Kävinpä pitkästä aikaa kirpparilla ja mä en tajua,
millä te ihmiset saatte vaatteistanne niin kuluneiden ja nuhjuisen näköisiä!?! Ja kehtaatte vielä laittaa niitä myyntiin. Oikeesti kannattaako se, ostaako joku niitä? Lastenvaatteetkin ovat kaikki järjestään tosi kulahtaneita. Olleet varmaan koko sisarussarjalla ja vieläpä ehkä ostettu alunperinkin kirpparilta.
Syy miksi eksyin noille kirppiksille oli, että ajattelin etsiä, josko lapselle löytyisi noilta kurakintaita. No eipä löytynyt. Muutaman hyväkuntoisen kirjan kyllä ostin. Olivat kuin niitä ei olisi avattukaan, mutta ne vaatteet, voi jessus sentään....
Kommentit (32)
ihmetellyt..siis ok,jos pyynnit ois senteissä,mutta montaa euroa lumpuista..en usko et menee kaupaksi.
kyllä se yleisvaikutelma on tosi nuhjuista ja kulahtanutta
Viimeksi tänään poikkesin kirppikselle, jossa juuri eräs nainen oli järjestelemässä pöytäänsä. Myynnissä oli mm. tahraisia ja venähtäneitä lasten trikoohousuja 5-6¿. En ostanut en, vaikka olisi ollut sopivan kokoisia meille. Enkä jäänyt katselemaan mitä muuta olisi ollut tarjolla.
ja vain ne kulahtaneet rääsyt jää pöydille makaamaan. Eroa on myös varmaan paikoissa ja paikkakunnissa.
Moni sinun mielestäsi surkeassa kunnossa oleva vaate on kuitenkin käyttökelpoinen ja esim. joku vauvan vaate joka mahtuu päälle muutaman viikon ajan voi mun mielestä ainakin olla vähän kulahtanut. Kotivaatteeksi sopivat.
Pitäisikö ne kulahtaneet vaatteet heittää pois vai myydä muutamalla kymmenellä sentillä eteenpäin?
kirppareita löytääkseni jotain siistiä vaatetta. Ja joo ei se hinta niissä uusissa kurakintaissa nyt mikään päätä huimaava ole. Kahdet Rukan kintaat ostin sitten Etolasta, kun ei kirpparilta löytynyt. Ajattelin vain olla ekologinen ja käydä vilkaisemassa, jos ois jonkun pöydällä sattunut olla sadevaatteita myynnissä...
Mutta kyllä se yleisilme on kyllä tosi masentavaa...
Ne huonoimmat, mutta ehjät vaatteet voisi vaikka lahjoittaa jonnekiin. Mutta siis mikäs siinä, jos ne sinttyneet kuluneet vaatteet jollekin kelpaavat, että joku niistä oikein maksaakin. Mutta yllensäkin ottaen ihmettelen, kuinka niistä vaatteista edes saadaan niiin huonokuntoisia. Ainakin niitä on sitten täytynyt pitää useammalla kuin yhdellä lapsella ja sitten laitetaan vielä lopuksi myntiin.
Ja olen kyllä raskausaikana tehnyt joitakin kivoja löytöjäkin kirpparilta, mutta nyt ei kyllä tässä kaupungissa ollut mitään tarjottavaa...
-ap-
Vierailija:
Ne huonoimmat, mutta ehjät vaatteet voisi vaikka lahjoittaa jonnekiin.
Ihan lyhyesti vaan, lahjoitus on vapaaehtoista avustusta toiselle, saman arvoiselle ihmiselle mitä itse olet. Ei mikään " sinne huonot vaatteet mistä en saa itse enää rahaa" keräyksiä.
a) minkäkuntoista vaatetta yleensä laittaa myytäväksi (eli voisiko itse tai esim. joku ystävä ostaa sen kuntoista) ja b) mitä laittaa hinnaksi (joskus pyynnöt aivan älyttömiä); joka tapauksessa itse joutuu sen pöytävuokran maksamaan, vaikka yhtään vaatetta/rääsyä ei menisi kaupaksi.
Ja sitä en ymmärrä kun rikkinäisestä toppapuvusta pyydetään 10e. Vaikka kuinka olis Reimatec niin ei siitä nimestä ole hyötyä jos polvet on rikki.
Itse ostin juuri siistejä Name it-housuja 74cm pojalle eurolla. Mutta 128cm ehjiä vaatteita on lähes mahdottomuus löytää. siksi vanhempi lapsi saakin lähes kaiken uutena. Jos joskus läydän jotain ehjää ja kivaa, mikä ei ole kulahtanut, niin ostan varastoon, vaikka olisi pari kokoa liian iso.
Mutta yksi syy myös vaatteiden korkeisiin hintoihin on suunnattoman suuret viikkomaksut. Jos pöytä maksaa 35e niin siinä saa aika monta bodyä myydä, että viikkovuokran saa kasaan.
Vierailija:
Vierailija:
Ne huonoimmat, mutta ehjät vaatteet voisi vaikka lahjoittaa jonnekiin.Ihan lyhyesti vaan, lahjoitus on vapaaehtoista avustusta toiselle, saman arvoiselle ihmiselle mitä itse olet. Ei mikään " sinne huonot vaatteet mistä en saa itse enää rahaa" keräyksiä.
Kyse oli siitä, ettei niitä kuluneimpia mutta ehjiä vaatteita kannata mielestäni mihinkää roskikseen viedä. Ja toki voihan niitä myidäkin, jos joku niitä vaan ostaa... Mutta kyllä esim. pietarilainen katulapsi on varmaan onnellinen kuluneesta mutta ehjästä ja lämpimästä paidasta. Parempi kai sellainen on pukea ylleen kuin ei mitään, että ei niitä mielestäni kannata roskiin roudata.
-ap-
Vierailija:
Mutta yllensäkin ottaen ihmettelen, kuinka niistä vaatteista edes saadaan niiin huonokuntoisia. Ainakin niitä on sitten täytynyt pitää useammalla kuin yhdellä lapsella ja sitten laitetaan vielä lopuksi myntiin.-ap-
mutta aina hämmästelen, miksi joku tuo myyntiin likaisia, tahraisia tai rikkinäisiä vaatteita. Sitäkin pohdin, eivätkö mammat ole kuulleet valkopesuaineesta tai tahranpoistoaineesta.
Pesemällä väärin saa monta tavaraa pilattua.
Ovat tosiaan kulutustavaraa. Meillä ei kestä vuottakaan niin ovat puhki jostain ja vuotavat. Muut kurahousut yms. ovat eriasia.
Jos toiset ei osaa.
t. vien keräykseen kaikki, ja myös ne jotka on niitä kuluneita mut ehjiä,
joku katulapsi ja sen äiti on tyytyväinen siihen et on edes jotain lämmintä päälle.
Nimittäin myös sitä että miten joltain jää vaatetta lasten käytön jälkeen siihen kuntoon että sitä kantsii kirpparille viedä. Mulla on kaksoset ja vaikka poistan kaikki tahrat ja käännän vaatteet ennen pesua, en niitä enää viitsisi kirppikselle kuskata. On jotain " kyläilyvaatetta" jota on vähemmän käytetty ja ovat säilyneet siistimpinä, mutta ne muutamat voin vaikka lahjoittaa jollekin kaverille joka huolii. Ehjät mutta nuhjuiset menevät suoraan Uffin laatikkoon.
Reiman toppahaalari, joka molemmista polvista todella rikki,isot reiät. Hinnaksi oli kuitenkin laitettu 70e. Siis joo, varmaan meneekin kaupaksi, tuo ei käynyt enää edes varahaalariksi, vain roskikseen sopiva.
ja kelpaa hyvin pihaleikkeihin. Hommaan paljon ulkoilukampetta kirppareilta, koska en jaksa kantaa kolmen lapsen kamoja edes taas joka viikonloppu.
Mutta olen kyllä itsekkin ihmetellyt, miksi kirpputorille tuodaan myyntiin selvästi rikkinäistä tavaraa. Jos on vaatteessa tahroja, reikiä ja polvet puhki, ei se varmaan ole kirpparin halutuin ostos. Ja välillä näkee, jos on yhtään hintatietoinen, miten jostain vanhasta lapsen housuparista pyydetään 6-7 euroa, ja kaupasta saa alesta sillä hintaa uutta. Ahneutta sanon mä. Mutta hulluhan ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Itse pidän kirpparivaatteen hintarajana 3-6 euroa, ja sen pitää silloin olla ulkoilupuku, lapsen juhlamekko tai aikuisen siisti takki.
lapun vaikka on tostaihin aikaa--pääasia,että pääsee eroon vaikka aika hyväntekeväisyyteen meneekin :) onneksi oli sentään jo tullut vuokraraha
Kulutustavaraahan ne ovat ja uusia saa muutamalla eurolla.