Harmittaa, kun lapsen kummi ei muistanut jouluna edes kortilla eikä ole kiinnostunut muutenkaan
Toinen lapsi sai kummeiltaan kasakaupalla paketteja, saa aina vaikka ollaan vähän toppuuteltukin kummeja. He pitävät yhteyttä muutenkin ja ovat kiinnostuneita kummilapsesta. Toisen lapsen kummeista taas yhdet antavat aina jotain ihan pientä ja kivaa ja muutenkin pitävät yhteyttä ja tämä toinen unohtaa synttärit tai joulun tai joskus molemmat. Tekstareihin ja puheluihinkaan ei vastaa kovin usein, eikä tietenkään itse soita. Mitään loukkaavaa ei ole sattunut välillämme. Asumme kaukana toisistamme, mutta kun nuorena oltiin tosi paljon yhdessä ja hän aikanaan kummiksi suostui, tuntuu kylmältä tällainen. Siis nimenomaan se, ettei edes kysy lapsesta eikä muista edes pienesti.
Laitoimme kummille lapsen itsetekemän joulukortin, toivottavasti se innostaisi joskus kysymään kuulumisia.
Kommentit (8)
Muuten sama tilanne ap:n kanssa, paitsi että emme asu kaukana toisistamme. Kummi ei ole vaivautunut viime vuosina edes synttäreille, vaikka olemme kutsuneet :(
No, tänä vuonna hyvitimme itse tilannetta ostamalla tälle " unohdetulle" enempi lahjoja kuin veljelleen, joka saa kummeiltaan aina tarkoin harkittuja ja osuvia lahjoja.
tuovat pari kertaa vuodessa lahjan vähin äänin ja muuten ei pidetä yhteyttä.... Saisi pysyä kokonaan pois!
" yhteydenpito" kummiin on synttäreille kutsumista, siis kerran vuodessa tekstari ja ettei lahjoista ei kiitetä koskaan...
Eli: minun kummini kysyi äidiltäni - kutsun rippijuhliini saatuaan - kuka minun kummini on. Ei ollut muistanut olevansa myös minun kummini... Kummius oli selkeästi ollut nimi paperiin jotta on kirkon kirjoissa.
Tietenkin veljeni kummi oli sellainen aktiiviinen ihminen joka lahjoi joka synttäri ja joka joulu, mikä minua harmitti.
MUTTA: tätä en ole kummitädilleni koskaan mitenkään kostanut.
Itse olen pitänyt tärkeänä muistaa lasten merkkipäivän ja joulun, mutta muuten kummillakin pitää olla oikeus olla sellainen kuin luonnostaan tuntuu, eikä asettua johonkin muottiin.
olen tavallisesti ostanut ja vienyt ihan henkilökohtaisesti, kutsunut kylään ja on sovittu että soitellaan...näin joka joulu, mutta todellisuus on toista maata, unohtuu jopa niin nopeasti etten saa kutsua kummilapsen syntymäpäiville helmikuussa (enkä aio itse kysellä milloin juhlitaan jos ei kutsuta) joten tänä vuonna päätin muistaa vain kortilla ja säästää meidät kaikki tapaamisen tuomalta syyllisyydeltä ja pahalta mieleltä.
Näin kun teen niin en helmikuussa tarvitse pettyä kun kutsua ei taaskaan tullut
Ainut kuka soittaa olen minä.
Toiselle kummilapselle en osta mitään. On ex-miehen kaveri tämä pariskunta niin mielestäni ex-mies nykyisen tyttöystävänsä kanssa ovat ne kummit. En minä enää.
Vierailija:
Ainut kuka soittaa olen minä.Toiselle kummilapselle en osta mitään. On ex-miehen kaveri tämä pariskunta niin mielestäni ex-mies nykyisen tyttöystävänsä kanssa ovat ne kummit. En minä enää.
ei hänestäkään mitään ole kuulunut..