minkälainen on tuntemasi lastenkodissa kasvanut lapsi?
Kommentit (10)
rakastava, huolehtiva ja hyvin koulutettavissa :)
Sukulaisia löytyy mutta ei niin kovin tärkeitä ja tällä tarkotan sitä että ei olla kauheasti niiden kanssa tekemisissä. Ovat siis tärkeitä mutta harvemmin nähdään.
Kunnollinen, hyvä työpaikka ja positiivinen elämän asenne!
en lainkaan aggressiivinen, aina hyvä koulussa, yliopistossa nyt, toisinaan meinas olla vähän alko-ongelmia kunnes tein ryhtiliikkeen, hyvästä ammatista ja perhe-elämästä haaveilen
voisitteko vielä kertoa miksi ovat olleet lastenkodissa?
hän on nykyään rakennustyömies, ylitiöpäisen sosiaalinen ja ylimukava, mutta huono rahankäytössä ja viinaakin kuluu aika runsaasti. Oli lastenkodissa koska oli orpo.
kääntynyt, kansainvälinen, kielitaitoinen, maisteri, äiti, järkevä, ei alko-ongelmaa, aika tavallinen.
tämä ihminen on siis aikuinen... joutui tai oikeastaan pääsi lastenkotiin kun vanhemmat eivät hänestä voineet huolehtia, pääsi " onneksi" aikaisessa vaiheessa niin vanhempien huonot tavat eivät " tarttuneet" .
Toinen joutui lastenkotiin n.12 vuotiaana kun aiheutti ongelmia joka paikassa. vanhemmat olivat tosin alkkiksia.
Toisen kanssa en ole asiasta jutellu, mutta on joutunut jo aika pienenä lapsena lastenkotiin
käyttää alkoholia satunnaisesti tosi reippaasti peittääkseen lapsuutensa traumoja ja siitä johtuvaa ahdistusta (alkkisperheestä, nähnyt ihan liikaa pahoja juttuja lapsena)
Mutta muuten ihana tyyppi, sosiaalinen, iloinen, hoitaa työnsä, ei ole rötöstellyt nuoruusvuosiensa jälkeen.
työnteko ei kiinnosta ja kova tuhlaamaan, kaljakin maistuu. kuitenkin välittää omistaan kovasti vaikka välittäminen ilmenee enemmän sanoina kuin tekoina. kyseessä isäpuoleni. kaikki hänen sisaruksensa ovat lastenkodin kasvatteja myös, yhteinen piirre heille on että pitävät kovasti lapsista.
molemmat ovat agressiivisia ja istuneet linnassa useempaan otteeseen, alkoholisoituneita myös :(