Lue keskustelun säännöt.
Kyllähän taas totuus lävähti silmille oikein kunnolla...
08.05.2007 |
Olen tässä pari päivää viettänyt kahden ulkomaisen kollegan kanssa. Syötävän komeita, siistejä, huoliteltuja ja miehekkäitä miehiä. Heillä on vankka ammatillinen osaaminen, hyviä ideoita, kemiat natsaa ja muutenkin on ollut mukavaa. On ollut kiva liikkua kahden tyylikkäästi pukeutuneen fiksun miehen kanssa.
Ja sitten tulin kotiin. Täällä likainen (joo, korvista tursuaa vaikkua ulos kun ei ole pessyt!), epäsiisti, viikon vanhat kalsarit, tukka ylitsekasvanut majava, ikivanhoissa rääsyissä liikkuva aviomies. Duunari, jolla ei ole mitään ammatillisia tavoitteita. Hän raivoaa lapselle kun lapsi haluaa ruuan kanssa porkkanaa (" kunnon ruokaa pitää syödä, makkaraa paistan" ).
Oi miksi, miksi häneen rakastuin? Tätä joudun tänään taas miettimään ja todella etsimään niitä syitä.
Kommentit (25)
Ei juo, ei polta, ei käy baareissa tms. Aina huoliteltu, pitää perhettä ykkössijalla, romanttinen jne. Ihana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä ihmeen kiven alta olen tuon rotiskon kaivanut?! Kun oikeasti siisteys ja huoliteltu ulkoasu ovat minulle tärkeitä. Ja kunnianhimo! Mutta kun tuolla ei ole niin ei ole.
ap
mitä muuta maailmassa on tarjolla.
No ei noinkaan. Tämä on toinen avioliittoni, ja sinkkuaikana pukumiehiä kiehnäsi ympärillä minkä kerkisi.
Ja näin valitsin. Voi hitto.
ap
tee ihan listaa hänen hyvistä puolistaan. Kyllä ainakin joku hyvä puoli hänestä vieläkin löytyy, koska aikoinaan on ollut niin monta, että on vienyt voiton muista miehistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tarina: itse olen akateeminen, mies (yrittäjä)duunari. Kunnianhimoa ja itsetuntoa hänellä kyllä on, mutta kuilu on kuitenkin välillämme. Olemme kovin päinvastaisia...
Itsekin olen jo toista kertaa aviossa.
Seuraus on se, että olen muutaman kerran erehtynyt kollegoiden seuraan, sillä tuo samanhenkisyys viehättää suuresti. Ja pettänyt siis miestäni.
Riski meidän liitollemme on siis siinä, että rakastumme molemmat enemmän itseämme muistuttaviin persooniin, joilla on samanlainen koulutuspohja.
Toisaalta mietin sitäkin, ettei mulle varmaan riitä mikään. Vaikka kotona olisi mikä, kyllästyn kuitenkin jossain vaiheessa. Mä oon vesimies, mites ap?
Tuskin on miehesi ennen ollut sliipattu pintaliitäjä. Mikset heti suhteen alussa kiinnittänyt näihin puutteisiin huomiota jos noin paljon ärsyttävät (totta puhuen ärsyttäis kyllä muakin).
Itse olet valintasi tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat tosiaan hengenheimolaiselta. Ja minusta myös tuntuu, että mikään ei koskaan riitä. Olen kovin levoton luonteeltani, horoskoopilta jousimies. Olisi mielenkiintoista joskus tavata samoin ajatteleva ja tunteva nainen irl.
Itse en ole tätä miestäni pettänyt, vaikka mielessä se on käynyt. Olen päättänyt olla osallistumatta sellaisiin tilaisuuksiin, joissa mahdollisuus olisi ollut. " Tahdon asia" , you know... Mutta kun tuo samanhenkisyys vetoaa, ja se on kai ihan tervettä.
Mieheni kyllä arvostaa minua eikä koe alemmuudentunnetta (kuten edellinen akateeminen mieheni). En tiedä, kai hänkin viihtyy niiden työkaverinaisten parissa paremmin kuin minun ystävieni.
Mutta voi kun nyt juuri raivostuttaa. Argh. Olisipa tuossa vieressä hyvältä tuoksuva puhdas siisti mies, jonka kanssa voisi puhua asioista. Mutta ei. Tuossa tuo mörrimöykky istuu hiljaa ja pystyin vain sanomaan, että menisi parturiin.
Olen kai naisia, jotka eivät koskaan asetu. Avioliitto nro 2 on meneillään ja en ihmettelisi, vaikka tekisin elisabethit tässä elämäni aikana. Sisällä palaa.
Haluaisin olla onnellinen ja rakastaa tätä miestäni. Yritän tänään miettiä, miksi häneen rakastuin. Renttu. Niihinhän naiset rakastuu. Mutta miksi hitossa???
Ja osaa hän olla komeakin kun näkisi hieman vaivaa. Siis jos näkisi.
ap
miltä sinusta tuntuisi jos miehesi ajattelisi sinusta jotain noin ikävää?
ei kaikilla ole kunnianhimoa, eikä siinä ole mitään pahaa. Jotkut sattuu tykkämään omasta työstään sellaisena kuin se on. yhtä tärkeää työtä ne duunaritkin tekevät. Ei se ura ja ulkonäkö ole tärkeintä maailmassa.
Miestä voi vähän opastaa jos häiritsee. Sanot, että nyt heität noi vanhat verkkarit roskiin ja viet miehen vaateostoksille. Ja patistat parturiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen akateemisesti koulutettu ja kunnianhimoinen.
No, nyt olen lasten kanssa kotona ja miestä ei näy, ei kuulu. Hänen päivät ja illat menevät töissä projektien parissa ellei ole työmatkalla. Onneksi viikonloput on omistanut perheelleen. Eli käytännössä kodin- ja lastenhoitovastuut jäävät minulle.
Meillä synkkaa hyvin ja nautimme toistemme seurasta edelleen. Mutta ongelmana on se, että kahta uraa ei yhteen perheeseen mahdu, ellei tingitä lasten kustannuksella. Nyt taistelemme siitä, että tuleeko jonain päivänä miehestäni pörssiyhtiön toimitusjohtaja ja minusta keskinkertainen asiantuntija, vai päinvastoin. Tällä hetkellä mies on johtajahississä, minä vilttiketjussa. Odotellaan tässä hetki, että lapset kasvavat, sitten minäkin pääsen taas vauhtiin uran luomisessa.
Kaikissa suhteissa on hyvät puolensa. Ehkäpä voisit nauttia omassasi siitä, että voit kunnolla panostaa työhösi, ja siten voit saavuttaa jotain merkittävää myös työelämässäsi.
Kuin suossa rämpisi. Kaikki pitää miehelle selittää viisi kertaa kun ei yksinkertaisesti tajua. Oma-aloitteisuutta ei ole ollenkaan eikä kunnianhimoa. Jos rahasta on pulaa mies vain käy lainaamassa äidiltään. Järkyttävää. En voi uskoa, että lankesin tuollaiseen luuseriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taottua, että itseään pitää kehittää tai se on goodbye. Lähti sitten opiskelemaan, pyörittää menestykkäästi omaa firmaa, panostaa ulkonäköönsä, lukee sanomalehden ja MIES. Oli menossa luuseritielle, mutta onneksi olen hänelle niin tärkeä, että muutti suunnan.
N. 13-vuotiaana kuuntelin akateemisen fiksun naisen tarinaa elämästään. Sanoi, ettei vanhemmat sopineet toisilleen taustojensa takia, isä oli duunari ja äiti akateeminen. Ajattelin silloin, että onpa kamalasti sanottu, täyttä puppua. Ja päätin olla itse suvaitsevaisempi.
Tässä sitä nyt ollaan, onneton. Suvaitsevaisesti naimisissa yksinkertaisen duunarin kanssa. Ainoa mitä tunnen on sääliä. Ja katkeruutta itseäni kohtaan huonosta valinnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki on kylmää tekstiä, mutta ei tässä itseään auta pettää. Jos ei tunne olevansa onnellinen ja tyytyväinen ja tasapainossa elämänsä ja tunteittensa kanssa, niin ei se valehtelulla parane.
Varmaan mieheni sitten ajattelee samoin, en tiedä. On meillä hyviäkin hetkiä, mutta nyt tämä tilanne vain kärjistyi kun nämä vastakohdat lävähtivät silmien eteen.
Tuolla se istuu, ei puhu mitään. On ollut hiljaa jo toista tuntia. Ilvehtii vain naamallaan alkeellisesti silmiään muljauttaen ja ylemmyydentuntoisena jos joku sanoo telkussa jotakin hänen mielensä vastaista. Inhoan hänen tapaansa ilveillä ylikorostetusti esimerkiksi kassajonossa jos joku puhuu kassan kanssa pari ylimääräistä sanaa. Hän huokailee ja muljauttelee ja ilveilee.
Välillä hän syö ja louskuttaa kuin koira. Luulee ja kuvittelee olevansa jotenkin suloinen. Kuin koiranpentu. Huh.
Miten sivistymätön ja typerä käytös. Hän kyllä lueskelee historiallisia kirjoja ja luulee olevansa hyvin sivistynyt ja viisas. Mutta ei se sosiaalista älyä korvaa.
Mun varmaan pitää ottaa paukku. En kerta kaikkiaan tässä tilassa pysty rauhoittumaan.
ap
Hän on hyvä isä, puhuu ja pussaa, tekee jopa kotitöitäkin, MUTTA siltikään ei oikein jaksa kiinnostaa enää 11 yhteisen vuoden jälkeen =/ Hän ei juo eikä juokse baareissa, polttaa kyllä puoli askia päivässä, on luotettava, huumorintajuinen, hauska, väkivallaton...... mikä MINUSSA on vikana, kun olisin mielummin yksin?!?
Olen kuulolla, seuraan ketjua, mutta joudun ikäväkseni laittamaan tässä välissä tuon lapsen (yhden) nukkumaan. Palaan pian! Mutta tuo horoskooppijuttu vielä: jousimies on yhtä levoton kuin vesimieskin, ja mieheni on jousimies=ymmärrämme siis toistemme sitoutumiskammon ja periaatteessa olemme nappipari. Periaatteessa.
En mä tiedä, mikä mua riivaa. Välillä on pitkiä kausia, että kaikki on hyvin ja tyydyn osaani, mutta sitten taas iskee pikkudemoni...
Olen 37v ja pelkään vanhenemista ihan kamalasti. Mitä ihmettä on edessä vaikka naisella, joka on 45v? Ihan hirveetä.
Mulla oli kamala 3-kympin kriisi ja nyt taitaa sitten olla jo 4-kympin kriisi... Parhaiten minulle sopisi tilanne, ettei olisi mitään sitoumuksia minnekään ja saisin liihotella miten tykkään. Silloin ei ainakaan satuttaisi ketään. Ja sitten kohta huomaan olevani tilanteessa, jossa on se kartano-Volvo, kartano, lapsi, mies ja lemmikkieläimet...
olen myös seurustellut aikoinani miesten kansaa joita pidän nykyään hyvin moukkamaisina ja sivistymättöminä. ja muutamia tällaisia todella luotaantyöntävän yksinkertaisia uroksia jotka luulevat olevansa varsinaisia alfauroksia ja saaliiita, tuunsin muuta kautta. olen aina ihmetellyt miten helvetissä joku nainen voi sellaista haluta ja elää moisen kanssa.
eli se ajatusmaailma ja kiinnostusten kohde ja tavoitteet elämässä eivät kohtaa millään tavalla. henkisesti todella uuvuttavaa.
luojan kiitos löysin sopivan miehen aviomihekseni, ja täytyy sanoia että elämä on niin helppoa kun kummallakin on niin smamanlainen ajtusmaailma, kiinnostuksen kohteet, elämänarvot ja unelmat. kyllä noi yhdistävät asiat ovat todella tärkeitä ja kun kaiken kruunaa vielä loistava seksielämä, niin en voisi enempää toivoa. kun ajattelenkin niitä suhteita joissa nämä asiat eivät ole olleet kunnossa lainkaan, en voiedes kuvitella miten raskaalta tuntuisi olla " kahlittu" tällaiseen ihmiseen loppuelämäkseen.
ihmisiä. Ootko ikinä miettinyt, että duuri miehesi on yrittäjä joka on ihan oikeasti saanut jotain aikaan. Ties vaikka hänellä on palkattua työvoimaa. llman miehesi kaltaisia rohkeita ihmisiä täällä suomessa olisi aika paljon työttömyyttä. Voisit katsoa peiliin kun itse kuitenkin olet jonkin suuryrityksen keskitason pikkunilkki, joka päivästä toiseen pyörittelee visoita, missiota ym. sontaa powerpointilla.
Vierailija:
Meidän tarina: itse olen akateeminen, mies (yrittäjä)duunari. Kunnianhimoa ja itsetuntoa hänellä kyllä on, mutta kuilu on kuitenkin välillämme. Olemme kovin päinvastaisia...
Itsekin olen jo toista kertaa aviossa.
Seuraus on se, että olen muutaman kerran erehtynyt kollegoiden seuraan, sillä tuo samanhenkisyys viehättää suuresti. Ja pettänyt siis miestäni.
Riski meidän liitollemme on siis siinä, että rakastumme molemmat enemmän itseämme muistuttaviin persooniin, joilla on samanlainen koulutuspohja.
Toisaalta mietin sitäkin, ettei mulle varmaan riitä mikään. Vaikka kotona olisi mikä, kyllästyn kuitenkin jossain vaiheessa. Mä oon vesimies, mites ap?
..jolla duunari mies. Vaikka en IHAN vielä ole työelämään asti oikeasti päässyt niin täytyy myöntää, että välillä on jotenkin " orpo" olo kun jutut keskittyvät vyötärön alapuolelle, yliopistopellejen naureskelulle jne jne. Pitäiskö minun jotenki " viisastua" siskot?
et vaan tiedä heistä kaikkea.