Vastasyntyneet aiditta - uskonnon tahden. Kieltaytyi verensiirrosta (Jehovan tod.) Ihmettelevat kun kuoli nykyteknologiasta huolimatta, mikseivat hyodyntaneet v-siirtoa?!!!
Vastasyntyneet äidittä - uskonnon tähden
5. 11. 2007 13: 17
Ensisynnyttäjä menehtyi kieltäydyttyään verensiirrosta.
Viime viikon torstain piti olla ilon päivä brittiläiselle pariskunnalle Emma ja Anthony Goughille, kun 22-vuotias Emma synnytti terveet kaksoset Shrewsburyssä sijaitsevassa sairaalassa.
Emma ehti pidellä pienokaisia hetken aikaa sylissään ennen kuin hänen havaittiin tarvitsevan verensiirtoa. Vakaumuksellisena Jehovan todistajana Emma oli kuitenkin ennen synnytystä täyttänyt kaavakkeen, jossa hän kieltäytyi toimenpiteestä ehdottomasti.
Brittiläisen Sun -lehden mukaan lääkärit suorastaan rukoilivat Emman 24-vuotiasta puolisoa ja muita perheenjäseniä sallimaan verensiirron. Itsekin Jehovan todistajina nämä eivät kuitenkaan suostuneet ja vetosivat nuoren äidin itse ilmoittamaan tahtoon.
Hoitohenkilökunta joutuikin seuraamaan voimattomana, kuinka nuori nainen menehtyi vain muutama tunti synnytyksen jälkeen.
Isä hoitaa lapsia
Pariskunnan ystävät kertoivat Sunille tuoreen isän olevan täysin järkyttynyt. Heidän häissään joulukuussa 2005 bestmanina toiminut Peter Welsh, 24, totesi:
- Emme voi uskoa, että hän kuoli synnytyksen jälkeen nykyaikana ja kaiken käytettävissä olevan teknologian keskellä.
Anthony Gough hoitaa nyt kaksosia - tyttöä ja poikaa - kotona. Paikallinen kuolinsyytutkija on käynnistänyt tapauksesta tutkimukset.
Vetoavat Raamattuun
Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirroista vedoten Apostolien tekojen katkelmaan, jossa uskovia kehotetaan pidättäytymään verestä. Jotkut Jehovan todistajista pitävät verensiirtoja yhtä suurena syntinä kuin verestä valmistettujen elintarvikkeiden nauttimista.
Maailmassa on yhteensä noin 6,5 miljoonaa Jehovan todistajaa. Suomessa heitä on hieman alle 19 000.
Kuuluisia Jehovan todistajia maailmalla ovat brittiläisen Telegraph-lehden mukaan muiden muassa malli Naomi Campbell, laulaja Prince sekä tennistähdet Venus ja Serena Williams.
Kommentit (48)
Mun mielestä ihmisellä on oikeus kieltäytyä hoidosta, pohjautuu se uskoon tai ei. Se ei ole minkään järjestön vika eikä uskonnon vika. Valinta on AINA ihmisen itsensä.
Jos syy on verenhukka eikä verenluovutukseen suostu, niin ei pitäisi kyllä tulla yllätyksenä...
Traagista tietysti kaikkien kannalta.
Ja usein joutuu miettimään sitä, mikä on potilaan TODELLINEN JA AITO tahto.
Itselläni on tapana kysyä asiaa potilaalta KAHDEN KESKEN, koska yleensä " uskonveljien" läsnäollessa potilaat ovat käytännössä täysin näiden vallassa ja sanovat mitä on käsketty. Kahden kesken potilaan näkemys voi olla ihan toinen (minkä Jehovan todistajat itsekin tietävät ja siksi näitä " uskonveljiä" lähetetään vahtimaan potilaita sairaaloihin).
Kun potilaan kanssa juttelee kahden kesken niin monesti suhtautuminen ei ole ollenkaan niin yksiselitteistä. Lukuisat Jehovantodistajat tosipaikan tullen kyllä suostuvat verensiirtoon, suurempi huoli heillä on se, että joku saa tietää eli veret pitää siirtää salaa muilta Jehovantodistajilta. Monet myös haluavat ilmaista asian " kiertäen" , siis esimerkiksi kieltäytyvät sanomasta suoraan että verta saa antaa jos tarvis on, mutta sanovat sitten kysyttäessä että " Lääkäri saa käyttää kaikkia keinoja mitkä kokee tarpeelliseksi hengen pelastamiseksi" . Näiden asioiden kirjaaminen sairaskertomukseen on sitten se ongelmallinen juttu, onneksi näille " uskonveljille" ei ole pakko sairaskertomuksia luovuttaa.
Valitettavasti verettömät hoidot ja nykyteknologia eivät ole vielä niin kehittyneitä että kaikki ihmiset jotka voitaisiin pelastaa verensiirrolla voitaisiin pelastaa ilman sitä. Kyllä Suomessakin kuolee Jehovan todistajia useita vuosittain siitä johtuen että he kieltäytyvät verensiirrosta. Ja monien kohdalla voi tosiaankin kysyä että kuinka tietoinen ratkaisu se sitten loppujen lopuksi oli, monet eivät ihan kuitenkaan tunnu ymmärtävän sitä että oikeasti kuolevat ja oikeasti verensiirto voisi hengen pelastaa.
Tässäkin tapauksessa on ollut kyseessä niin nuori ihminen ja aika yllättävä tilanne että varmaankaan realiteetit eivät ole olleet ihan oikeasti tiedostettuina. On ajateltu etukäteen että kyllähän synnytyksestä selviää ja kaikki muutkin ovat selvinneet eikä ole ymmärretty että se tositilanne voi oikeasti sattua omalle kohdalle. Sitten kun vielä tilanteessa ei ole oikeasti jäänyt harkinta-aikaa ja mahdollisuutta miettiä asiaa perusteellisesti niin tämä on lopputulos. Ihan hyvin tämä olisi mahdollista myös Suomessa - useinhan Jehovan todistajat eivät tuo näitä juttuja julkisuuteen ja sairaalahenkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus. Täysi-ikäisellä potilaallahan on oikeus kieltäytyä hoidosta eikä siinä ole mitään laitonta, joten kukaan ei voi asiaan puuttua.
Lääkäri
Oma vika, olkoon kuollut, ei millään tavalla kosketa mua, tai no ärsyttää lähinnä.
Jos ei hoito kelpaa, niin ei väkisten.
äidittömiksi kun hänet olisi varmaan tämä verensiirto pelastanut..en voi ymmärtää eikö tässä tilanteessa voisi ajatella omia lapsiaan ennemmin kuin jotain raamatun lauseita.
mitä vain ilman verta voidaan tehdä olisi tehty tuossa tapauksessa. Aivan varmasti tehtiin.
' Verettömiä hoitoja on olemassa, joten niitä olisi voinut kenties hyödyntää.
Mun mielestä ihmisellä on oikeus kieltäytyä hoidosta, pohjautuu se uskoon tai ei. Se ei ole minkään järjestön vika eikä uskonnon vika. Valinta on AINA ihmisen itsensä. '
hyvästä ja asiantuntevasta kommentista.
Toisen kirjoittajan postiin vastatakseni kerron, että verensiirrosta kieltäytymisessä ei ole kyse raamatunlauseista ja hyvin löysästi kyse on edes raamatuntulkinnasta. Jehovan todistajien nykyopetuksen mukaan verensiirto on kiellettyä, mutta jotkin tietyt ainesosat verestä ovat sallittuja. Kieltoa perustellaan mm. kohdalla 3.Moos.17:14 " Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima (vuoden -38 käännöksen mukaan ' sielu' )."
Jehovan todistajien verioppi ei suinkaan ole pysynyt muuttumattomana, vaan on askel askeleelta lientynyt ajan mukana. Alunperin verensiirto ei ollut kiellettyä, ja ensimmäinen maininta asiasta seuran lehdessä on ollut jopa myönteinen (kertomus erään naisen hengen pelastaneesta verensiirrosta -40). Verensiirtoja on tehty 1800-luvulta lähtien, mutta Jehovan todistajien kielto asialle tuli vasta 1943. Myöhemmin totaalikiellosta on siirrytty tiettyjen ainesosien kieltoon. Lääketieteellistä perustaa ainesosien jaottelussa ei ole, ja turha varmaan sanoakaan, että Raamatusta ei löydy veren ainesosien jaottelua.
Raamatunkohdat, joita on käytetty perusteluna, puhuvat yksiselitteisesti veren syömisestä. Aikoinaan Jehovan todistajat opettivat, että verensiirrossa elimistö käyttää annetun veren ravintona. Tämä oli hyvä keino perustella raamatunkohdan ja verensiirron yhteyttä, vaikka lääketieteellisesti väite ei pidäkään paikkaansa. Toisena kiertokeinona on tulkittu kohdan tarkoittavan veren käyttökieltoa ' elämän ylläpitämiseen' . Tulkinta ei vastaa tekstin kirjaimellista sisältöä (veren syönnin kieltäminen) eikä tarkoitusta. Tarkoitus kohdassa on elämän kunnioittaminen, kuten jokainen voi nähdä kun lukee tekstiä vähänkin laajemmin. Tulkinta, jonka mukaan se kieltäisi verensiirron, sotii täysin kohdan tarkoitusta vastaan.
Jokaisen vakaumusta on kunnioitettava. Valitettavasti se tässä tarkoituksessa tarkoittaa useita turhia kuolemia vuosittain.
Ev. lut. pappi
Jehovan todistajat ovat suhteellisen tuore uskonnollinen järjestö. Tottakai tarkennuksia on täytynyt tehdä sitä mukaa kun ymmärrys on lisääntynyt. Perusopetukset ovat silti pysyneet samana.
Mitä mieltä olet kirkon opetuksista, ovatko ne pysyneet muuttumattomina vuosien saatossa? Mitä mieltä seuraavista: Helvetti (sitähän kirkko ei enää opeta, ainakaan kirjaimellisena, synti (onko sellaistakaan enää?), naispappeus, avoliitot, homot, lesbot jne. ?
Koulussa oli jehova jonka umpisuoli puhkesi. Hän oli jo 18 ja ennen leikkausta allekirjoitti paperit ja sanoi lääkäreille että suostuu.
Eli sai vanhemmilta potkut. Oli vielä abi vuosi kesken ja kauhea skandaali siitä tuli. Sosiaali huolto ei siellä - ja ehkä ei täälläkään, ota huostaan 18 vuotiaita, toihin ei voinut mennä kun koulu olisi jäänyt kesken. Jopa koulun rehtori ehdotti hänelle että voisi tulla heidän luo asumaan.
Tosi outo tapaus ja todella säälittävä. Miten vanhemmat voivat noin vain hylätä lapsensa. Ja hänen perhe ei kuulemma koskaan ollut kovinkaan uskovainen, vain nyt kun uskontoveljien korviin kuului tuo verensiirto.
Miksi kirkko suostuu viettämään palanajuhlaa joulua,vaikka siitä ei ole sanaakaan raamatussa ja alunperinhän kirkko ei sitä viettänyt vaan ihmisten mieliks rupesi viettämään?
raiskaaminen on ok luterilaisille??
Hei hyvää päivää, jos joku jehovan todistaja tekee jotain idioottimaista, miksi siitä tehdään linjaus heidän uskomuksiinsa?
Vierailija:
Mitä mieltä olet kirkon opetuksista, ovatko ne pysyneet muuttumattomina vuosien saatossa?
Maailman loppu on ennustettu 3 kertaa ja 3 kertaa he ovat olleet väärässä
Vierailija:
Tottakai tarkennuksia on täytynyt tehdä sitä mukaa kun ymmärrys on lisääntynyt. Perusopetukset ovat silti pysyneet samana.
Kohta ymmärrys lisääntyy sen verran että jäsenevät kaikkoavat, niinhän näyttää käyvän vuosi vuodelta täällä Suomessakin.
jehovan todistajat ennustivat maailman loppua KERRAN ja olivat väärässä. Kirkon opit muuttuvat joka viikko, miksei kukaan huomaa sitä?
jehovan todistajien määrä maailmalla lisääntyy räjähdysmäisesti. Suomessa kasvu on pientä, mutta kuitenkin kasvua.
Vierailija:
jehovan todistajat ennustivat maailman loppua KERRAN ja olivat väärässä.
kyllä se on toisinpäin. Kirkot ammottavat tyhjyyttään. Kirkko on mennyt liian pitkälle kansan miellyttämisessä ja menettänyt kaiken uskottavuutensa.
Vierailija:
jehovan todistajien määrä maailmalla lisääntyy räjähdysmäisesti. Suomessa kasvu on pientä, mutta kuitenkin kasvua.
Kyllä täällä suomessakin osataan. Tiedän että esim. lestoillekkin voi käydä huonosti jos useita sektioita on takana ja kohtu ei enää kestä yhtään raskautta. Silti ehkäisyä ei käytetä ja äiti kuolee tämän takia. Onneksi on harvinaista mutta on tapahtunut ja varmasti vielä tämöistä käy. Että semmoista.