Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapseni oli vauva, pelkäsin hirveästi, että aiheutan
18.05.2007 |
hänelle traumoja, kun en osaa olla oikealla tavalla, en osaa sitä ja tätä äitinä. Luin oppaita ja lehtiä. Varhainen vuorovaikutus tuntui joltakin suorittamiselta. Että pitää osata juuri oikein hymyillä vauvalle, juuri oikein koskettaa, juuri oikein sitä ja tätä. Ja jos tässä epäonnistuu, seuraukset ovat väistämättä traumaattiset. Lapsen tulevaisuus on pilalla, sillä viimeistään aikuisena hänelle puhkeaa sitä ja tuota, kun ei ole saanut vauvana hyvää kiintymyssuhdetta.
Menin ihan sekaisin kaikista noista vaatimuksista, kunnes sitten sattumalta luin jonkin ajattelijan mietteen, että vanhempien tehtävänä on aiheuttaa traumoja lapsilleen. Se oli hyvään kohtaan tullut miete, koska se sai minut relaamaan ja vähitellen lapsestakin tuli iloisempi ja rennompi, kun ei äiti koko ajan ollut suorittamassa sitä vuorovaikutusta, vaan uskalsi ihan vaan olla ja elää.
Kommentit (4)
aloituksessa jo mainitsin, että ihan oikeasti rentoutumiseni alkoi siitä, kun luin jotakin lehteä ja siellä oli siteerattu jotakin ihmistä (en muista ketä) ja ajatus oli suurin piirtein se, että vanhempien tehtävänä on nimenomaan aiheuttaa traumoja lapsilleen. Olin niin hirveästi pelännyt koko ajan, että toiminnallani pilaan lapseni tulevaisuuden, joten tuo miete osui ja upposi minuun silloin! Jotenkin ymmärsin huumorin, ja aloin relata. En enää miettinyt jokaista ilmettäni, jonka näytin vauvalle (siihen asti oikeasti yritin koko ajan olla hymyileväinen jne., ettei vauva vaan vahingoittuisi). Aloin muuttua normaaliksi ihmiseksi, jolla on myös negatiivisia tunteita. Huomasin, että vauva ei siitä säry, vaan päinvastoin vuorovaikutus alkoi muuttua luontevammaksi ja kaikilla oli kivempaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta on aika haasteellista olla samalla kärsivällinen ja pitkäpinnainen (jos sitä ei ole luontaisesti) ja toisaalta olla myös tunnerehellinen. Vauva kun ei kestä tunteiltaa liian " räiskyvää" äitiä, mutta ajoittain rasittuneen/väsyneen/tympääntyneen äidin kylläkin.
Alue: Aihe vapaa
ymmrätänyt tuota aamenta tuossa. Ei tuo kirjoitukseni mitään uskonnollista tekstiä sentään ollut...
Halusin vain kirjoittaa omista kokemuksistani, ehkäpä joku tuore äiti saattaisi saada helpotusta omiin ja ympäristöltä tuleviin paineisiin.
ap