Psykologi Keijo Tahkokallio: lapset tarvitsevat syliä ja rauhallista elämää

Liian monet suomalaiset lapset ja nuoret kärsivät masennuksesta ja stressistä. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset lapset pärjäävät koulussa hyvin, mutta muitten asioitten suhteen huonosti.

Masennus voi olla seurausta stressistä



Tahkokallion mukaan masennus johtuu pääosin stressikuormasta, joka syntyy lapsen liian varhaisesta vierottamisesta vanhemmistaan sekä heikosti kehittyneestä itsesäätelystä.

- Stressi syntyy osittain siitä luulosta, että lapsille on edullista varhainen itsenäisyys. Aikuiset pyrkivät loitontamaan lapsia luotaan, koska uskovat, että lapset kykenevät itse tekemään valintoja ja toimimaan omaehtoisesti. Pyrkimys vierottaa lapsi, irrottaa hänet riippuvuussuhteesta, nostaa lapsen stressitasoa.

Stressireaktio on voimakas biologinen tapa reagoida. Se on tarkoitettu kuolemanvaarasta pelastautumiseen ja se toimii yhtä vanhanaikaisesti kuin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

- Lapsen kannalta kuolemanvaara tarkoittaa emosta irtautumista. Sen vuoksi eroreaktio (separaatioreaktio), on stressireaktio, joka johtuu siitä, että etäälle joutumisen kokemuksesta seuraa stressi. Eron seurauksena lapset joutuvat omin avuin selviytymään esimerkiksi toisten lasten kanssa ryhmässä. Tällöin he joutuvat liian varhain tekemään valintoja, joita eivät hallitse, ja usein he tekevät huonoja valintoja ja saavat kärsiä seuraukset. Ja näin stressikuorma lisääntyy, Tahkokallio selvittää.

- Tällainen toimintamalli on ristiriidassa kiintymyssuhteen kanssa. Kaikkein tärkeintä on lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kiintymyssuhde, syli. Kiintymyssuhde on väline, jonka suojassa opitaan elämän säännöt. Elämänsääntöjen opettaminen on perheen tärkein tehtävä, mutta sitä ei voi tehdä, jos lapset eivät ole ikään kuin sylissä.

Tahkokallio vertaa perhettä vesilintupoikueeseen, jossa poikaset ovat luonnostaan kiinni emossaan. Poikaset seuraavat emoa tiiviisti noin metrin etäisyydellä. Lyhyt välimatka on ehto, jonka suojissa linnunpoikaset harjoittelevat elämistä, oppivat pyydystämään ruokaa ja monia muita taitoja. Jos suhde hajoaa ja poikanen joutuu irralleen, niin se kuolee. Ilman kiintymystä ei ihminenkään voi menestyä, ja sen takia kiintymyksellä on välillinen arvo.



Lasta voi ohjata vain olemalla lähellä



Kiintymyksellä on suuri merkitys erityisesti varhaislapsuudessa, mutta myös koko lapsuuden ajan aikuisikään saakka.

Stressin vähentämisen lääkkeeksi Tahkokallio kehottaa palaamaan arkeen.

- Käytännössä se tarkoittaa sitä, että aikuisia pitäisi näkyä enemmän kontallaan pienten lasten kanssa lattialla ja puistojen hiekkalaatikolla. Silloin he ovat samassa tasossa lasten kanssa ja pystyvät ohjeistamaan näitä leikeissä. Silloin leikkien reunaehdot pysyvät kunnossa. Lapset oppivat jakamaan, pystytään estämään kiusaaminen ja väkivalta sekä opitaan yhteispelin säännöt. Neuvoja ei voi antaa pihalla keskenään leikkiville lapsille katsomalla keittiön ikkunasta, sillä lasta ei voi ohjeistaa kuin läheltä. Tähän pitäisi palata, mutta se on ristiriidassa työelämän vaatimusten kanssa. Näiden asioiden kesken ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä kompromisseja. Ihmisten pitää pystyä, ainakin osittain, vastustamaan kodin ulkopuolelta tulevia vaatimuksia, pistää arvot järjestykseen ja valita se tärkein. Usein vedotaan siihen, että siitä seuraa suurempi köyhyys, aivan niin, mutta köyhänäkin voi elää hyvää elämää.

Tahkokallion mielestä yhteiskunnan koventuminen ja sitä kautta liian vähäinen aika lapsille on toisaalta myytti.

- Yhteiskunta koventuu juuri niin paljon, kun ihmiset siihen suostuvat. Selkeästi siinä on syy ja seuraussuhde. En usko, että kodin ja yhteiskunnan välisiä vaatimuksia voidaan ratkaista muutoin kuin laskemalla omaa elintasoa. Ostetaan halvempi auto ja pienempi asunto. Tehdään vähemmän velkaa, jolloin on varaa sanoa, että en voi olla näin paljon töissä, ja että ura ei ole minulle se kaikkein tärkein asia.

Yhteiskunnan keinot rajoittaa markkinatalouden yksityisiin ihmisiin kohdistamia vaatimuksia Tahkokallio näkee rajalliseksi.

- Tietenkin on hyvä säätää joitakin lakeja, jotka rajoittavat markkinataloutta riistämästä ihmisiä liikaa. Tärkeintä ovat kuitenkin ihmisten omat arvovalinnat.



Liikaa virikkeitä, liian vähän unta



- Ympäröivä maailma on täynnä virikkeitä ja aikuisten tehtävä on suojata lapsia niiltä, Tahkokallio täräyttää.

- Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vähennetään television katselua ja harrastuksia ja ollaan koko perhe enemmän kotona, syödään yhdessä ruokapöydässä ja luetaan lapsille satuja. Eli palataan normaalielämään.

- Valitettavasti markkinavoimat, media ja informaatioteknologia ovat varteenotettava vastustaja rauhoittumiselle. Vaikka rauhaa ei osaisi kaivata, se on välttämätöntä hyvinvoinnille. Tästä tullaankin levon ja rasituksen väliseen yhtälöön. Palautumista ei ole riittävästi verrattuna siihen, kuinka paljon asioita on aivoissa työn alla.

Yksittäisistä asioista keskeisin levon säätelijä on yöuni, joka monilla lapsilla jää liian lyhyeksi.

Tahkokallion mukaan vanhemmat ovat aina tarvinneet ohjeita lastenkasvatukseen. Aikaisemmin neuvoja saatiin suvulta ja kyläyhteisöstä, joissa vallitsi samat normit ja arvot.

- Nykyään perinne on katkennut, sillä suvun kanssa ei olla niin tiiviisti tekemisissä kuin ennen. Neuvoja kyllä löytyy, mutta ongelmana on se, miten valita ohjeviidakosta ne oikeat?, Tahkokallio kysyy.

- 50-luvun kyläyhteisössä, jossa itsekin olen kasvanut, ei kellään ollut epäilyksiä siitä, kuinka lapsia kasvatetaan. Jos joku menetteli huonosti ja väärin, sitä paheksuttiin. Nyt käsityksissä vallitsee suuri kirjavuus. Sen vuoksi nykyäiti on aika ummikko siinä vaiheessa, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Paluuta menneeseen ei ole, ja siksi tarvitaan asiantuntijoiden ohjeita. Pulmana on se, että asiantuntijat ovat asioista eri mieltä.

- Meikäläisenkin ohjeet ovat vain yksi valinta muiden joukosta, ja sen vuoksi yritän perustella asioita.



Tottumus on toinen luonto



Kirjassaan Tahkokallio käyttää esimerkkeinä Aristoteleen ajatusmalleja.

- Hänen kasvatusmetodinsa ovat yhä ajankohtaisia ja pysyviä. Lastenkasvatuksen perusperiaatteet eivät ole muuttuneet vuosituhansien kuluessa. Aristoteles puhui tottumuksesta toisena luontona, ja saman asian on tämän päivän neurobiologia voinut todentaa sillä tavoin, että se mihin tottuu jää konkreettisesti aivoihin. Jos tottumus on väärä, ihminen toimii väärän tottumuksen mukaan.

Esimerkiksi Tahkokallio poimii varhain aloitetun alkoholinkäytön.

- Tutkimusten mukaan alle 14-vuotiaana alkoholin käytön aloittaneet eivät kykene oppimaan hyviä alkoholinkäyttötapoja. Lähes kaikilla, jotka ennen 14:ää ikävuotta olivat tottuneet käyttämään edes jossain määrin alkoholia, oli vaikeuksia alkoholin kanssa aikuisena. Tutkimustulokset ovat ympäri maailmaa samanlaisia.

- Vastuu tottumusten luomisesta on vanhemmilla. Ajatus siitä, että lapset voisivat itse keksiä tämän, on edesvastuuton. Siinä vaiheessa kun lasten aivot ovat riittävän kehittyneet tottumukset ovat jo syntyneet.

- Aikuisilla pitää olla tietoa ja kykyä tehdä valintoja ja uskaltaa pitää hyveistä kiinni. Meidän pitää totuttaa lapset hyveisiin. Se tarkoittaa sitä, että uudestaan ja uudestaan harjoitellaan tiettyjä asioita.

Hyvät ohjeet syntyvät siitä, että nähdään tulevaisuuteen. Aikuinen näkee seurausten seuraukset, mutta lapsi vain seuraukset. Sen vuoksi me katselemme hieman pidemmälle, ja voimme luoda pohjaa tottumuksiin. Lapset ohjautuvat seurausten perusteella, koska jostakin asiasta seuraa ikäviä tunteita ja joistakin mukavia. Lapset valitsevat välittömän tunteen vuoksi, Tahkokallio sanoo.



Teksti Leila Toffer-Kares

Kuva Tiina Pyrylä