Koko elämänne kerrostalossa asuneet, tunnetteko sen leimanneen koko elämäänne?

Ap

Me olemme muuttamassa juuri rivitalosta kerrostaloon, pirkanmaalla. Eli emme tosiaankaan lähellä kaivaria tai helsinkiä. Emme osaa perustella päätöstämme, meistä vain tuntui siltä ettemme ole rivitaloasujia.



Meitä on moneksi.

Lähinnä siis osaako sitä vieroksua vai onko niin tottunut, että viihtyisi sellaisessa joka tapauksessa vastakin. Omakotiasujaa (yksittäistä) elämänmuutos hieman hirvittää näin muuton alla! Ap

siis kerrostaloissa on lähinnä toisen luokan kansalaisia. Meidän lisäksemme (=lapset opiskueluaikana hankkineet, joten ei varaa vielä omakotitaloon) kerrostalossamme asustaa lähinnä eronneita, osa asunnoista on vuokralla. Yksi toinen ydinperhe lisäksemme löytyy, ja siinäkin mielenkiintoisia ulkomaalaiskuvioita, joista ei sen enempää.



Itse kyllä pidän siitä, että lapsilla on kavereita, ja että asioita voidaan tehdä talkoilla. Lisäksi kun asutaan keskustassa, kaupat ja kaikki on lähellä.



Muutamme kyllä varmasti rivitaloon kun sopiva sattuu löytymään, lähinnä siitä syystä että olen niin huono-uninen, että herään kun yläkerrassa kävellään tai käydään suihkussa. Kun lapsilta saa vihdoin nukkua, niin en halua loppuelämääni viettää tolkuttoman väsyneenä naapurien tavallisten äänien vuoksi:)

On leimannut siinä mielessä että olen kerrostaloihminen enkä tiedä miten omakotitalossa asutaan. En ymmärrä paljoakaan siitä: kun olen viettänyt miehen vanhempien omakotitalossa aikaa niin olen monta kertaa " päässyt" naurunaiheeksi kun en ole tiennyt että heille tulee omat vesiputket, pitää tilata erikseen hiekoittaja, voi joutua tonttikiistoihin ja niin edelleen...



Mutta mitenkään toisen luokan kansalaiseksi en ole koskaan itseäni kokenut. Asuin lapsuuteni Helsingissä ja lähellä oli vain kerrostaloja, joten kaipa silläkin on tekemistä asian kanssa.

Täällä Helsingissä on kuitenkin paljon enemmän niitä kerrostaloja kuin omakotitaloja :-) Enpä ole edes ikinä ajatellut, että asiaa voisi ajatella tuoltakin kantilta... Jännä havaita miten ihmeellisiä aivoituksia ihmisillä jossain päin on :-) t. Kerrostaloasukas, joka ei halua omakotitaloon

Helsinkiläisellä on tietysti vähän toisenlainen perspektiivi kerrostaloasumiseen kuin jollain pikkupaikkakunnalla asuvalla. Minä en ole koskaan edes haaveillut omakotitalosta!



Pahin mahdollinen asuinpaikka minulle olisi omakotitaloslummi, jossa talot ovat vieri vieressä. Ensimmäiset muutamat vuodet olisin varmasti aivan hysteerinen miettiessäni, että naapurit kyyläävät niin olemattomia puutarhanhoitotaitojani kuin sitä, kuinka usein tamppaan mattoni tms. Kerrostalossa saa olla sopivan anonyymi.

Vierailija:

Reilut puolet elämästäni olen asunut kerrostalossa eikä ole kiire pois; tosi kummallista ajattelua että kerrostalo olisi automaattisesti joku kämäinen vuokraluukku jossain huonolla alueella. Sillä hinnalla, mitä täällä meidän kulmilla asunnot maksaa, ostaisi suurimman osan teidän " parempiosaisten omakotiasujien" tönöistä ja jäisi vielä paaaaljon ylikin. ;)

nyt pitää pudottaa sut maan pinnalle. me asuimme 11 vuotta munkassa ja kun lapsia alkoi siunaantua, päätimme muuttaa " maalle" , nyt meillä on reilu neljänsadan neliön kartano ja parikymmentä hehtaaria metsää/vuorkrallaolevaa peltoa. en todellakaan halaja takaisin kaupunkiin. voisin väittää, ettei sinulta jäisi mitään yli...

Asuimme lapsuudessani keskikokoisen kaupungin keskustassa kerrostalossa. Viihdyin erinomaisesti, en lainkaan kadehtinut omakotitaloissa asuvia koulukavereitani. Korttelissani asui paljon kavereita, vieressä oli lisäksi iso leikkipuisto. Tosin on sanottava, etteivät useimmat omakotitalot 70-luvulla olleetkaan mitään erityisen kadehdittavia, vaan mahdollisimman pienellä rahalla itse rakennettuja (ja nyt niistä samoista alkuperäisessä kunnossa olevista taloista pyydetään 200000e siellä samaisella pienellä paikkakunnalla, aivan uskomatonta). Kerrostalokotimme oli kauniisti sisustettu ja sijaitsi kivitalossa hyvällä paikalla, mitään kadehtimisen aihetta omakotitaloon verrattuna ei ollut.



Myöhemmin kaksi ensimmäistä omaa asuntoani olivat myöskin kerrostaloasuntoja keskustassa, jota pidin parhaana asumismuotona silloin lapsettomana alta kolmikymppisenä, minulla ei ollut yhtään mitään hinkua muuttaa kauemmaksi omakotitaloon. Mutta saatuamme kaksi lastamme mieli alkoi muuttua, sillä ajat ovat muuttuneet: keskustan kortteleissa ei tosiaankaan ole juuri yhtään lapsia ainakaan omassa kaupungissani, vaan siellä asuu lähes pelkästään eläkeläisiä ja opiskelijoita. Lisäksi huomasin, että yleinen mielipide ei voinut olla vaikuttamatta minunkin mielipiteeseeni. Työkaverini ovat lähinnä maalta pikkukaupunkiin muuttaneita, joille kerrostalossa asuminen on todellinen kauhistus. (Oletteko huomanneet, että keskikokoisissa kaupungeissa / maakuntakeskuksissa asuu lähinnä maalta muuttaneita, ja niiden alkuperäiset asukkaat ovat muuttaneet pääkaupunkiseudulle?!). Niinpä sitten kolme vuotta sitten muutimme lähiöön omakotitaloon. Ainakin kotiäitinä tämä on ollut hyvä vaihtoehto, lähistöllä asuu lukuisa joukko muita mammoja ja seuraa piisaa, ja leikkipuiston lisäksi voi leikkiä omalla pihalla. Saa nähdä sitten kun vuoden päästä taas töihin lähtö koittaa eikä omasta pihasta niin ehdi nauttimaan.

Enkä tuntenut itseäni huonoksi ihmiseksi ;)

Silloiset kaveritkin asuivat, monet vielä vuokrataloissa.



Tosin lapsena äidilleni sanottiin että tiedätkö että lapsesi leikkii " Maijan" kanssa joka asuu _vuokratalossa_ Huh!



Lämmöllä muistan että oli kiva kun samassa rapussa asui paljon kavereita. Touhuttiin kerhohuoneella ja pihoilla leikittiin isossa porukassa.

Teininä sitten touhuttiin vähän eri asioita kerhohuoneella (tosin ei tietenkään oman talon kerhiksellä ;)

Istuttiin porukalla rappukäytävillä ja oltiin niin coolia että.. ;)







Nyt kun itsellä lapsia mietityttää asuntoasiat.

Asumme " vaan" vuokralla (tosin ei kerrostalossa) mutta useimmat lasten kaverit asuvat omakotitaloissa (useimmat vanhemmat ovat aikas vanhoja, minä nuori, joten jotain positiivista :)



Toivon että eivät joudu sen vuoksi kiusatuksi. Vielä eivät onneksi ole joutuneet (3 & 4 luokkalaisia ovat)

Halpa omakotitalo vuokrakasarmin laidalla on yhtä paha vaihtoehto kuin se vuokrakasarmi. Laadukkaampi kerrostalo hyvällä alueella paljon parempi vaihtoehto. Valitse mieluummin laatua ja hyvä maine kuin enemmän tilaa. Valitset nimittäin myös lapsesi kaverit ja luokkakaverit, ja kenen kanssa hän alkaa iltojaan kioskilla roikkua.



Muutimme omakotitalosta maalta kerrostaloon keskustaan. Voin sanoa että aiemmin lapseni olisi saanut ehkä hävetä kotiamme, nyt ei varmasti. On siistiä ja edustavaa.

Ap

olin koko lapsuuteni kateellinen kerrostalossa asuville lapsille. Heillä oli jotain mitä minulla ei ollut, kavereita. Asuin omakotitalossa alueella jossa asui lähinnä eläkeläisiä, kotihoidossa kouluikään saakka, ei sisaruksia...

on ihanaa , oon aina viihtynyt.



En mistään hinnasta lähtisi omakotitaloon ja ottaisi sitä taakkaa harteille hommineen. Meidän kerrostalo on ihanalla paikalla ja meillä on mökki jossa olla jos huvittaa.



toisen luokan kansalaisia. no ei todellakaan. Kerrostalo Helsingissä on arvokas sijoitus jonka hinta ei tee missään nimessä meistä toisen luokan kansalaisia.....

Lähinnä maalaiset ihannoivat omakotiasumista, minulla ei ole mitään halua " maantasa kämppään" .

Olen asunut lapsena kerrostalossa ikävuodet 3 - 9 ja omakotitalossa ikävuodet 9 - 20, jolloin muutin sitten opiskelijakämppään kerrostaloon.



Minulla on erittäin hyviä muistoja asumisesta kerrostalossa. Pihassa oli aina kavereita. Minusta tuli yksinäinen, kun muutimme omakotitaloon, koska olin arka tutustumaan ja lähtemään kauemmas kotoa. Minusta oli myös aina jännä seurata naapureiden tekemisiä. Tykkään siitä vieläkin ;) Ennen joulua kävelin aina porraskäytävässä ja katsoin, minkälaisia ovikoristeita oli kenelläkin. En osaa selittää tarkemmin. Kerrostaloasumisessa vain on mielestäni tunnelmaa, jota ok-taloasumisessa ei ole. Toki myös toisin päin!

Mikä tää sun kysymys niinkun oli.

Voihan asua kerrostalossa omistusasunnossa ja kaivopuistossa.

Ja on kiva hakea hesari suoraan ovelta, ennemmin kun hypätä pakkasessa hakemassa.

huvikumpumainen omakotitalo, josta äitini piti hyvää huolta. Siellä oli kaikin tavoin hyvä olla.



Ap

Nuoruus kerrostalossa oli huoletonta, ja nyt kun olen varhaiskeski-ikäinen äiti ja virkanainen, niin asuminen kerrostalossa lähellä kaupungin keskustaa vapauttaa minut nauttimaan niistä asioista, joista pidän.

Vierailija:

Voihan asua kerrostalossa omistusasunnossa ja kaivopuistossa.

Ei ollut tarkoitus etsiä heti sitä ääripäätä, vaan miettiä asiaa aivan tavallisen pulliaisen kannalta. Aika harva siellä kaivarin nurkilla majailee.

Ap