miten kasvatat lapsiasi? miksi juuri kyseisellä tavalla? OV

Kehun lapsia kaikesta mistä on aihetta, samalla kuitenkin opetan, että kukaan ei ole hyvä kaikessa. Ja että aina kannattaa yrittää. Suon lapsille mahdollisuuden olla lapsia mahdollisimman pitkään. Pyrin luomaan heille turvallisen ja kannustavan kasvualustan. Ja ehdottomasti opetan positiivisen ajattelutavan. Opetan hyviä tapoja ja toisten kunnioitusta.



Keskustelemme paljon ja meillä saa olla eri mieltä ja suuttuakin. Anteeksi pyydetään ja annetaan. Annan myös tilaa lapsille kasvaa omaksi itsekseen, ei minun toiveitteini mukaiseksi. Korostan heille oman ajattelun merkitystä ja sitä, ettei usko kaikkea valmista tietoa. Kerron heille erilaisista uskonnoista, mutta en opeta mitään uskoa.



Tässä jotain...

Kasvatan lapsia mm. näiden sääntöjen mukaan:



* lapsille ei valehdella, esim. kun on käyty verikokeessa, olen sanonut ennen verikoetta, että se pikkasen sattuu. Jos sanon, ettei satu ja sitten mennään, lapsi menettää luottamustaan minuun, koska valehtelin.

* lapsilla on oikeus käydä läpi erilaisia tunteita. Meillä lapsetkin saavat olla välillä suuttuneita. Ja tietysti myös surullisia, iloisia jne. Ainoastaan sääntönä se, että itseään, toisia eikä esineitä saa tuhota eikä solvata kiukunpuuskankaan aikana. Yritän antaa lapsille keinoja käsitellä erilaisia tunteita itse läpi.

* lasten annetaan itse oivaltaa. Yritän välttää tekemästä liian paljon valmiiksi heille. Vaikka jokin juttu kestääkin kolme kertaa kauemmin, lopputulos heikompi ja jälki sotkuista, niin mitenkään muuten ei opi kuin tekemällä. 5-vuotias oli niin jelleänä viikonloppuna, kun oppi viemään itse roskat roskakatokseen. Se vaati jo monta uutta taitoa, piti osata avaimella avata katoksen ovi ja nostaa roskiksen kansi ja heittää pussit sinne. Meni varmaan vartti, kun mulla ois mennyt minuutti. Mutta osaapahan nyt!

* käytöstapoja ollaan opeteltu ihan pienestä. Osaavat antaa paikkansa vanhuksille kehoituksetta, kiittävät ilman komentamista ja niin pois päin.



Näihin liitetään meidän perheen arvoja, eli suvaitsevaisuus, pasifismi, kierrätys jne, joita opetellaan sitten vaivihkaa arjessa. On puhuttu siitä kuin tyttö voi rakastua toiseen tyttöön jne. Käydään paljon kulttuuritapahtumissa, reissataan varojen ja ajan salliessa, tutustutaan erimaalaisiin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Teemme kotona suht paljon askarteluja, lapset laulavat ja soittavat jne. Lasten mielenkiinnon mukaan tutkitaan asioita. Luonto kiinnostaa ja opiskelemme eläimistä juttuja.



Lapsi, jolla on hyvä olla, kasvattaa likimain itse itsensä. Siis komentelua ja huutamista ei juurikaan tarvita. Ei ainakaan meillä. Lapset ovat hyväkäytöksisiä, pirteitä ja aktiivisia.

että toisaalta yritän kuunnella ja ymmärtää lasta mutta toisaalta pitää kiinni myös omasta vanhemman auktoriteetistani viime kädessä. Uskon, että jos uskallan olla myös määrääväinen ja päättää aikuisena asioita, lapsi saa myös siitä turvaa. En kuitenkaan halua jyrätä lasta.



Joten tasapainoilua, tasapainoilua..

Mutta lisäksi myös huudan ja mekastan, koska olen aika lyhytpinnainen ihminen välillä. Mieskin sortuu joskus samaan. Olisi tekopyhää väittää, ettei myös tämä kuuluisi meidän perheen kasvatusstrategioihin, vaikkakin tahattomasti... :/ Pyrkimyksenä on tietysti kasvattaa rakkaudella ja molemminpuolisella kunnioituksella, mutta välillä aina mennään harhapoluille...

rajoilla ja rakkaudella

siksi, koska se on minusta järkevin tapa :)

Se sisältää sen tietojen kokoelma, joka minulla ja miehelläni on lasten kasvatukseen liittyen. Lisäksi se sisältää sen tiedo, joka meillä on lastemme luonteista ja mahdollisuuksista. Näitä pyrimme yhdistelemään mahdollisimman onnistuneesti niin, että ne vieläpä toimisivat niissä olosuhteissa, jotka meillä nyt vallitsee. Ja sitten kaiken kruunaa se, että tavoitteena on kaikki aspektit huomioiden kasvattaa lapset niin, että heillä olisi tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät puitteet onnelliselle elämälle.