Suurin osa teistä ei kestäisi yksinhuoltajana päivääkään!

Eiköhän suurin osa pärjäisi, kun olisi pakko. Terveisin reissutyöläisen vaimo.

Tottapuhuen kaikkeenhan on venyttävä, mikäli sellainen tilanne eteen sattuu. Mutta mieluummin jätän väliin ja kokeilematta ;-)

yhteishuoltajuus sulassa sovussa jo kahdeksatta vuotta:)

* käyn töissä, vien lapset tarhaan julkisilla kulkuneuvoilla. Matka kestää tunnin. Ja sitten toinen tunti työpaikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Aamulla herätys klo 5. Kotiin palatessa tehtävä ruokaa, kenties pestävä pyykkiä jne.



* toinen lapsi astmaatikko. Hänen kanssaan useinkin valvottava, koska hoitotasapainoa ei ole löytynyt. Lääkettä annettava 4 tunnin välein, höyrytettävä, nostettava lasta istuvampaan asentoon. Lapsi saattaa oksentaa limaa ja sitten on vaihdettava lakanoita keskellä yötä. Ei ole harvinaista saada nukutuksi vain 2-3 tuntia yössä.

Pärjää, jos on pakko.

monet ei eroakaan ihan turhan takia, kun ei se mitään helppoa ole, mieluummin kärvistelee pikkulapsiajan ainakin.

Tiedän useampia yksinhuoltajia, mutta en ketään, joka olisi pimahtanut täysin tai joutunut luopumaan lapsistaan. Eli olen kyllä sitä mieltä, että useimmat pärjäävät kun on pakko.

Ilman lasta en kestäisi päivääkään...



Tuttu yh menetti juuri kolmannen sisaruksensa, ja hyvin näyttää pärjäävän, vaikka surua riittää.



Elämässä voi oppia vain yhden ison asian. Elämä kantaa vastoinkäymisistä huolimatta!



Pienet on sulla murheet jos toisten jaksamisesta jaksat provoilla. Opettele kunnioittamaan muita ihmisiä, eläkä jaksa kiukutella! marttyyriys ei pue ketään.

Ajatuksena kamalaa, tiedän, mutta jos jää yksin lasten kanssa on vain pärjättävä tai kuoltava pois. Ja kyllä minä tiedän, että suurin osaa jäisi elämän puolelle ja eläisi vieläpä suht onnellisen elämän.



Minäkin muuten pärjäsin vallan mainiosti monta vuotta, vaikka toki myönnän, että mukavampaa onkin nyt kun on mies jakamassa perhe-elämää :-)

Ei tässä yh:n elämässä mikään muu ole raskasta kuin yksinäisyys. Se, ettei voi puhua esim. raha-asioista tai tulevaisuuden haaveista tai huolista kenenkään kanssa. Raha on myöskin tiukalla koko ajan (siis ei tietenkään kaikilla yksinhuoltajilla, mutta useimmilla kuitenkin). Ja krooninen halipula vaivaa ;)



Mutta kyllä kuka tahansa nainen osaisi lapsensa ja kodin hoitaa yksinkin, jos pakko olisi.



Terv. yh, joka on tilanteeseensa kaikesta huolimatta erittäin tyytyväinen.

Sitä luksusta meillä monilla naimisissaolevilla ei ole.

Vierailija:

* käyn töissä, vien lapset tarhaan julkisilla kulkuneuvoilla. Matka kestää tunnin. Ja sitten toinen tunti työpaikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Aamulla herätys klo 5. Kotiin palatessa tehtävä ruokaa, kenties pestävä pyykkiä jne.

* toinen lapsi astmaatikko. Hänen kanssaan useinkin valvottava, koska hoitotasapainoa ei ole löytynyt. Lääkettä annettava 4 tunnin välein, höyrytettävä, nostettava lasta istuvampaan asentoon. Lapsi saattaa oksentaa limaa ja sitten on vaihdettava lakanoita keskellä yötä. Ei ole harvinaista saada nukutuksi vain 2-3 tuntia yössä.

hehehheeeheee... homehdu vaan happamuutees

Totta kai myönnän, että todellinen yh-arki olisi vielä rankempaa ja joutuisin rajaamaan elämääni entisestään, mutta mitään järisyttävän radikaalia muutosta se ei minulle aiheuttaisi.

No onpa sekin kehumisen aihe...eronnut ihminen...pah!

Kummasti sitä vaan jaksaa hoitaa kotia ja lapsia vaikka yöllä olis nukkunut vain pari tuntia. Mies on työnsä takia paljon poissa kotoa, joten yksin ne yöt tulee hoidettua.

Vierailija:

Tiedän useampia yksinhuoltajia, mutta en ketään, joka olisi pimahtanut täysin tai joutunut luopumaan lapsistaan. Eli olen kyllä sitä mieltä, että useimmat pärjäävät kun on pakko.

mm. siksi, ettei hallitse raha-asioita, jätti vuokran maksamatta, sai häädön, lapset varastelevat kaupasta ja lyövät äitiään.

Sitten tunnen pari sellaista, jotka vetää kamaa, mutta heillä lapset.

Yhden, joka jättää lapsen yksin ja menee baariin...

Yhden, jonka lapset jo aikuisia, mutta ihan hulttioita.

Yhden, jonka lapsista kahdesta tuli nistejä, yhdestä teiniäiti ja yhdestä suht normaali.

Tunnen myös vastapainoksi ihan hyviäkin yksinhuoltajia.

pärjäävät ne, joilla on valoisa luonne ja taipumus nähdä parhaat puolet elämässään. Minä kuulun niihin. Elämän voi myös yrittää järjestää helpommaksi. Minulla pk on parin minuutin kävelymatkan päässä ja töihin pyöräilen 25 minuuttia 8 kk vuodessa. Eli minulla liikunta hoituu hyötymuodossa (säästän samalla matkakustannuksissa, enkä saastuta). Jos asuu hankalan matkan päässä kaikesta eikä omista autoa kannattaa miettiä, että voiko asialle tehdä jotain. Minulla on myös suuren kauppakeskuksen palvelut vieressä. Aikuista seuraa saan ystävistä, joista vähintään kerran pari viikossa joku piipahtaa, sisaruksistani ja vanhemmistani. Usein matkaan viikonlopuksi yökyläilemään jonnekin...Taloudellisesti olen riippumaton.

No eikös monella yksinhuoltajalla (vai yhteishuoltajalla) ole joka toinen viikonloppu VAPAA?

TOTTA.



Siksi valitsinkin mieheni viisaasti ennenkuin aloin hommaamaan lapsia ; D. Olisiko kannattanut miettiä aikoinaan viisaasti?

Vierailija:

Taloudellisesti olen riippumaton.