mun on välillä vaikea kestää oman lapseni kosketusta :´/

En osaa oikein neuvoa. Ikäviä muistoja voi lapselle jäädä jos tulee torjutuksi. Voisitko yrittää jotenkin korvata tätä hiplausta jollain mukavammalla yhdessäololla? Että siinä tilanteessa olisittekin jollain muulla tavalla lähekkäin.

väärän ohjeen sinulle. Totta kai sinun täytyy ilmoittaa lapselle omat rajasi, eikä pitkin hampain kestää hipelöintiä, jos se tuntuu sinusta ikävältä.

Kyllä minä ainakin ymmärrän, ettei aikuinen aina kestä jos lapsi on siinä iholla kiinni. Jokaisella on tarve myös yksityisyyteen ja rauhaan.



Koeta lempeästi ohjata lastasi ennen kuin hermostut ihan totaalisesti.

Ja ottaa lasta jotenkin vain kainaloon tai muuhun asentoon, missä voitte olla lähekkäin, mutta lapsen hipellys on vaikeampaa.



Mulla oli muuten lapsena outo tapa, kun halusin hipeltää ja pitää kiinni vanhempieni korvalehdestä :) Tein tätä aina kun olin väsynyt tai halusin lohtua. Mutta uskoin kyllä, kun mulle sanottiin ettei se tunnu mukavalta ja kivempaa on vaikka pitää kädestä kiinni tai silittää hiuksia. Ei kyllä mulle jättänyt mitään traumoja. :)

Voisitko antaa lapselle vaikka nallen/rievun/unilelun, jota hipeltelisi siinä vieressäsi? Älä anna lapsesi kosketella vatsaasi tai allejasi, vaan ota kädet systemaattisesti pois ja anna jotain muuta mieluista hipelöitävää. Sanot aina samalla, että ' tuo ei tunnu äidistä kivalta, ole vain sylissäni mutta pidä vaikka nallea kädessäsi' . Jatkat vain sinnikkäästi, jospa se tapa jäisi pois. Mutta älä siis hermostu, siitä voi lapselle jäädä trauma, kun kyseessä pitäisi olla miellyttävä hetki.

Noin minäkin sanonut kun en enää jaksanut kuunnella!

Ei uskois tulevan paha mieli kun omatkin kovia kutiamaan.

Hän tulee usein liian lähelle kuvainnollisesti tukkii suuhun. Ei hän voi tietää, mitä voi tehdä, jos ei sitä hänelle kerrota. Toinen on etten anna hänen hiplata rintojani. Siinä vain menee rajani enkä koe olevani huono äiti tai mieti jääkö lapselle traumoja. Kerron hänelle minkälainen kosketus on minulle sallittua.

lapsista oli myös tuollainen hipeltäjä. Joskus jopa raapi pieniä naarmuja käsivarsiini. Itseäni tämä tapa ei häirinnyt, mutta voin uskoa, että kaikista se ei ole niin mukavaa. Jos tuntuu ettet kertakaikkiaan siedä sitä mitenkään, niin keksi joku korvaava toimi, vaikka silittely. tai sitten keksit mistä kohtaa se on kaikista vähiten epämieluisaa. Ei kannata hipeltämisen kuitenkaan antaa häiritä muuten hyvää äiti- lapsi suhdetta. Tuskin lapsi traumatisoituu vaikkei voikaan hipeltää.

ainakin se olisi positiivisempi viesti kuin antaa ymmärtää että mua inhottaa (en ole niin sanonut lapselle mutta siltä musta tuntuu ja varmaan se joskus näkyy eleistä).



enimmäkseen tykkään olla lapsen lähellä ja mielestäni meillä on paljon hellyyttä ja läheisyyttä. toisaalta mulla on aina ollut kova tarve omaan rauhaan. lapsi on ensimmäinen ihminen jonka kanssa pystyn nukkumaan kosketuksissa, ja itse asiassa lapsen isä ensimmäinen ihminen jonka hengitys samassa tilassa jossa nukun ei ärsytä mua.



mun henk. koht. asteikolla tunnen antavani paljon itsestäni lapselle, mutta lapsen asteikolla se ei ehkä ole tarpeeksi?



tuntuu että hipelöintivaihe sattuu usein sellaiseen hetkeen kun mun pitäisi tehdä jotain, viikkailla vaatteita tai vaippoja tms. ja tekemiset hankaloituu kun lapsi hiippailee kylkeen kiinni ja " vaatii" mun käden itselleen hipellettäväksi, vääntää ja pakottaa mua haluamaansa asentoon. ja mua hermostuttaa.



ap

usein kutittaa minuakin. Itse inhoan kutittamista, joten olen aivan tiukkaan sävyyn sanonut, etten pidä kutittamisesta. Sen sijaan tykkään silittämisestä ja näytän lapselle, kuinka paijataan kivasti.

Ymmärrän sua ap täysin. Tosin sä joudut kestämään hipellystä suuremmassa mittakaavassa, mä vain iltaisin. Lapsi siis nukkuu mun vieressä ja aina kun nukutan, alkaa toi hipellys. Se on tosi rasittavaa varsinkin jo itse haluais nukkua tai on muuten ärtynyt. Jossain vaiheessa vaan tulee mitta täyteen ja tulee sellainen olo, että en kestä enää yhtään. Imetyksen lopetuksen jälkeen lapsen piti hipeltää mun rintaa, kunnes sanoin, että anna äidin tissien olla rauhassa. Vieläkin välillä yrittää tota, mutta sen kiellän. Nyt hipeltää sitten käsivartta tai vaikka varpaillaan mun reittä. Ikää siis vähän alle 2. Se on meillä ainakin vaan niin oleellinen osa sitä uneen vaipumista, etten ole raaskinut täysin kieltääkään. Ehkä sitten joskus kun ollaan muutenkin valmiita siirtämään lapsi omaan sänkyyn. Nyt vaan yritän kestää.



Mutta sun ongelmaan: kyllä mun mielestä tosta voi sanoa, jos se on jatkuvaa. Siis ihan ystävällisesti tyyliin, että annatko äidin nyt tehdä rauhassa tämän homman, niin ollaan sylikkäin sitten sen jälkeen. Ja siirrät lapsen siitä tilanteesta tekemään jotain muuta lapselle mielekästä. Aluksi varmaan protestoi mutta eiköhän se siitä.

Kysyy aina silloi tällöin, että äiti saanko käden. Pienenpänä se työnsi käden hiansuusta/kaula aukosta sisälle ja silitti (vieraat usein hämmästeli, jos pitivät tyttöä sylissä ja neiti halusi silittää). Nyt riittää pelkkä käsi... Mun nautintoa on lauatai- ja sunnuntai aamuisin; ei ole kiire mihinkään ja tyttö silittää selkää...ihanaa! oon itse silloin nirvanassa....

kun lopetin imetyksen niin hetken aikaa lapsi halusi hiplata tissiä illalla, mutta se tuntui niin hermostuttavalta että kielsin, ja lapsi uskoi kerrasta.



paitsi että lapsi on hiplailevainen, hän on myös uhmaikäinen ja TODELLA voimakastahtoinen ja tulistuva (tämä ei ole ainoastaan oma arvioni hänestä). en ole varma saanko lasta ohjattua odottamaan, tänään kun yritin vaipanviikkauksen lomassa lukea hänelle kirjaa ja torjua hiplaamista , hän hermostui niin että paiskoi kirjat mäkeen ja juoksi (!) lattialla köllineen pikkusisaruksen yli, mitä minä säikähdin ja kiljaisin. ja 2v säikähti kiljaisuani, heittäytyi lattialle huutamaan, paiskoi lisää tavaraa jne.



tuntui että koko kohtaus oli minun vikani, että jos olisin vaan osannut kestää sen hipelöinnin niin kaikki olisi mennyt paremmin (tosin vaipat olisi jäänyt viikaamatta).



mutta tosiaan nukkumaan mennessä (meilläkin nukutaan kaikki samassa sängyssä) lapsi ei hipelöi. painaa vaan päänsä kainaloon ja rupeaa nukkumaan.



ap

Siis varmaan kun kymmenen vuoden päästä katsoo esipuberteettista lastaan, niin miettii, että mikä siinä nyt oli niin kamalaa, kun lapsi halusi hiplata;) Mutta kuten sanoin, tiedän tunteen. Muistan joskus kun sanoin miehellekin, että jollei se pian lopeta, niin räjähdän. Se oli sitä aikaa kun työnsi käden kaula-aukosta ja yritti väkisin nyplätä mun rintaa. Ja jos kielsi, tuli niin loukkaantunut huuto, että vähän aikaa annoin jatkaa, kunnes tajusin, että menee itseltä hermot. Tulee vaan se piste vastaan, jossa hermot on ärsytetty jo niin pitkälle, ettei kestä yhtään lisäkosketusta. Ja siis puhun oikeista hermoista, en " hermoista" . Jossain vaiheessa lapsi terävine kynsineen tunki käsiään aina mun kyljen alle (halus kädet siis sinne alle jumiin) ja se oli kanssa tosi ärsyttävää. Muistipahan leikata lapsen kynnet seuraavana päivänä. Mutta joo, kyllä se tästä joskus loppuu...



-11-

meillä 3 v poika tekee juuri tuollaista hipelöintiä kyynärpääni ulkopuolella, ja luulen että mulla käsivarsi menee sijoitaan kun iltaisinkin pitää saada nukahtaessaan se käsivarsi itsensä ympäri...tosi mukava asento minulle. Sen varsinkin kipeänä hiplaa kyynärpääni pienille haavoille, varsinkin oikean puolen jolloin toki tajuaa kun näytän että se on pipi, mutta sitten just tuo vaatiminen sitten toiselle puolelle. Meillä on kanssa tosi voimakastahtoinen poika ja välillä menee todella hermo kun oma käsi on nurinpäin pienen ympärillä ja se vaan hiplaa. Meillä on ihan jäänne kantoliinaan nukuttamisesta jolloin vauvana piti käsiä kyynärpäiden ympärillä, yritän jaksaa mutten todellakaan aina jaksa jolloin kyllä sanon et nyt kyllä riitti ja äidillä vääntyy käsi... ja pidän sylissä erityyppisessä asennossa ja silittelen hiuksia.

meillä lapsi harrastaa sellaista että istuu sohvalle mun taakse, ja työntää kättään mun käden alle, hiplaa siis kylkeä ja samalla raapii mun käsivartta. vetää käden pois ja työntää takaisin, oikein tuntuu että raapii tahallaan. tekee tätä oikein " tarmokkaasti" , melkein maanisesti. ja tosiaan muistan että leikkaan ne kynnet.



mies ei usko että mun on muka niin vaikea kestää sitä jatkuvaa hipeltämistä. sitten kun lapsi kohdistaa saman häneen, niin mies kestää ehkä 2 minuuttia ja sitten muistaa että pitääkin mennä röökille. ja taas jaksaa viisastella minulle ja aikuismaisena selittää kuinka mun pitää oppia hillitsemään tuntemuksiani.



ap

itsenäinen ja uhmakas, mutta nukkumaan mennessä alkaa varpaankynsillä raapiminen, kyljen kutittaminen sormilla, laittaa sormiaan kyljen alle niin että oikein ärsyttävästi kutittaa. Mies laittaa tyynyn väliin koska hän ei sitä kutittelua kestä yhtään. Minä sanon jos kutittaa, tai muutan asentoa, muuten annan hipeltää ja tulla lähelle. Itse en saanut yhtään haleja tai rakkautta vanhemmilta, joten en osaa kieltää omalta tuollaista läheisyyden hakemista, vaikka itse en oikein aina tykkää siitä. Pusuttelen ja halittelen kyllä ihan koko ajan. Sylissä olisi kans kannettava koko ajan. Mutta muutaman vuoden päästä ei varmasti halua minua lähellekään joten otan haleja nyt varastoon.

Ei kuitenkaan joka paiva enaa.

niin aikuisilla kuin lapsillakin. Se on lasten omaksi parhaaksi, että tietävät että kaikilla on oikeus sanoa EI kun eivät halua tulla kosketetuiksi.

Kannattaa myös opettaa että ihmisillä on erityisiä henkilökohtaisia osia kehossaan, joita ei KUKAAN saa koskettaa ilman lupaa.

Hyvä lastenkirja aiheesta on Sari Vennon Peikonhäntä.

Vierailija:

Se oli sitä aikaa kun työnsi käden kaula-aukosta ja yritti väkisin nyplätä mun rintaa. Ja jos kielsi, tuli niin loukkaantunut huuto, että vähän aikaa annoin jatkaa, kunnes tajusin, että menee itseltä hermot.

Olen ajatellut, etten saa näyttää sitä esikoiselle (6v), enkä halua saattaa häntä uskomaan että hänen kosketuksensa noin yleisesti on muista vastenmielinen - ties mitä ongelmia sellainen aiheuttaisi hänelle aikuisena... Esikoisella on joskus jotenkin arvioiva katse, saattaa tunnustella rintaliivejä vaivihkaa, mutta hiplaa muuten neutraalia aluetta - mun on vaikea sietää sitä silti. Yritän oikeasti neuvoa häntä esim. hieromaan hartioita, ja kehun sitä.





Mutta keskimmäisen (5v), kepeän ilopillerin halailu ja hiplailu on minusta ihanaa. Hän joskus taputtelee rinnoille, ja silloin kiellän nätisti. Esikoisen rintojen koskettelua en ole sietänyt vauva-vaiheen jälkeen.





Oikeastaan tiedän missä on vika, se on siinä että esikoinen on jotenkin riippuvainen minusta, kysyy aina mielipiteitäni, ja haluaa aina olla mieliksi ja jotain laskelmoivaa hänessä on.



En silti ymmärrä, miksi koen niin vastenmielisenä hänen kosketuksensa, voi kun se olisi edes joku neutraali tunne. Koen syyllisyyttä tästä asiasta, mutta en koskaan puhuisi siitä ääneen kenellekään.