Olenko ainoa, jonka mielestä on sairasta, että alle 25-vuotiasta äitiä pidetään liian nuorena äitinä tai jopa teiniäitinä?

Mä olen tehnyt kaksi ja olen edelleen alle 25v. JA enempää en lapsia tee.

T:23-vuotiaana esikoisen saanut.

Järjestään n. 95% näiden lasten vanhemmista on saaneet lapsensa alle 25-vuotiaana. Monesti vanhemmuus on hukassa, kun halutaan olla lasten kanssa ystäviä, eikä rajojen laittaminen onnistu. Ikävä korjata näin satoa täällä päässä...

Itse olen saanut lapset 21v, 24v ja 26v.



Kannattaa sulkea korvat toisten typeriltä mielipiteiltä. Jokainen porskuttaa tässä elämässä niin kuin itse haluaa. Mitä väliä toisten mielipiteillä?

enkä pitänyt itseäni teiniäitinä.. eikä sukukaan ollut moksiskaan asiasta.. mulla 12 serkkua joita 6 serkkua minua vanhempia ja kellään ei vielä lapsia.. en ole törmännyt onneksi halveksuviin ihmisiin.. lähinnä mummelit on kysyneet että onko sinun lapsi ja että oletpa nuori,mutta ei muuten mitään kovin pahaa ole mulle koskaan sanottu...

Harva alle 25-vuotias on taloudellisesti itsenäinen - ja taloudellinen itsenäisyys on aina kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina ollut perheen perustamisen edellytys. Ennen vanhaan tietysti jo 15-16-vuotias pystyi voimiensa ja kykyjensä pohjalta samaan kuin aikuinen, mutta nykymaailmassa, jossa pitää hallita niin monia asioita, on matka aikuisuuteen pidentynyt ja samalla tietysti normatiivinen lastensaanti-ikä noussut. Jos se vielä kovasti nousee, niin jossain vaiheessa biologian rajat tulevat vastaan. Mutta onhan meillä sitten tuo lääketiede.

Itse vaikka alle 25v olenkin,olen laittanut rajoja ja laitan niin paljon kun on tarve.



Tämä on mulle tullut omasta kodista, kyllä paljon vanhemmuuteen vaikuttaa myös oma kokemus omista vanhemmista ja miten he ovat toimineet. Niinkään iällä ei ole väliä.

Halusin äidiksi, ja lapseni olen aina hoitanut hyvin. Ainoa asia missä törmäsin " ikärasismiin" oli päiväkoti, tai oikeastaan ne muut äidit (vanhemmat), tuntuivat katsovan kieroon tälläistä nuorta äitiä. Mä olen helsinkiläinen ja täällä on aika paljon nuoria äitejä, myös omassa tuttavapiirissä. Mutta lapseni päiväkodissa olin nuorin äiti, muut äidit oli reippaasti vanhempia.



Mä tykkäsin ja tykkään edelleen äitinä olosta. Toisaalta nyt jälkeenpäin kun miettii, niin olihan sitä naivi tietyissä asioissa. Mutta äitinä olen ollut hyvä ja huolehtiva.



Toisen lapsen sain 27-vuotiaana, ja nyt en enää ole se nuorin äiti, joka päiväkodista lapsensa hakee :)

Toivottavasti rajasi kantavat vielä murkkuiässäkin. Tsemppiä.

t. ap

Vierailija:

Harva alle 25-vuotias on taloudellisesti itsenäinen - ja taloudellinen itsenäisyys on aina kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina ollut perheen perustamisen edellytys. Ennen vanhaan tietysti jo 15-16-vuotias pystyi voimiensa ja kykyjensä pohjalta samaan kuin aikuinen, mutta nykymaailmassa, jossa pitää hallita niin monia asioita, on matka aikuisuuteen pidentynyt ja samalla tietysti normatiivinen lastensaanti-ikä noussut. Jos se vielä kovasti nousee, niin jossain vaiheessa biologian rajat tulevat vastaan. Mutta onhan meillä sitten tuo lääketiede.

Enkä voi kyllä allekirjoitaa väitettäsi.

Itse koen eniten tuohon vanhemmuuden hukkaamiseen vaikuttavan vanhempien avioerot, alkoholismin ja mielenterveysongelmat. En ole huomannut vanhempien iän korreloivan siihen millään tapaa.

Vierailija:

Olen terveydenhoitajana ylä-asteella, missä on paljon sosiaalisia ongelmia.

Järjestään n. 95% näiden lasten vanhemmista on saaneet lapsensa alle 25-vuotiaana. Monesti vanhemmuus on hukassa, kun halutaan olla lasten kanssa ystäviä, eikä rajojen laittaminen onnistu. Ikävä korjata näin satoa täällä päässä...

En tosin voi sanoa satavarmaksi, ettenkö haluaisi myöhemmin lisää lapsia, mutta nyt tuntuu siltä että mukukat on tässä.



Itseni olen elättänyt parikymppisestä eli opiskelujen ohella töitä, kunnes valmistuin 22 vuotiaana. Ehdin tosin töissä olla vain vuoden ennen äitiyslomaa, mutta kun miehellä vakituinen hyväpalkkainen työ ja itselläkin töitä riittää/riittänyt niin miksipäs ei?

Jaksan touhuta lastenlasten kanssa.

Minä sain esikoisen ollessani 24v., mieheni oli 23v. Olimme siis naimisissa olleet jo 3 vuotta. Minulla oli ylempi korkeakoulututkinto valmiina, miehellä amk-tutkinto kesken. Kumpainenkaan ei ole ikinä harrastanut baareja tms. iltajuoksuja.



Olin esikoisen kanssa kotona 1,5v., sitten pääsin töihin ja vajaan vuoden työssäolon jälkeen sain vakipaikan. Myös mies oli tässä vaiheessa valmistunut ja sai vakipaikan kuukausi ennen minua. Nyt olen sitten mammalomalla toista kertaa, kakkonen syntyi kun olin 26v.



Minusta olisi aika outoa ajatella, että me olisimme olleet liian nuoria perustamaan perhettä! Mitä meidän yhtälöstä muka puuttui silloin?



On ihan eri asia sitten puhua tilanteista, joissa parikymppinen tyttö/nainen tulee vahingossa raskaaksi lyhyestä suhteesta, joissa kumpikaan ei osaa olla vastuuntuntoinen, baarit vetää ja yöelämä on perhe-elämää hohdokkaampaa...



Kaikki nuorena lapsensa hankkineet eivät ole huonoja vanhempia. Kuten kaikki vanhempana lapsensa hankkineet eivät ole hyviä vanhempia...

opiskella voi vaikka 40-vuotiaana sit kun lapset on isoja! Itse lähden nyt opiskelemaan kun esikoinen on 4 ja kuopus sitten 10kk. Nyt ikää siis se 23 mulla... (lokakuussa 24)

ja olin AIVAN LIIAN NUORI!!!!! en kadu lastani, mutta jos saisin tehdä asiat toisten, olisin lykännyt lastentekoa ainakin parilla kolmella vuodella

Sitten pääsi töihin ja sai vakituisen paikan. Kouluni jäi kesken, mutta kävin sen sitten loppuun. Toisen lapsen sain 22-vuotiaana. Oma talo rakenteilla, joten talousasiat kunnossa!

Ja mitä kasvatukseen tulee. Kyllä vanhempien äitien lapset ovat niitä ongelmallisia. Me kyllä pidämme huolen, että meidän lapsista tulee toisia ihmisiä kunnioittavia ja hyväkäytöksisiä lapsia.

jokaisen kohdalla pätisi. Keskimäärin korkeasti koulutetut saavat lapsia vähän vanhempana, mutta itsekin sain esikoisen 24v, ja minulla oli jo akateeminen loppututkinto ja pari vuotta työkokemusta. Ja jos on käynyt pelkän ammattikoulun ja on jo hyvässä parisuhteessa, niin tottakai voi olla käytännössä siinä tilanteessa kuin joku akateeminen viisi vuotta myöhemmin.



Toki näin jälkikäteen ajatellen olin nuori ja lapsellinen, ja nyt yli kolmekymppisenä äitinä varsin erilainen, mutta todellakaan en tuota aarrettani edelleenkään pois antaisi.

Kuullostaa varmaan leuhkalta sanoa näin, mutta mulle on ollut äitiys helppoa ja olen takuulla hyvä äiti.



Mulla ja muutamalla muulla alle 25-v äidillä on ollut se kokemus, että meidän äitiys ja vanhemmuus on ymäpäristön taholta jotenkin tarkemman seurannan alla, tai että herkemmin kaikkeen puututaan. Mutta minua ei tuokaan ole koskaan haitannut, päinvastoin:kun huomaan muiden näkevän minut äidin roolissani ja mahtavat lapseni, niin tunnen oikeastaan vain ylpeyttä. :)



Nuorien vanhempien vanhemmuuden tekee usein hankalaksi se, että parisuhde on vasta nuori ja rahat on tiukalla. Mulla onneksi nuokin tekijät on ollut kunnossa: oltiin oltu 6 vuotta yhdessä ja asunto melkein maksettu, kun esikoinen syntyi.



Nauttisin varmasti äitiydestä vanhemmallakin iällä, mutta kyllä tämä hienosti on sujunut näin nuorenakin ja olen tosi tyytyväinen meidän päätökseen.

ikäisyydestä. Enkä menisi sanomaan, että joku ikä on ABSOLUUTTISESTI PARASTA LASTENHANKINTAIKÄÄ. Vaikka nuoruus on biologisesti valttia, niin sosiaalisesti ja taloudellisesti iän karttuminen taas voi olla äitiydelle hyväksi.



Itse ajattelen niin, ettei ole yhtä ja samaa, kaikille ideaalia lastensaamisikää. Ja käytännön elämä sanelee reunaehtoja.



Mutta JOS nyt ajattelen, minkä ikäisenä toivoisin omien lasteni saavan lapsia, niin pakko myöntää, että en kovin nuorena. Minusta hyvän ammatin hankkiminen, matkustelu ja maailman näkeminen ovat hienoja juttuja, ja niiden tekeminen on yksinkertaisesti VAIKEAMPAA (ei siis mahdotonta, mutta hankalampaa) perheellisenä. Ja tämä ei todellakaan tarkoita, että mollaisin nuoria äitejä tai en tukisi lapsiani, jos saavat lapsia nuorena. En vain toivo sellaista heille, jos nyt hiljaisen sisäisen toiveen voi keskustelussa kirjata näkyviin.