Muita joita on kasvatettu niin, että on pelätty lapsen ylpistyvän, joten

Tiedostan asian, en ole katkera (aikansa ihmisiä ovat vanhempani), ja omieni kanssa toimin toisin.

Kyllä sitten aina muita lapsia kehuttiin ja verrattiin itseeni. Huonommuudentunne jäi :(. Tätä samaa kaavaa sitten äitini harrastaa lasteni kohdalla ja siihen pyrin aina puuttumaan.

Nyt ihan onneton itsetunto. Vasta aikuisena oppinut arvostamaan itteään jotenkuten mutta notkahduksia tulee. (Ei kehuja vaikka 9,5 keskiarvo koulusta, L:n ylioppilas jne.)



Taatusti toimin omien lapsieni kanssa toisin.

TIesin kyllä että esim sukulaistädit supattelivat kehunsa äitini korvaan etten minä kuulisi ja siis ylpistyisi...

Ja jotenkin vanhempani välittivät sen " kehumisen" sanattomasti vaikkeivat sanallisesti koskaan kehuneetkaan.

Mistä päin Suomea te oikein olette? Minä olen syntynyt 1968, olen kotoisin Helsingistä, ja minua on etenkin isä kehunut aina maasta taivaisiin. Nykyäänkin kuulen aika usein olevani nero :-).



Onko kyse siis maantieteellisestä kulttuurierosta?

Aina voi katkaista kohdallaan jatkuvuuden ja toimia paremmin omiensa kanssa.

Itsellä oli kotona ruumiillista väkivaltaa ja isä narsisti. Päätin jo lapsena ettei koskaan jos joskus omia saan.

Päätös on pitänyt siitä kun ensimmäinen syntyi pian 35v sitten, vielä kuopus jäljellä kotona ja muut maailmalla.

Puhumista, rakkautta, rajoja ja on kasvanut fiksua porukkaa jotka kasvattavat omansa samoin.