Lapsetttoman ikävä lapsen luo ;(

Kertoisitte, että olette hakeutumassa tutkimuksiin, kun vauvaa ei kuulu. Kyllä jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen osaa olla tuossa tilanteessa loukkaantumatta ja ymmärtää teitä.



Tsemppiä tutkimuksiin, joskus se voi olla niin pienestä kiinni. Yli 80 % hedelmöityshoitoihin hakeutuneista pareista saa oman lapsen. Toivotaan, että teidänkin vauvanne löytää tiensä perille pian!



t. ex-lapseton, nyt 3 lapsen onnellinen äiti

Hän ei koko odotusaikana ikinä kysynyt vointiani, ei alussa onnitellut eikä lapsen synnyttyäkään, ei ikinä puhunut kanssani tulevasta elämänmuutoksesta jne. Tämän henkilön läsnäollessa en puhunut minäkää edellämainituista asioista, koska vaistosin, ettei hän pysty niistä puhumaan. Toisaalta ymmärsin häntä, toisaalta loukkannuin hänen käytöksestään.

Vinkiksi sinulle antaisin: ole huomaavainen toisen onnesta äläkä itsekkäästi ohita sitä. JOs toinen on yhtä huomaavainen, hänkään ei sitä hehkuta. JOs siis tietää, että olette tahattomasti lapsettomia.

En sen vuoksi kysele muiden raskauksista mitään ja toivon, että he eivät hehkuta minulle raskauksistaan jne. Kerran sain kaverilta mahakuvan kirjeessä, laitoin sen roskiin:)

Kyllä he silloin ymmärtävät olla kyselemättä ja kertomatta asiasta enempää. JA eivät varmasti loukkaannu, kun tietävät syyn miksi et jutustele heidän kanssaan asiasta. Kun mulla ei vielä ollut lapsia (odotimme vuoden raskautumista) niin työkaveri tuli raskaaksi. Inhosin häntä siitä päivästä asti, enkä koskaan halunnut kuunnella raskausjuttujaan. Oli tahditonta mielestäni että hän koko ajan hehkutti raskauttaan tai sitten valitti esim tällaisilla lauseill: voi voi kun väsyttää ja turvottaa ja auuuu-kun se potkii, syntyis jo kun on niin tukala liikkua... Että mä näin punaista ja toivoin että pidä jo turpas kiinni. Mitä sä valitat kun mä antaisin vaikka käteni, jos tulisin raskaaksi!

Typerä viestisi kertoo sinusta paljon.

että myös muilla, nyt raskaana olevilla, on voinut olla vaikeuksia saada lasta. Minulla on tänä päivänä lapsia, mutta ennen heidän saamistani kärsin vuosia lapsettomuudesta. Esikoinen syntyi neljän vuoden yrittämisen jälkeen. Älä menetä toivoasi!



Toisaalta älä myöskään määrittele ihmisiä sen mukaan ovatko he tällä hetkellä lapsellisia tai lapsettomia, pyri näkemään syvemmälle ja opit myös suhtautumaan heidän onneensa eri tavalla.



Ja se, jolla on elämä ollut " helppoa" toisessa asiassa, on taatusti joutunut kärsimään jossakin muussa.

Tuon olisit voinut jättää sanomatta.

asia teille varmasti vaikea, itse toivoisin jonkinlaista rehellisyyttä, ei tarttisi mitään tarkemmin selittää, mutta kuhan kertoisi, että muiden raskaudet on sulle nyt kovapaikka tms.. meinaan jos hiljaa vaan on omasta surustaan eikä toisaalta kysele mitään raskaana olevalta tai näytä heidän puolestaan yhtään iloitsevan, voi siitä tulla taas siihen suuntaan loukkaantumista jne.

miksei se onnellinen ihminen, joka onnellisesti odottaa vauvaa saa iloita raskaudestaan työpaikallaan tai sukulaisten keskuudessa? Onko toisen onni jotenkin pois siltä, joka ei ole vielä itse tästä onnesta osallinen? Minä sitten jaksan tätä puolta ihmetellä? Ei tietenkään saa tahallaan toista loukata, mutta pitäisikö oikeasti lapsettoman mielestä kaikkien lapsellisten tai lasta odottavien suurin piirtein kadota heidän silmistään, kun HEILLÄ ei nyt sitä lasta vielä ole? Itsekästä, sanon minä.

Kertoisin rehellisesti asiasta, koska silloin ei tapahdu turhia loukkaantumisia puolin eikä toisin.

Muutamia vuosia sitten sain tietää odottavani kaksosia ja silloin eräs kaverini laittoi kokonaan meidän välit poikki, koska olisi itsekin halunnut kaksoset (heillä oli yksi lapsi hoidoilla alkuun autettu), tuli paha mieli, koska enhän minä siihen asiaan voinut vaikuttaa.

Toinen tapaus oli paljon positiivisempi, eräs toinen kaveri kertoi heti kun oli saanut tietää ettei heille koskaan tulisi lapsia ilman apuja, niin osasin suhtautua olemalla tukena ja jännittämällä mukana hoitojen alkaessa, sekä kuuntelemalla.

En pysty täysin samaistumaan Ap:n tilanteeseen vaikka itsekin kärsin pitkään lapsettomuudesta. En mitenkään, koskaan, pysty ymmärtämään ajatustapaa, että toisen onni olisi minulta pois. Erityisesti kun kyse on ihmislapsesta, pienestä ihmeellisestä olennosta jota itsekin kaipasin.

jos taas ei tule, niin täytyisi pystyä työstämään tietoisesti sitä, ettei toisten raskaudet merkitsisi itselle niin paljoa



t. 9 vuotta lasta yrittänyt

Mahdollisimman pian.

Minulla on kaksi ihanaa lasta. Haluan kolmannenkin. Mies ei. Tiedän miten ihania omat lapset ovat, tiedän miten paljon menetän, meidän perheestä minusta puuttuu vielä jäseniä. Meillä raskautuminen on vain kumin jätön päässä. Yksi keleen muovi ja mies, estää minua saamasta lasta. Oma surutyönsä on tässäkin. Moni lapseton ajattelee että mitä tuo marisee sillähän on jo kaksi. Niin on, mutta kolmannen lapsen elämä jää elämättä, varpaan kuvat hiekkaan piirtymättä, naurut nauramatta, halit saamatta jne.. Kokonainen ihmiselämä jää elämättä ja kaikki tämä vain siksi että mies ei lisää lapsia halua.



Punainen lanka tekstissäni on kait se, että täysin mahdolinen, on täysin mahdotonta meillä. Ei ole oikein. Niinkuin ei ole teidänkään tilanne.



Teillä kuitenkin on vielä toivoa. Kun toivonsa menettää, silloin menettää kaiken. Pidä toiveita yllä. Toisten onni ei ole teiltä pois. Vauvanyyttejä ei ole vain tiettyä määrää toimituksessa. Ne eivät lopu kesken kuin Anttilan tarjoustavarat. Teille on varmasti tulossa oma nyytti, tavalla tai toisella. Itse iloitsen jokaisesta uudesta elämästä joita ystäväni sisällään nytkin kantavat. Ihania paakaleita joita saan pitää sylissä. Nauttia ja elää äitien raskauksien , vaivojen yms. keskellä. Läpikäydä synnytystarinoita, yövalvomisia yms, elämän alkutaipaleen ihmeitä.



Kukin kokee nämä asiat tavallaan, eikä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa ole olemassa. Yksi ystäväni kysyi että kokenko ahdistavana sen että hän saa lapsen ja minä en, kun hän tiesi toiveestani. En todellakaan koe.



Ahdistavana koen sen kun esim. työkaverit kysyvät iloisesti että no milloinkas meille tulee lisää nyyttejä? Ja kun vastaan että tulisihan noita, jos mies haluaisi. Vastaus on aina " no, kyllähän sinä tiedät kuinka mies vietellään" , pilke silmäkulmassa. Tässä kyse ole mistään viettelytaidosta, kyllä me sängyssä osataan hauskaa pitää.. Ei toisen selän takana voi itseään raskaaksi puuhata. Miksei kukaan koskaan sano että " no, se on raskas taakka kantaa tuokin, kun lapsiluvusta ei olla samaa mieltä."



Tulipahan turinoitua. Mitä ajatuksia tekstini sinussa herätti?

av-palstalle.

kyllä mä toivoisin kypsää ja aikuismaista asennetta lapsettomilta, pitäis päästä sen katkeruuden ja oman navan yläpuolelle. eihän se toisen raskaus tai vauva todellakaan ole sinulta pois. varmaan helpommin sanottu kuin tehty mutta kai tätä voisi yrttää työstää siellä pääkopassa. missään tapauksessa mä en työntäisi mitään lappua kouraan jossa kerron että en ole tullut raskaaksi tms. voihan sen kertoa luonnollisessa tilanteessa jos raskaus lähtee puheeksi, voihan sitä itkeä pirauttaakin jos helpottaa.

jos raskaana olevan tai lapsellisen onni ei ole pois lapsettomilta, niin miten se on teiltä pois, jos lapseton on katkera tilanteestaan tai ei jaksa innostua muiden raskauksista? Miksi ei saisi tuntea negatiivisia tunteita näin isosta asiasta? Ihan normaaleja ja luonnollisia tunteita ne ovat, ja niissä ei ole mitään hävettävää tai peiteltävää.



Suoraan sanottuna ällöttää tämä nykyinen aikuisten naminami-kulttuuri, että mikään ei saisi tuntua pahalta, vaan hymy pitää vääntää naamalle vaikka väkisin. Kasvakaapa itse aikuisiksi, ja yrittäkää hyväksyä myös muiden ihmisten negatiiviset tunteet omassa onnen huumassanne.



t. esikoistaan odottava lapseton

muiden raskauksien/vauvojen takia mutta kai niitä voisi yrittää sietää siinä määrin että ei tarvitse välejä sen takia katkaista ? ap on paniikissa koska joutuu viettämään aikaa raskaana olevan ihmisen seurassa. onko tuo nyt sitten järkevä tapa toimia.

Oikein paljon voimia sulle, tiedän tunteen!!!



Meillä oli jo 4 lasta ja samaa asiaa kävin läpi kuin sinäkin, monet itkut tuli itkettyä, mutta kuitenkin nautin ystävien vauvauutisista niinkuin sinäkin. Vuosi sitten aloin puhumaan mieheni kanssa asiasta ja hänen mielipiteensä oli jyrkkä EI. Elämä meni eteenpäin, tuli uusia asioita, tein surutyötä ja vakuuttelin itselleni, että kyllä tämä tästä. Asia välillä jopa unohtui, kun se taas tuli mieleen puhuin mieheni kanssa. Viime syksyn loppupuolella otin taas asian esiin ja mieheni totesi ettei voi viedä minulta sitä mahdollisuutta ja " antoi periksi" . Oli siis kypsytellyt asiaa vuoden päivät ja suostui nihkeästi, mutta suostui kuitenkin. Toivon sydämestäni, että tekin pääsette molempia tyydyttävään ratkaisuun.

Vierailija:

muiden raskauksien/vauvojen takia mutta kai niitä voisi yrittää sietää siinä määrin että ei tarvitse välejä sen takia katkaista ? ap on paniikissa koska joutuu viettämään aikaa raskaana olevan ihmisen seurassa. onko tuo nyt sitten järkevä tapa toimia.

Jossain vaiheessa se lapsetonkin jaksaa taas tavata lapsia, mutta ei välttämättä heti. Se täytyy vain hyväksyä.

Tähän lisättynä vielä se, että kaikki nykyiset lapsemme ovat samaa sukupuolta ja että olisi aivan ihanaa, jos se mahdollinen neljäs lapsi voisi olla sitä toista sukupuolta. Nämä kaksi asiaa, se että mies ei millään haluaisi sitä neljättä ja se, että toivon lapsen sukupuolta ovat mielessäni aika arkoja asioita. Näistä ei oikeasti voi tässä yhteiskunnassa puhua kenenkään kanssa! Ainakaan ilman, että ainakin joku lapseton on syyttämässä, että sinullahan on JO kolme, ole onnellinen. Minä olenkin onnellinen. Tosi onnellinen. Rakastan jokaista lastani. Mutta minun sydämeni kaipaa vielä yhtä perheenjäsentä ja minun salaisena haaveenani olisi, että hän voisi olla tyttö, koska kolme lastamme ovat poikia.



Minulla on ystäväpiirissäni ihminen, joka oli minulle tosi katkera siinä vaiheessa kun minulla oli kaksi lasta ja hänellä yksi, eikä hän millään meinannut tulla uudelleen raskaaksi. Hän oli niin lapseton kun vain ihminen voi olla! Ja minä olin saanut elämässäni hänen mielestään (saanut mm. esikoisen kesken opiskelujen) kaiken niin helpolla ja tulin sitten vielä kolmannen kerran raskaaksikin, ilmeisesti ihan vain hänen kiusakseen. Hän sai aikanaan toisen lapsensa. Hän onnistui siinä ja hänellä kävi vielä siitä hyvä tuuri, että hänen lapsensa ovat eri sukupuolta. Kyllä hän jaksaa siitä asiasta sitten mainita, kuinka heillä on niin tyttöjen ja poikien jutut ja niin on ihanaa ja täydellistä. Hän ei yhtään huomaa nyt ajatella sitä, että minun sydämeni kaipaa omaa tytärtä ihan oikeasti tosi kipeästi ja tämä on minulle oikeasti sellainen asia, että toivon sitä elämääni tosi paljon. Onko minun toiveeni arvottomampi, kuin hänen muutaman vuoden takainen toiveensa toisesta lapsesta? Olihan hänelläkin jo yksi lapsi? Mielestäni tällaiset asiat ovat aina kovin herkkiä ja aina pitäisin kuunnella toista ihmistä ja kunnitoittaa toisten tunteita!