Onko täällä ketään, joka EI ole harrastanut yhden yön suhteita eikä haluaisikaan harrastaa?
Kommentit (6)
Vaikka elämässäni on käväissyt kaksi miestä joiden kanssa olen harrastanut seksiä vain kerran. Mutta molemmat olin tavannut jo aiemmin.
Kyllä seksissä pitää jotain tunnetta olla mukana ja kumppani edes jollain tasolla tuttu.
Yksi ja ainut seksikumppani ollut sekä mulla että miehellä. 10v. oltu yhdessä. Ei ole kiinnostanut eikä kiinnosta moiset toilailut.
Ensimmäinen kerta niin mulla kuin miehellänikin oli hääyönä. Niin kuin monet ajattelevat että on " vaan" seksiä, niin oman näkemyksen mukaan seksi/seksuaalisuus ei ole irallaan minusta vaan on iso osa itseäni. Ajattelen että seksi on osa kokonaisvaltaista rakkautta/rakastamista, välittämistä toisesta ihmisestä, ei pelkästään mikään omien tarpeiden tyydyttämiskeino.
enkä halua/aio harrastaa, tarkoitukseni oli mennä neitsyenä naimisiin ja olla uskollinen avioliitossa, mutta elämä ei mennytkään niin..oli n. vuoden (seksi!)suhteessa miehen kanssa, ja nyt taas selibaatissa, toivon löytäväni seuraavaksi hyvän miehen!