Kuinka riippuvaisia olette miehestänne tai

Ilman sitä tuskin pärjäisin näin hyvin. Olen yh, ex miehestä ei ole avuksi missään muodossa.

Mies on matkatyössä ja pärjään erinomaisesti ilmankin. Tietenkin on kiva, jos on joku jakamassa arkea, mutta ei elämäänsä voi toisten varaan rakentaa.

Mutta miehellä on paljon duunimatkoja (joka kuukausi niitä on, mutta voi olla 1 yhden päivän matka tai 2 viikon tai 3-10 kertaa 1-4 päivää tms vaihtelevasti).



Eli siis välillä sitä ollaan erossa. Eikä se sen kummempaa ole, kyllä mä pärjään himassa muksujen kaa ja eikä ole kummallekaan ongelma olla erossa toisistaan (tietty kyllä pidetään paljon yhteyttä ja molemmilla on ikävä). Mutta koskaan en oo protestoinut ettei mies sais lähtee työmatkoille. Olen aina tiennyt, että miehen duuniin kuuluu työmatkoja ja miehelle työ on sitä mistä tykkää ja siitä saa vielä rahaakin mukavasti.



11v ollaan kohta oltu yhdessä, eikä se ensihuuma ole mihinkään lähtenyt ->> joten kyllä se vähän haikeeta on kun mies pakkaa matkalaukkua, mutta ei se elämä siihen lopu :)

mutta tää valtava talo pitäis panna myyntiin, en sitä enää jaksais hoitaa..

Tärisen ihan yksinäisyydestäni. Ja etsin täältä ajankulua, juttuseuraa.

Mies on kultainen ja vastuu lapsista jaetaan ihan tasapuolisesti, joten arvostan kamalasti sitä, että arjessä on kumppani. Kuitenkin jollain hassulla tavalla nautin siitäkin kun mies on joskus poissa. Lasten mentyä nukkumaan saa olla ihan itsekseen ja lasten kanssa touhut sujuu eritavalla kuin koko perheen ollessa koossa.



Luulen että mies ajattelee ihan samalla tavalla, itsekin olen n. kerran kuukaudessa opintojen takia muutaman yön poissa kotoa. Muutamaa päivää pitempiä aikoja ei olla kyllä oltu erossa, varmaan sellaisen viikon pätkänkin jälkeen tuntuisi jo tosi kiitolliselta saada mies kotiin.

aikoja. Eikä edes ikävä kovasti vaivaa. Tiedän, että meillä on loppuelämä aikaa :)

Jos kovin utelias olet, niin juu en viillä itseltäni ranteita auki, syö syanidia, liity mustiin leskiin tai aja kallioleikkaukseen.

lainkaan. Tulisin vallan mainiosti toimeen henkisesti, fyysisesti ja taloudellisestikin ilman miestäni. Se on aika vapauttavaa, jos joku päivä ilmoittaa lähtevänsä, no problem.

vaikka ihana mies onkin ja hänta rakastan. Viime kesänä olin yksin 1,5-vuotiaan lapsemme kanssa n. 2 kk kahdestaan kotona, kun mies oli muualla töissä, on siis yrittäjä ja kiertelee siellä sun täällä ja tekee pitkiä päiviä. Myös viikonloput on töissä yleensä, ja todellakin pärjään lapsen (nyt 2 v. 3 kk) kanssa.



Muutaman kerran on ollut aikoja, jolloin olen tuntenut itseni lähes yksinhuoltajaksi, eikä mun ja lapsen arki kauhheasti muuttuisikaan, jos miestä ei olisi. Usein tuntuu että päävastuu kaikesta on minulla.



Kamalaa jos ei pärjäisi ollenkaan ilman miestä, säälittävää. Eikä se ole rakkaudesta pois vaikka pärjääkin hyvin itsekin. Ja järkyttävintä on se, että monet naiset sanovat etteivät osaisi pyörittää arkea ilman miestään.

Pystyykö siinä relaamaan ollenkaan?

Siis kysyn ihan mielenkiinnosta kun itse oon täysin erilainen.

...hmm.. siis sillä tavalla, että hänen ansiostaan kykenen liikkumaan vapaasti ja opiskelemaan jnejne. Hän on mieletön apu lapsen kanssa ja kotona. Jos miestä ei olisi elämäni muuttuisi radikaalisti! Olen siis taloudellisesti, sekä käytännön arjessa hänestä hyvin riippuvainen. Ja vaikka olen hyvin " yksinäinen" luonne (en juurikaan kaipaa juttuseuraa tai läheisyyttä tms) niin en viihdy esimerkiksi öitä yksin.

Jos en olis, lähtisin samantien ja jättäisin tuon keskenkasvusen kiukuttelijan ettimään syntipukkinsa muualta!

me oltiin miehen kanssa aina yhdessä, ei koskaan erossa edes yhtä yötä, kunnen jäin yllättäen leskeksi. Pakkohan sitä oli pärjätä sen jälkeen lasten kanssa, ei mulla ollut vaihtoehtoa. Eiköhän sitä jokainen voi elää elämäänsä sillä tavoin kuin tuntuu, eikä ajatella tulevaa, että jos jotain tapahtuu, niin mitä sitten. Sitten eletään sen hetkisen tilanteen mukaan, ei kai sitä etukäteen tarvitse valmistautua vaikka siihen, että mies jättää ja olla sitä varten erossa.

En aja takaa normaalia parisuhdetta vaan riippuvaisuudesta omaan kumppaniin ja ettei pystytä-uskalleta miehestä olla erossa yhtään - kuulostaa todella oudolta ja jopa pelottavalta että niin paljo yhden varaan lasketaan

no eikös me juuri oltu sellaisia, kun ei haluttu olla toisistamme erossa, yhdessä käytiin joka paikassa. 24

Vierailija:

Pystyykö siinä relaamaan ollenkaan?

Siis kysyn ihan mielenkiinnosta kun itse oon täysin erilainen.

Vierailija:

En aja takaa normaalia parisuhdetta vaan riippuvaisuudesta omaan kumppaniin ja ettei pystytä-uskalleta miehestä olla erossa yhtään - kuulostaa todella oudolta ja jopa pelottavalta että niin paljo yhden varaan lasketaan

ja ainoa, johon luotan 100%.

Ennen eroa olin kai jollain lailla miehestä riippuvainen ja ero otti koville. Mutta hyvin siitäkin on yli päässyt ja nautin tästä uudesta vapaudestani.



Tottakai on kiva että joskus tuttava tai sukulainen katsoo lapsia. Kyllähän sitä väsyis jos ei koskaan saisi taukoa. Mutta en silti koe että olisin kenenkään avusta riippuvainen.

Mutta täytyy myöntää, että vaikeaa se olisi. Mulla ei olisi samanlaista elintasoa kuin nyt.

Mä olen ammatiltani sihteeri, ja palkkani ei ole kovin suuri. Mies taas omistaa menestyvän yrityksen.

On omaisuutta ja rahasta ei ole pulaa.





Vaikeinta olisi varmasti totutella siihen että, ei pystyisi ostamaan sitä mitä haluaa, pitäsi katsella tarkkaan hinnat ja miettiä mistä tinkii.