Oletko sinä samanlainen äiti kaikille lapsillesi?
Voiko kaikille perheen lapsille oikeasti olla tasapuolinen? Jos esimerkiksi Ville-Petteri on sotkuinen, huolimaton ja meluisa ja Niina-Anniina on hiljainen, huolellinen ja empaattinen, niin kuinkas näitä esimerkiksi komennetaan tasapuolisesti? Pakostahan sitä aina on Ville-Petterille sanomassa, että siivoa jälkesi ja ole vähän hiljempaa. Eikö?
Meillä on isossa uusperheessä yksi lapsi, joka on aina hampaissani. Toki se on myös omaa syytäni, mutta minusta kaikkia lapsia ei vain voi kohdella samoin.
Kirjoitin tästä jo toisella otsikolla, mutta sitä ei kukaan näytä edes avaavan. :)
Kommentit (5)
jos tämä elokuussa syntyvä onkin DOWN tai vammautuu synnytyksessä niin että se vaikuttaa pahasti kehitykseen
toinen on pienempi ja rauhallisempi, 1v3kk vanhempi on taas raju "poikatyttö" joka on kokoajan tekemässä tuhmuuksia.
Toinen poikani on kovakalloinen, toinen herkkä. Ensimmäiselle olen tiukempi.
Valitettavasti huomaan olevani hänelle tiukempi kautta linjan. Esim. vaadin häneltä paljon enemmän siisteyttä summuuta. Vaikka oikeasti häneltä pitäisi vain vaatia hyvää käytöstä.
toiselle olen suht hyvä äiti, toisen tapoin ennen syntymäänsä. eli abortin tein ja sitä kadun ikuisesti. :(