Mulle ikävuodet 20-29 ovat olleet todella vaikeita.

Joka tapauksessa koko vuosikymmen on ollut suurta stressin ja ahdistuksen aikaa. Toivon todella, että jossain käänteessä helpottaa.

Mä olen ainakin nyt kolmekymppisenä 2 pienen lapsen äitinä onnellisempi kuin koskaan, vaikka taatusti on univelkaa (ja muutakin velkaa) huolta ja murhetta ja stressiä... Olen onnellisesti naimisissa lukuisten pettymysten, pettämisten ja huonojen suhteiden jälkeen. Ja lapset ovat tuoneet sellaista onnea ja iloa, että sellaista en ikimaailmassa osannut etukäteen kuvitella. Jokaikinen päivä sydän pakahtuu rakkaudesta...

Mutta mulla helpotti stressiä sitä kautta, että opin relamaan ja päästämään edes vähän irti perfektionistisista suurista suunnitelmistani. Ei tää maailma valmiiksi tuu, siinä on suuri viisaus.

Onko taustalla jotakin muutakin vai miksi koet tämän vaiheen olleen erityisen rankka?

Ainoastaan lähin ystäväni on minua tukenut, mutta hän on lähinnä vertaistuen edustaja. Olisin ehkä toivonut tsemppiä vaikeisiin päätöksiin vanhemmiltani tai vanhemmilta sukulaisilta.. sitä ei ole koskaan tullut.



ap

nyt on sinulla itsetutkiskelun paikka. Katsele ympärillesi. Vertaa omaa tilannettasi muiden ihmisten kokemuksiin. Sinähän olet päässyt helpolla!!

Heitä turha huolehtiminen jo pois. On suorastaan rikollista tuhlata elämäänsä turhan miettimiseen. Keskity miettimään, mitä hyväää sinulla on. Tee vaikka ihan listaa paperille, jos se selkiyttäisi ajatuksia.



8

Täällä on kohtalotoveri, kuten varmaan moni tällä palstalla. Netistä löytyy paljon ainakin englanninkielistä matskua asiasta.

Öh.

koen vain olevani paljon onnellisempi nyt kolmikymppisena. Elama on vakiintunut, olen onnellisesti naimisissa, nyt on aikaa miettia ja kehittaa itseani ja miettia mita todella haluan elamassani tehda. 20-29 vuotiaana elama tuntui tosiaan olevan opiskelua, kohellusta, miehen etsimista, " itsensa etsimista" , kokemuksien keraamista matkustellen ym.