatyötä ja tytär 6h päivässä hoidossa päiväkodissa. toki tempperamenttieroakin on, mutta suuri ero kiintymyssuhteessa (ystäväni ei mm saa nukkumaan lastaan itse, isoäiti pitää olla paikalla).

ja riippuu paljolti lapsen iästä. teen työtä lasten parissa, ja meille lasten psykiatri luennoi, ettei ole normaalia,jos 2-3 vuotias lapsi lähtee reippain mielin vieraan tädin matkaan (esim terapiatilanteessa). tarkoitti siis ensimmäistä tapaamista. tällöin lapsi on jo joutunut kompensoimaan oman turvattomuutensa ylireippaudella, kun kiintymyssuhde on mennyt pieleen omien vanhempien kanssa, ja lapsi on turvaton. tuttuus tuo tietysti omanlaisensa turvan, ja lapsen iän karttuessa tilanne muuttuu. olen verrannut sisareni 2,5v tytärtä ja ystäväni samanikäistä tytärtä, sisareni lapsi vierastaa minua kummitätiään joka kerta, ja ystäväni lapsi tuli ensi näkemällä syliini istumaan. ystäväni lapset hoitaa isovanhemmat, äiti ei jaksa ja isä aina töissä. sisareni tekee osa-aikatyötä ja tytär 6h päivässä hoidossa päiväkodissa. toki tempperamenttieroakin on, mutta suuri ero kiintymyssuhteessa (ystäväni ei mm saa nukkumaan lastaan itse, isoäiti pitää olla paikalla).

mutta näin av-suodattimen läpi tuo kuulostaa todella loukkaavalta. Kaksi lastamme jotka on kasvatettu molemmat yhtäläisellä rakkauden määrällä, loputtomalla sylittelyllä, perhepedillä ja pitkällä imetyksellä ovat keskenään täysin erilaisia.



Toinen oli hyvin rohkea pienestä pitäen ja tosiaan kiipesi vieraidenkin syliin heti kun oli riittävän iso osatakseen kiivetä. Toinen taas ujo ja hitaasti lämpenevä, edes muut sukulaiset kuin mieheni ja minä eivät sille kelvanneet.



Uskomatonta asiantuntemuksen puutetta ja vastuutonta, sokeaa syyllistämistä jos todellakin leimataan keskimääräistä rohkeammat lapset rakkautta vaille jääneiksi.

kyse on varmaan Ainsworthin tutkimuksesta, johon myös mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen viittaa

Kyllä sama ilmiö on havaittavissa ulkomaillakin, "sosiaalisemmissa" kulttuureissa. Ei ole siitä kyse ettei lapsi saisi puhua vieraille vaan tavasta jolla hakee turvaa ja miten tekee eron vieraiden ja tuttujen välille.

Tuo ylituttavallisuus riippuu varmaan kulttuurista.Suomessa vieraille puhuvat ihmiset tulkitaan humalaisiksi tai mielenterveyspotilaiksi (vähän kärjistäen), monissa muissa kulttuureissa suomalaisia pidetään epänormaalin sulkeutuneina. Mitkä sitten on terveet rajat suhteessa vieraisiin ihmisiin?

teillä varmaan on ihan normaalit sosiaaliset lapset mutta joskus laiminlyönnit ja hylkäämiset oireilee niin että lapsista tulee rajattomia ja aivan ylituttavallisia, hakevat turvaa ja hyväksyntää vierailta tekemättä eroa tutun ja vieraan välille.

Tuo on tosi loukkaavaa rohkeiden lasten vanhempia kohtaan.



Varmasti laiminlyönti aiheuttaa sitä ettei lapsi ole kiintynyt vanhempiinsa eikä preferoi niitä, mutta tavallisempi selitys on kuitenkin se että lapsilla on erilaisia persoonallisuuksia ja osa on pelokkaampia, osa reippaampia.

Vierasti kunnolla ekan kerran reilun vuoden iässä, sitten sekin laantui ujoon katseeseen (jonka jälkeen vieras on ok). Lapsemme on ollut aina kotihoidossa, me vanhemmat olemme vuorotellen häntä hoitaneet. Välimme ovat hyvät, joka päivä teemme yhdessä jotain perheenä, meillä on oikeasti hauskaa ja kaikki hymyilemme paljon. Ainoat aikuiset joiden seuraan lapsi on koskaan jäänyt, ovat olleet tuttu turvallinen hoitaja sekä lapsen mummo. Jos joku tulisi väittämään että jotain on pielessä kun lapsi ei vierasta kuin korkeintaan sillä katseella, kuolisin nauruun..! Miksi hän pelkäisi vieraita ihmisiä kun kaikki perheen ulkopuoliset ovat olleet hänelle vain ystävällisiä?

Lapsi on aina tullut syliin jos on jotain pelännyt, samoin itkee "äiti" tai "isi"...huono kiintymyssuhdeko?

Jaa, 70-luvulla Amerikassa tehdyt tutkimukset tuskin edustavat tuoreinta tieteellistä tietoa. Ainsworthin menetelmää on kritisoitu paljon, koska hän arvioi lasten kiintymystä ns. vierastilanteessa, jossa äiti jättää lapsen vieraan seuraan. Esim. kirjassa Social development (Schaffer, 1996) referoidaan kiintymysteorian kritiikkiä. Kiintymystyyppien jakaumat vaihtelevat kulttuurin mukaan paljon. Toiseksi ei voida osoittaa, ettei koe mittaa temperamenttityyppiä kiintymyksen sijaan. Kolmanneksi se voi heijastaa lapsen kokemuksia. Koko ajan äidin kanssa oleva lapsi hätääntyy vieraan seuraan jäämisestä, koska se on poikkeuksellista, siihen tottunut lapsi taas ei.

Sinkkonen on muuten psykoanalyyttisen koulukunnan edustaja (eli sitä Freudiin pohjautuvaa ajattelua joka suomalaisten kliinisten psykologian joukossa on aika hallitsevaa), eli muillakin tavoilla ajattelevia tutkijoita löytyy.

Ap

kyse on varmaan Ainsworthin tutkimuksesta, johon myös mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen viittaa

esimerkiksi kulttuuriin ja lapsen persoonallisuuteen. Luulin minäkin kasvattaneeni heikosti kiintyneen lapsen kun ei päiväkotiin mennessään itkenytkään. Onneksi tohtorit psykologian luennoilla sanoivat, ettei yksi tutkimustulos, eikä vielä kaksikaan ole kuitenkaan NIIN yleistettäviä.



Että älkää huolestuko rohkeista lapsistanne, kaikki eivät koskaan vierasta. Mutta on Vauva-lehden toimitukselta väärin julkaista suhteellisen vaikutusvaltaisessa (suhteessa äiteihin ja kasvatukseen) mediassa artikkeli, jossa lähdettä ei ilmeisesti kerrota. Monet kun uskovat kaiken mitä lehdissä kerrotaan..



Ja en ole itse lukenut ko. artikkelia, pitää kipaista kirjastoon.

Ei tuo titteli takaa mitään ymmärrystä asiasta. Ei siitä montaa vuosikymmentä ole kun homot luokiteltiin mielisairaiksi ja autismin uskottiin johtuvan tunnekylmästä äidistä.

Tuo ylituttavallisuus riippuu varmaan kulttuurista.

lapsen kehitykseen kuuluu vaihe, jolloin hän alkaa erottaa vieraat lähimmistä hoitajistaan, ja tällöin siihen "normaaliin" kiintymyssuhteen kehitykseen kuuluu, ettei kuka tahansa kelpaa lapsen hoitajaksi.

Ymmärrättekö eron, että kun yksi kiintymyssuhde on ylitse muiden, jolloin lapsi ei halua välttämättä olla muiden sylissä tai lähellä siinä vaiheessa, kun on itse vielä epävarma ja pieni lapsi? Silloin lapsi kaipaa paljon turvaa, ja se turvapaikka on sen luona joka tarjoaa turvallisuuden.

että joutuu vieraiden aikuisten hoitoon, eroon vanhemmistaan, mutta rauhoittuu kohtuullisella vaivalla. Turvaton tai takertuva lapsi ei joko reagoi ihmisen vaihtumiseen ollenkaan, tai sitten ei rauhoitu ollenkaan.



Temperamenttierot vaikuttavat varmasti siihen, miten näkyvästi lapsi reagoi aikuisen vaihtumiseen. Avoin ja sosiaalinen lapsi ei välttämättä reagoi kovin voimakkaasti, ja voi olla, ettei vierastamista hirveästi huomaa, vaikka sitäkin olisi. Ja sitten taas ujompi lapsi voi vaatia pitkänkin rauhoitteluajan, ilman, että suhteessa vanhempiin olisi mitään häikkää.

Jos psykiatrian ammattilaisten mielestä rohkeilla lapsilla on jotain pielessä, niin entäs ne äidissä roikkuvat? Tuntuu olevan paljon lapsia, jotka eivät päästä äitiään edes vessaan, eikä hoitajaksi kelpaa edes oma isä. Äiti ei sitten vuosikausiin poistu lapsen luota minnekään. Onko tällainen sitten ihan normaalia eikä mitenkään huolestuttavaa?

TOttahan on, että turvattomille lapsille käy kenen tahansa syli! Mutta mä ymmärsin näin, että ap on silloin itse paikalla kun lapsi kiipeää vieraiden syliin!



Tämähän on siis ihan normaalia! Ja lapsi on silloin minun mielestäni ihan turvallisesti kiintynyt!





Eri asia on tietenkin sitten jos äiti lähtee pois ja lasta ei hetkauta ollenkaan!

Jos psykiatrian ammattilaisten mielestä rohkeilla lapsilla on jotain pielessä, niin entäs ne äidissä roikkuvat? Tuntuu olevan paljon lapsia, jotka eivät päästä äitiään edes vessaan, eikä hoitajaksi kelpaa edes oma isä. Äiti ei sitten vuosikausiin poistu lapsen luota minnekään. Onko tällainen sitten ihan normaalia eikä mitenkään huolestuttavaa?

NORMAALIA...