Miksi tunteettomasta käytöksestä aina palkitaan? Onko siinä jotain hienoa?

Olen huomannut että elämässä riittää kun toimii kaikessa sen hetken yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan. Tunteitaan ei kannata kuunnella, vaan kannattaa feikata mahdollisimman paljon. Miksi on näin? Mitään negatiivisia mielipiteitä ei kannata ilmaista, paitsi yleisesti tuomittavista asioista. Mikään ei saisi olla epävarmaa, vaan kaikki pitää tehdä ns viimeisen päälle epäilyksistä huolimatta.

Kun tavoitteena on korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka, aviopuoliso, omakotitalo, 2 lasta ja koira, ei elämä voi kovin pahasti epäonnistua yleisesti hyväksyttyjen normien mukaan.



Hiljaisina hetkinä tulee mieleen kaikki ne muut mahdollisuudet, joita olisi voinut olla. Siksi on paras järjestää joka hetki täyteen toimintaa. Ettei kuulisi omia ajatuksiaan.