Uskotko nöyryyttämisen kasvattavaan voimaan?

Mutta jos sama toistuu, toimit varmaan erilailla? Ei se kuitenkaan mitään nöyryyttämistä olisi, jos käyttäytyy asiallisesti. Pieni lapsihan alle 5 v vielä on...Nöyryyttäminen kuuluu muutenkin enemmän aikuistenväliseen kanssakäymiseen.

Olisi sen voinut tehdä nätistikin, esim. " meidän Milla otti Tuomaksen Pokemonit. Milla on todella pahoillaan, koska Milla ymmärtää nyt, ettää se on varastamista. Toisen tavaroita ei tietenkään saa ottaa. Nyt Milla pyytää anteeksi" . Sitten lapsi olisi pyytänyt anteeksi ja asia unohtuisi varmasti pian.

Nyt kun suojelit tyttöä ja pidit asian salaisuutenanne niin tyttö saa sellaisen kuvan, että on ihan ok varastaa, ei vaan saa jäädä kiinni. Ensi kerralla kun menee leikkimään jonkun kaverin luo niin varmasti varastaa jotain ja ei kerro sinulle mitään. Ja isompana vie rahaa lompakostasi ja limua lähikaupasta.

Ehkä olisi hyvä, että tyttö kertoisi pojalle kahden kesken, että otti ne ja pyytäisi anteeksi. Vai kertoisiko poika kaikille kavereilleen, vaikea juttu.

Jotenkin se suojeluvaisto vaan yllätti. Kun tyttö oli niin pelästyneen näköinen heti kun poika tuli norkoilemaan siihen.

Ei asiallinen tavaranpalautus ja tunnustus ole nöyryyttämistä, se on että ne palautetaan isoon ääneen kailottamalla mitä meidän tyttö teki...

ja varmasti vähintäänkin kertoisi kaikille muille ja ehkä alkaisi jopa syyttelemään ja uhkailemaan. On kyllä tosi vaikea juttu.

Toisaalta en tiedä mitä siellä nyt päivän aikana tapahtuu, josko vaikka asiasta puhuvat.

Vierailija:

Ehkä olisi hyvä, että tyttö kertoisi pojalle kahden kesken, että otti ne ja pyytäisi anteeksi. Vai kertoisiko poika kaikille kavereilleen, vaikea juttu.

Tilanteeseen voi toki vielä palata, tyttösi voisi kertoa pojalle tapahtuneesta niin, että olet itse paikalla. Jollain sopivalla hetkellä kun muita lapsia ei ole. Voisitte pyytää lasten hoitajankin mukaan. Tyttösi pyytäisi anteeksi ja hoitaja tai sinä sanoisi vielä jotain tyyliin " hyvä että kerroit mitä teit ja pyysit anteeksi" . Ei jäisi paha mieli kellekään. Ei varmasti ole hoitopaikan ainoa lapsi, joka on ottanut jotain toisen lapsen tavaroita.

Jos tyttösi tekee vastaavaa uudestaan, sitten pitää jo puuttua tehokkaammin ja puhua asiasta julkisesti, mutta tavallinen hyvin kasvatettu lapsi luultavasti oppii yhdestä kerrasta. Hän teki hteken mielijohteesta virheen ja säikähti luultavasti sitä aivan hirmusiesti. Se hetki kun hän pelkäsi että kerrot pojalle ja hän joutuu häpeämään, oli varmaan aivan hirveä; se hetki kun hän tajusi että sinä säästät hänet häpeältä, taas oli kuin synninpäästö :-)



Voi vielä kotona selittää, että tiedät että tyttösi ymmärtää toimineensa väärin ja häntä nolottaa, ja siksi päätit olla kertomatta pojalle että hän oli vienyt ne Pokemonit. Lisää vielä että uskot, että hän ei koskaan tee samaa uudestaan ja että tämä asia on nyt loppuunkäsitelty. Näin kasvatetaan lapsen sisäistä kontrollia ja se on se josta kehittyy oikea moraali. Julkinen nöyryytys opettaa vain varomaan sitä kiinnijäämistä.



Ai niin, päiväkodin hoitajille kyllä kertoisin, kuka ne poket vei. Ihan siltä varalta että se poika alkaa syytellä muita lapsia tai asiasta nousee jotain hälyä. Silloin tyttösi ei tarvitse miettiä, tunnustaako vai mitä tehdä vaan hoitajat voivat tehdä tilanteeseen ja siihen lapsiryhmään sopivan ratkaisun.

t. ap

Vierailija:

Jos tyttösi tekee vastaavaa uudestaan, sitten pitää jo puuttua tehokkaammin ja puhua asiasta julkisesti, mutta tavallinen hyvin kasvatettu lapsi luultavasti oppii yhdestä kerrasta. Hän teki hteken mielijohteesta virheen ja säikähti luultavasti sitä aivan hirmusiesti. Se hetki kun hän pelkäsi että kerrot pojalle ja hän joutuu häpeämään, oli varmaan aivan hirveä; se hetki kun hän tajusi että sinä säästät hänet häpeältä, taas oli kuin synninpäästö :-)

Voi vielä kotona selittää, että tiedät että tyttösi ymmärtää toimineensa väärin ja häntä nolottaa, ja siksi päätit olla kertomatta pojalle että hän oli vienyt ne Pokemonit. Lisää vielä että uskot, että hän ei koskaan tee samaa uudestaan ja että tämä asia on nyt loppuunkäsitelty. Näin kasvatetaan lapsen sisäistä kontrollia ja se on se josta kehittyy oikea moraali. Julkinen nöyryytys opettaa vain varomaan sitä kiinnijäämistä.

Ai niin, päiväkodin hoitajille kyllä kertoisin, kuka ne poket vei. Ihan siltä varalta että se poika alkaa syytellä muita lapsia tai asiasta nousee jotain hälyä. Silloin tyttösi ei tarvitse miettiä, tunnustaako vai mitä tehdä vaan hoitajat voivat tehdä tilanteeseen ja siihen lapsiryhmään sopivan ratkaisun.

Mutta monessa päiväkodissa on sääntö että ei mitään rikkimenevää tai sellasta jossa on paljon pieniä osia.

Jos esim. tyttöni on halunnut ottaa jotain pientä tavaraa mukaan, niin olen sanonut että se on omalla vastuulla, jos ne häviää, ja toinen on jo 5 v. niin kyllä ymmärtää asian

Me kaikki olemme ihmisiä ja kaikki tekevät virheitä. Yleisen hyvinvoinnin mukaista on selvittää mokat parhaan mahdollisen kykynsä mukaan. Lapsellekin on hyvä opettaa, että vaikeistakin tilanteista selvitään ja ne pystyy kohtaamaan. Jos aikuisena ei ole kohdannut sosiaalisesti konfliktisia tilanteita, niin miten niitä silloin opettelee kohtaamaan, kun ei ole oppinut niistä selviytymään? Ja sille pojallekin olisi vaoinut sanoa, että nyt tämä asia on käsitelty kättä päälle ja tällä ei sitten kukaan retostele. Päiväkodin tädit pitävät sitten huolen, että myös poika osaa käyttäytyä. Siinähän se poikakin oppii rajoja ja sosiaalisia tilanteita.

Eikä tämä nyt ole maailman vakavin asia, eikä kenenkään kasvatus nyt tästä ole mennyt piloille. Ehkä ap toimii itsekin ensi kerralla toisin? Kaikkihan me tässä opimme. Tosi hyvä, että pohdit tilannetta ja kuinka sen voisi toisinkin hoitaa!

Se ei tarkoita että hän oli paha tai matkalla pahuuteen, vaan että hän on vielä lapsi ja toimii harkitsemattomasti. Siksi sanoin, että yhdestä kerrasta ei vielä tarvitse huolestua ja ottaa järeitä aseita (julkinen häpeä) käyttöön. Enkä sanonut että äiti antaa anteesi syntejä vaan että se tunne on samanlainen helpotus, olettaisin, en tosin ole katolinen :-)



Moraali ja eettinen näkemys on ihmisen sisäinen ominaisuus, joka kehittyy kasvatuksen, ei rangaistusten myötä. Ja tavoitehan on että ihminen toimii oikein, koska hänen omatuntonsa käskee niin, ei koska hän pelkää häpeää tai rangaistuksia. Toki on erilaisia lapsia ja jotkut ovat niin kovapintaisia, että se sisäinen kontrolli ei toimi ilman ulkoista uhkaa. Mutta mulla itselläni on kaksi lasta, jotka olisivat varmasti reagoineet juuri ap:n tytön tavoin - ja koska olen itse ollut samanlainen, tiedän sen kuristavan kauhun tunteen joka tulee, kun tajuaa toimineensa väärin. Se riittää kyllä rangaistukseksi 4-vuotialle, uskokaa pois!



Niin, ja loppuun kai täytyy laitaa se pakollinen: mun pojat on koululaisia ja erittäin kilttejä. Päiväkotiaikoina hoitajat olivat vähän huolissaan, kun ne otti torut niin kamalan raskaasti - koulussa eivät ole tainneet toruja ehtiä vielä juuri saadakaan, vaikka vanhempi on jo 4:nnellä.



13

Luulen että tuo oli sille tytölle isompi asia kuin sille pojalle. Siksi en pitänyt sitä pojalle tunnustamista ihan välttämättömänä, vaikka toki se olisi ollut paikallaan. Ja juu, kyllä mun lapsille riittäisi että lelut tulisivat takaisin. Sanoisin niille, että ehkä joku oli ottanut ne vahingossa ja sitten palauttanut, ja se siitä. Näitä kun sattuu eikä noin pienten kanssa tosiaankaan kannata heti alkaa huutaa varasta vaan antaa välillä armon käydä oikeudesta.

Itse muistan vieläkin lapsuudestani erittäin ahdistavina tuollaiset tilanteet, en muista edes mitä tein, mutta nöyryyttäminen ei unohdu. En usko, että julkinen nöyryyttäminen todellakaan parantaa asiaa vaan saa lapsen pelkäämään. Minusta on paljon tärkeämpää, että lapsi ymmärtää tehneensä väärin, kun että häntä nöyryytetään ja että tämän nöyryyttämisen pelon takia hän ei toista tekoaan. Tämähän on vähän sama kuin väkivaltainen perhe: lapsi tukahdetaan, koska hän pelkää toiminnastansa mahdollisesti seuraavaa väkivaltaa.



Pienelle lapselle kyllä riittää äidin puhuttelu, oma tyttäreni ainakin on todellatodella pahoillaan, jos torun häntä. En voisi ikinä nöyryyttää häntä, minusta se on sadistista. Enkä kyllä todellakaan hyväksy varastamista, mutta aikuisetkin menevät julkisesta nöyryyttämisestä aivan tolaltaan, joten ajatella sitten pieniä lapsia. Jokainen tekee virheitä joskus.



Äläkä nyt vaan enää päiväkodissa palaa tähän tilanteeseen, sillä se vaan aiheuttaa lapselle jatkuvaa pelkoa siitä, että koska asia taas nostetaan esiin. Hän on vielä lapsi, ei mikään nuorisorikollinen.

Minä olen ainakin koittanut opettaa, että anteeksipyytämisestä tulee itsellekin hyvä olo, koska sillä saa svitettua tekemänsä vääryyden tai erehdyksen. Ei anteeksi pyydetän sen vuoksi, että niin on tapana tai että toinen ei suutu.

Tuossa tilanteessa lapselta jäin nyt kokonaan mahdollisuus siihen helpottavaan virheen sovittamiseen ja tilanteen korjaamiseen ja sitä kautta unohtamiseen.

Vierailija:

Se ei tarkoita että hän oli paha tai matkalla pahuuteen, vaan että hän on vielä lapsi ja toimii harkitsemattomasti. Siksi sanoin, että yhdestä kerrasta ei vielä tarvitse huolestua ja ottaa järeitä aseita (julkinen häpeä) käyttöön. Enkä sanonut että äiti antaa anteesi syntejä vaan että se tunne on samanlainen helpotus, olettaisin, en tosin ole katolinen :-)

Moraali ja eettinen näkemys on ihmisen sisäinen ominaisuus, joka kehittyy kasvatuksen, ei rangaistusten myötä. Ja tavoitehan on että ihminen toimii oikein, koska hänen omatuntonsa käskee niin, ei koska hän pelkää häpeää tai rangaistuksia. Toki on erilaisia lapsia ja jotkut ovat niin kovapintaisia, että se sisäinen kontrolli ei toimi ilman ulkoista uhkaa. Mutta mulla itselläni on kaksi lasta, jotka olisivat varmasti reagoineet juuri ap:n tytön tavoin - ja koska olen itse ollut samanlainen, tiedän sen kuristavan kauhun tunteen joka tulee, kun tajuaa toimineensa väärin. Se riittää kyllä rangaistukseksi 4-vuotialle, uskokaa pois!

Niin, ja loppuun kai täytyy laitaa se pakollinen: mun pojat on koululaisia ja erittäin kilttejä. Päiväkotiaikoina hoitajat olivat vähän huolissaan, kun ne otti torut niin kamalan raskaasti - koulussa eivät ole tainneet toruja ehtiä vielä juuri saadakaan, vaikka vanhempi on jo 4:nnellä.

13

mutta tuota nappamista tai näpistämistä on vähän vanhemmilla 6-8-vuotiailla aika paljon ja se ei ole enää niin viatonta. Opettajilta ja iltiksen ohjaajilta olen kuullut että varsinkin tytöt vievät toistensa koulutarvikkeita, luokasta tai kerhosta erikoistusseja ja kaikenlaista pientä. Ja ulospäin, varsinkin aikuisiin päin pidetään " kilttiä kuvaa" yllä.

En tarkoita, että tässä kävisi näin, mutta ap:n tarinassa on mielestäni hankalaa se, että asia jää tytön ja äidin salaisuudeksi ja että teon kohteen edessä ei tarvitse ottaa mitään vastuuta.

että ihanteellista olisi, että lapsi pyytäisi ja saisi anteeksi. Mutta itse hyvin ujona lapsena ja kahden ujon ja äärettömän häpeäherkän lapsen äitinä tiedän, että sen helpottavan anteeksipyytämisen saavuttaminen on joskus mahdotonta. Tietysti sitä pitäisi harjoitella, mutta aina ei minusta ole tarpeen vaatia anteeksipyyntöä, etenkään sanallista, jos siitä näyttää tulevan valtavan suuri asia.

13

Vierailija:

Minä olen ainakin koittanut opettaa, että anteeksipyytämisestä tulee itsellekin hyvä olo, koska sillä saa svitettua tekemänsä vääryyden tai erehdyksen. Ei anteeksi pyydetän sen vuoksi, että niin on tapana tai että toinen ei suutu.

Tuossa tilanteessa lapselta jäin nyt kokonaan mahdollisuus siihen helpottavaan virheen sovittamiseen ja tilanteen korjaamiseen ja sitä kautta unohtamiseen.