Taas tällainen päivä. kaipaan niin miestäni :(

Ei kun tilanne meni ihan päinvastoin. Mieheni oli päättänyt erota, mutta sinnittelimme tämän jälkeen vielä suht pitkään ja haimme mm. ulkopuolista apua sekä yhdessä että hänelle erikseen. Eroajatukset tulivat minulle täytenä shokkina silloin aikanaan, mutta sen yhdessä käydyn prosessin aikana ehdin siis käymään myös omat tunteni läpi.



Minulla on kyllä uusi, mutta hän tuli vasta sen jälkeen kun olimme eronneet exän kanssa ja minä olin ehtinyt pääni selvittää.

Erosimme vuoden alussa ja alkuun en edes kaivannut koko miestä. Nyt on välillä päiviä, kun kaipaan sitä miedän yhteiselämää hirveästi. Lisäksi iskee haikeus, kun muilla on joku kotona odottamassa ja minä tulen aina lapsen kanssa tyhjään kotiin...mutta eiköhän tämä tästä...

Mulla on niiiiiiiiin kamala ikävä...

Vatvot asiaa mielessäsi vielä pitkään. Puolen vuoden päästä saattaa tulla tosi paha vaihe. Aika monella on 6kk erosta ollut sellainen maaginen rajapyykki: hajoaa ja kokoaa itsensä uudelleen ja sen jälkeen helpottaa. Helpottaa, mutta pikkuhiljaa.



Tsemppiä!

Ero on sellainen prosessi, jossa on aaltoja. Ensin ne syvät aallot on tiuhempaan ja ne on syvempiä, ajan myötä aallonpituus kasvaa ja aallot eivät ole enää niin syviä. Usko siihen, että tuo on vaan osa normaalia prosessia. Itse kävin tuon prosessin jo naimisissa ollessani, niin eron jälkeen mä olin täysin jaloillani, mutta jokaisen tuntevan ihmisen on nuo tunteet käytävä jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin.

Jännä juttu, en tiennyt tuosta että puoli vuotta on joku rajajuttu..



On niin ristiriitaiset tunteet, tunnen toisaalta vihaa, katkeruutta, mutta toisaalta kaipuuta, rakkautta, ikävää.



Parasta olisi kun voisi olla kokonaan ilman yhteydenpitoa, mutta yhteisen lapsen takia pidämme tosiaan yhteyttä usein. Tänäänkin mies soitti ja kyseli kuulumisia. Hyvä kyllä että voimme olla näin hyvissä väleissä, mies onkin sanonut minulle että olen tärkeä ihminen hänelle ja haluaa tietää mitä minulle kuuluu jne. Minä en kyllä ole valmis ystävyyssuhteeseen, mutta haluan olla hyvissä väleissä lapsen isän kanssa. Llapsen takia en rupea enää itkemään ja riehumaan miestä takaisin. (Sitäkin olen valitettavasti tehnyt heikkoina hetkinä...)



T. ap

sinulla jo lienee?)

melba:

Ero on sellainen prosessi, jossa on aaltoja. Ensin ne syvät aallot on tiuhempaan ja ne on syvempiä, ajan myötä aallonpituus kasvaa ja aallot eivät ole enää niin syviä. Usko siihen, että tuo on vaan osa normaalia prosessia. Itse kävin tuon prosessin jo naimisissa ollessani, niin eron jälkeen mä olin täysin jaloillani, mutta jokaisen tuntevan ihmisen on nuo tunteet käytävä jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin.

Eli siis pidit miestäsi perhehelvetissä koko suhteenne loppuajan?



Erikoinen mimmi olet.

mun erosta tosin on jo 2,5 vuotta, muttali se niin raskasta että sen muistaa lopun elämäänsä...mulla eka puoli vuotta oli hirveetä ikävöimistä, sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja vuoden kuluttua olin sujut asian kanssa..mulle vaikutti paljon se, että koin kaikki vuodenajat, merkkipäivät ja juhlapyhät kertaalleen eron jälkeen ja tajusin, että voin tehdä omiaerinteitä ja elämä todellakin jatkuu, koska loppupeleissä jokainen on vastuussa omasta onnestaan.



nykyään meillä on molemmilla uudet hyvät parisuhteet ja exän kanssa olemme paremmissa väleissä kuin ehkä kertaakaan seurustelun aikana...:) meillä on yhteinen lapsi ja olen kyllä meistä ylpeä, että tosi riitaisan eron jälkeen pystyttiin kokoamaan ittemme ja miettimään sitä viatonta tyyppiä, jolle ,me vielä pitkään ollaan koko maailma.



tsemmpiä kaikille eroaville, sitten kun erosta selviää ( ja aikaa siihen yleensä kuluu) niin tietää että selviää mistä vaan.